Ilta Sanoma

Kohuvideolla esiintynyt termi on synnyttänyt monia tulkintoja.

Julkisuudessa on tulkittu, että pääministeri Sanna Marinista (sd) levinneissä bilevideoissa mainittaisiin sana "jauhojengi".

Sosiaalisessa mediassa on alkanut liikkua sanasta myös muita tulkintoja. Yhden tulkinnan mukaan videolla sanotaan "jallujengi".

Marin kommentoi videota torstaina ennen Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokousta. Hän kertoi, ettei tiedä, mitä "jauhojengi"-termillä tarkoitetaan.

-?En tiedä, mihin sillä viitataan. Sen voin sanoa, etten itse ole käyttänyt huumeita enkä mitään muuta, kuin alkoholia. Olen tanssinut, laulanut, juhlinut ja tehnyt täysin laillisia asioita. En myöskään ole ollut sellaisissa tilanteissa, joissa olisin nähnyt tai tiennyt muiden näin toimivan, Marin kertoi.

Myöhemmin Marin sanoi Ylen haastattelussa, ettei videolla käytetä sanaa "jauhojengi".

-?Kun itse kuuntelin muutamaan otteeseen videon, niin minun mielestäni siinä ei edes sanota jauhojengi vaan jotain muuta, Marin kertoi.

Twitterissä arvellaan, että Petri Nygårdin kappaleen päälle lauletaan "jallu jennyy".

-?Eihän kukaan edes sano mikään "jauhojengi". Porukka laulaa Petri Nygårdia ja joku nainen sanoo päälle "jallu jennyy". Oikeasti jengi, vasemmistolainen Twitter-aktiivi Lauri Lindén kirjoittaa.

Marin joutui kohun keskelle keskiviikkona, kun sosiaalisessa mediassa alkoi liikkua kotibileistä kuvattuja videopätkiä. Juhlijoiden joukossa oli lukuisia julkisuuden henkilöitä, kuten muun muassa laulaja ja lauluntekijä Alma, hänen siskonsa Anna, juontajat Tinni Wikström ja Karoliina Tuominen sekä valokuvaaja Janita Autio.

Kuuntele juhlissa kuuluneita kommentteja jutun alussa olevalta videolta.

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 18:19:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.