Ilta Sanoma

Yli tuhannen vuoden ajalle ulottuviin kuninkaallisiin hautajaismenoihin liittyy monenlaista erikoistakin tapakulttuuria. Toisinaan on tapahtunut myös pienoisia havereita. Yksi vaikutusvaltaisimmista hautajaisperinteiden uudistajista on ollut kuningatar Viktoria.

Kuningatar Elisabetin arkku on nähtävillä Westminster Hallissa.

Kuningatar Elisabetin arkku on nähtävillä Westminster Hallissa. Kuva: POOL / Reuters

Koska Britannian kuninkaallinen perinne ulottuu toissa vuosituhannelle, on monarkkien hautajaismenojen ylle kerrostunut runsaasti erilaisia käytäntöjä, tapoja ja rituaaleja. Vuosien saatossa tapakulttuuria on luonnollisesti myös uudistettu ja muutettu.

Kuningatar Elisabetin historiallisten hautajaisten lähestyessä Daily Mail on koonnut liudan hautajaisiin liittyviä omalaatuisia ja erikoisiakin perinteitä.

Toisinaan tilaisuuksissa on käynyt myös kiusallisia onnettomuuksia. Aina eivät monarkkienkaan monttubileet mene kuin Strömsössä.

Lue lisää: Yle näyttää kuningatar Elisabet II:n hautajaiset suorana

Aloitetaan eläimistä. Edesmennyt kuningatar rakasti koiria. Hän omisti valtakautensa aikana yli 30 walesilaista corgia.

On epäselvää, tulevatko kuningattaren lemmikit osallistumaan hänen hautajaisiinsa, mutta perinteisesti monarkkien lemmikit ovat olleet esillä niin ilossa kuin surussa. Onhan Britannian ex-pääministerillä Boris Johnsonillakin Larry-kissansa.

Yhdeksi Britannian hovin legendaarisimmista lemmikeistä nousi kuningas Edward VII:n koira Caesar. Kun Edward kuoli, oli koiraparka surun murtama.

Hautajaispäivänä Caesar nousi ikoniseksi, sillä se seurasi kuninkaan arkkua herkeämättä. Se ravasi myös kuninkaan suosikkihevosen rinnalla, joka hautajaisten takia asteli kulkueessa symbolisesti ilman ohjastajaa.

Lopulta Caesar tepsutti menemään myös uuden kuninkaan Yrjö V:n ja tämän vieraiden, ulkomaisten valtionpäämiesten edellä. Kerrotun mukaan ele loukkasi erityisesti Saksan keisaria Vilhelm II:aa.

Elisabet rakasti koiria.

Elisabet rakasti koiria. Kuva: Steve Parsons / Lehtikuva

Hautajaisiin osallistuneet hevoset ovat aiheuttaneet myös hämminkiä.

Vuonna 1901 kuningatar Viktorian hautajaisissa sattui onnettomuus, kun hallitsijan arkkua kuljettavan tykkivaunun kasassa pitävä akseli katkesi ja arkku meinasi pudota kuljetuslavalta. Kun arkkua alettiin asettaa takaisin paikalleen, yksi arkun kantoliinoista lipesi, osui vaunua vetäneeseen hevoseen ja tämä pillastui.

Hätä ei onneksi ollut tämän näköinen. Merivoimien kunniavartio tuli hätiin ja huolehti tykkivaunujen vetämisestä perille. Arkkua vetävät merimiehet olivat niin vaikuttava näky, että tapa tuli jäädäkseen.

Tuosta lähtien merivoimien joukko on ollut mukana vetämässä monarkin arkkua. Myös Elisabetin hautajaisiin osallistuu 98 merimiestä.

Lue lisää: Ennennäkemätön vieraslista: heidät kaikki on kutsuttu kuningatar Elisabetin hautajaisiin

Aina ei kömmähdyksistä ole seurannut positiivista.

Vuonna 1936 järjestetyissä kuningas Yrjö V:n hautajaisissa vainajan arkun päällä lepäävän keisarillisen kruunun ylin risti irtosi ja putosi maahan.

Tuleva monarkki, Yrjön poika Edward VIII, katsoi sattumusta vierestä. Hän piti sitä huonona enteenä.

Oli kyseessä enne tai ei, niin Edward vaikutti tuleviin sattumuksiin ihan itse. Hän nimittäin luopui kruunustaan vain vuotta myöhemmin mennäkseen naimisiin amerikkalaisen näyttelijän Wallis Simpsonin kanssa. Hän on tiettävästi ainut vapaaehtoisesti asemastaan luopunut Britannian monarkki.

Lue lisää: Näin Elisabetin hautajaisia varten harjoitellaan - "Koe­kuninkaalliset" kävelevät leikki­arkun vierellä

Toisaalta hautajaisissa rikotaan asioita myös tarkoituksella.

Hautajaisiin kuuluu vuosisatoja vanha rituaali, jossa valkoinen sauva murretaan symbolina sille, että hallitsijan kausi päättyy.

Sauvaa kantaa ja sen murtaa lordikamreeri, kuningashuoneen korkein virkamies. Tässä virassa on tällä Britannian salaisen palvelun vakoilupäällikkö Andrew Parker. Hän suorittaa tehtävän maanantaisissa hautajaisissa.

Lue lisää: Tämä on ohjelma Elisabetin hautajais­juhlallisuuksissa keskiviikkona - paikalle odotetaan jopa miljoonaa ihmistä

Vuonna 1830 pidettyihin Yrjö VI:n hautajaisiin liittyy tragikomiikkaa. Epäsuosittuna ja mässäilevänä pidetyn Yrjön viimeistä matkaa saapui katsomaan katsomaan pikemminkin "naamiaishahmot kuin hautajaisväki".

Windsorin linnassa järjestetyt juhlat olivat kaoottiset. Juhlaväki ei aikalaiskuvausten mukaan käyttäytynyt lainkaan arvokkaasti vaan pikemminkin juhli tympeän kuninkaan kuolemaa.

Näin teki myös tuore kuningas Vilhelm IV. Hän oli vain iloinen noustuaan maan hallitsijaksi. Hänen kerrottiin keskustelleen jumalanpalveluksen aikana "mitä kevytmielisimmistä asioista", Daily Mail kirjoittaa.

Kaiken huipuksi tuore monarkki poistui paikalta ennen tilaisuuden päättymistä.

Kuningatar Viktoria hallitsi vuosina 1837-1901 eli päälle 63 vuotta.

Kuningatar Viktoria hallitsi vuosina 1837-1901 eli päälle 63 vuotta. Kuva: National Portrait Gallery London

Täysin oma lukunsa on myös yksi Britannian legendaarisimmista hallitsijoista, kuningatar Viktoria. Hänen aikanaan myös moni hautajaisperinne meni uusiksi.

Esimerkiksi ennen Viktorian valtakautta etiketti määräsi, etteivät aristokraattiset naiset saisi osallistua hautajaisiin lainkaan. Hän alkoi kuitenkin itse osallistua aatelishautajaisiin, joten kun hän kuoli vuonna 1901, päästettiin myös naiset suremaan kuningattaren kuolemaa paikan päälle.

Tämän jälkeen naiset ovat osallistuneet kaikkien brittiläisten monarkkien hautajaisiin yhtä lailla kuin miehetkin.

Lisäksi Viktoriaan asti monarkin hautajaiset pidettiin yöllä. Hän kuitenkin halusi omansa pidettävän päivällä, ja tätä tapaa on noudatettu siitä lähtien.

Kuningatar Elisabet, kuten hänen jälkeläisensäkin, polveutui kuningatar Viktoriasta. Tämä kuva on hänen kruunajaisistaan vuodelta 1952.

Kuningatar Elisabet, kuten hänen jälkeläisensäkin, polveutui kuningatar Viktoriasta. Tämä kuva on hänen kruunajaisistaan vuodelta 1952. Kuva: puuttuu

Britannian nykyinen hallitsijasuku, Windsorit, polveutuu juuri kuningatar Viktoriasta. Esiäidin pukeutumisesta otetaan yhä hautajaisissa mallia.

Viktoria itse pukeutui neljän vuosikymmenen ajan mustaan surumekkoon sen jälkeen kun hänen puolisonsa prinssi Albert kuoli vuonna 1861. Windsorin suvun edustajat ovat seuranneet tätä ja pukeutuneet aina hautajaisissa yksivärisesti mustaan.

Viktorian sen sijaan halusi, että hänen omissa hautajaisissa pukeudutaan valkoiseen.

Kuningatar Elisabetin hautajaiset järjestetään maanantaina 19. syyskuuta. Yle lähettää ne suorana kello 12 Suomen aikaa alkaen.

Ilta Sanoma
lundi 19 septembre 2022 09:15:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.