Ilta Sanoma

Kolme varkauksista epäiltyä miestä on tunnustanut rikokset.

Kuva: Gonzalo Fuentes / Reuters, Twitter

Ranskassa poliisi on saanut kiinni kolmen miehen rikollisjengin, jonka epäillään varastaneen junamatkustajilta 300?000 euron edestä tavaroita, BBC ja The Guardian uutisoivat.

Ryhmän johtajan, 57-vuotiaan miehen, kerrotaan käyttäneen peruukkeja ja pukeutuneen naiseksi. Hän ja kaksi muuta miestä ovat tunnustaneet syyllistyneensä varkauksiin viiden, kuuden vuoden aikana.

Miesten epäillään iskeneen pitkän matkan junan ensimmäisessä luokassa ja istuneen yleensä uhriensa vieressä. Poliisin mukaan uhrit matkustivat Pariisin, Geneven ja Nizzan välillä.

Junan pysähtyessä ja muiden matkustajien noustessa jaloittelemaan tai tupakoimaan, varkaat käyttivät tilaisuuden hyväkseen.

Poliisit pääsivät miesten jäljille huhtikuussa, kun matkustaja ilmoitti, että häneltä oli varastettu salkku, jonka sisällä oli 50?000 euron arvosta koruja. Neljä kuukautta myöhemmin poliisi löysi suuren määrän varastettuja tavaroita marseillelaisesta asunnosta.

Löydettyjen tavaroiden joukossa oli muun muassa 130?000 euron edestä käteistä, 70?000 euron arvoinen kello, merkkilaukkuja, kenkiä, kameroita ja koruja.

Poliisi uskoo, että varkaiden uhreja on ainakin sata.

Rikoksen tunnustaneita miehiä uhkaa jopa seitsemän vuoden vankeusrangaistus, mikäli tuomioistuin toteaa heidät syyllisiksi.

Ilta Sanoma
samedi 17 septembre 2022 23:28:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.