Kupittaan ja Turun päärautatieaseman välisen kaksoisraiteen rakentaminen kestää kaksi vuotta. Rataremontti vaikuttaa Turkuun, turkulaisiin ja junamatkustaj" /> Kupittaan ja Turun päärautatieaseman välisen kaksoisraiteen rakentaminen kestää kaksi vuotta. Rataremontti vaikuttaa Turkuun, turkulaisiin ja junamatkustaj" />

YLE


Turun päärautatieaseman ja Kupittaan aseman välille rakennetaan kaksoisraide. Rataremontti alkaa maanantaina 15. elokuuta, ja se kestää kaksi vuotta.

Rataremontti vaikuttaa huomattavasti Turkuun ja turkulaisten elämään, mutta myös kaikkiin Helsingin rataa käyttäviin matkustajiin. Esimerkiksi Helsingin radan päätepysäkki on remontin ajan Kupittaan asema. Samoin tieliikenne Turussa hankaloituu ja ruuhkautuu tilapäisten liikennejärjestelyjen vuoksi.

Kokosimme tähän kysymyksiä ja vastauksia rataremontin vaikutuksista.

Koska remontti alkaa? Miten se näkyy ensimmäisinä päivinä?

Kaksoisraiteen rakentaminen alkaa maanantaina 15. elokuuta. Helsinki-Turku-junaliikenne pysäytetään Kupittaan asemalle. Kupittaan asemasta tulee siis Helsingin junien päätepysäkki kahden vuoden rataremontin ajaksi.

Turun päärautatieasema palaa Helsingin junien päätepysäkiksi rataremontin jälkeen.

Junaliikenteen pysäytys Kupittaalle johtuu Kupittaa-Turku-ratahankkeesta eli kaksoisraiteen rakentamisesta Kupittaan ja Turun asemien välille. Kaksoisraide mahdollistaa jatkossa Turun Tunnin junan toteutumisen.

Vielä maanantaina Turun ja Salon välinen matka taitetaan bussilla. Tiistaista 16. elokuuta alkaen Helsingin-junat lähtevät Kupittaan asemalta ja päätyvät Kupittaan asemalle.

Miten Kupittaalta pääsee päärautatieasemalle tai satamaan?

Turun päärautatieaseman ja Kupittaan aseman välillä liikennöi Turun seudun joukkoliikenteen Fölin bussiyhteys. Turun sataman ja Kupittaan aseman välillä liikennöi korvaava bussiyhteys.

Bussit lähtevät Kupittaan aseman ja päärautatieaseman edustoilta. Kupittaan ja päärautatieaseman väliä liikkennöivät bussit 32 ja 42.

Lentoaseman ja Kupittaan aseman välillä matkustaessa pitää vaihtaa bussikyytiä Turun keskustassa. Lentoaseman ja Turun keskustan välillä kulkee linja numero 1. Keskustasta Kupittaalle puolestaan pääsee Aurakadulta bussilla numero 32. Pysäkkien väli on sata metriä.

Lipun bussiin voi ostaa lähimaksulla, mobiilisti Föli-sovelluksella tai kuljettajalta käteisellä. Satamaan asti ostettu junalippu toimii myös pääsylippuna bussikuljetukseen.

Mistä apua tietämättömille?

Matkustajien apuna sekä Kupittaan että Turun päärautatieasemilla on laiturioppaita 15. elokuuta alkaen kahden viikon ajan. Oppaat päivystävät Kupittaalla klo 7-23 ja päärautatieasemalla klo 7-21. Myös asemien infopisteestä saa apua.

Laiturioppaat toimivat matkailijoiden apuna ja vastaavat esimerkiksi liikenneyhteyksiä koskeviin kysymyksiin.

Turun rautatieaseman pääsisäänkäynti.
Turun päärautatieasemalla on elokuun loppuun saakka laiturioppaita, jotka avustavat matkustajia.Kalle Mäkelä / Yle

Asemille tulee myös matkustajien liikkumista helpottavia opasteita. Lisäksi juna-asemille ja Turun satamaan tulee liikennettä ohjaavia kuulutuksia.

Myös lentoasemalta löytyy liikennettä ohjaavat opasteet Helsingin junaan haluaville.

Entä Tampereen junat?

Turusta on kaksi henkilöjunayhteyttä. Toinen Helsinkiin, toinen Tampereen suuntaan. Helsinginradan kaksoisraiteen rakentaminen ei vaikuta Tampereen junaliikenteeseen.

Junat Tampereen suuntaan lähtevät Turusta päärautatieaseman edestä raiteelta 7. Tampereen suunnasta junat saapuvat joko raiteelle 7 tai Logomon edessä olevalla raiteelle 17. Kävelymatka Logomolta rautatieasemalla on noin 15 minuuttia.

Matkalippujen ostaminen?

VR:n sivuilla on lisää tietoa rataremontin vaikutuksesta Turun junaliikenteeseen tässä linkissä. Hyvä vinkki esimerkiksi netistä matkalippua ostaville: matkan määränpääksi ei kannata Helsingin suunnasta tullessa laittaa Turkua, vaan Kupittaa.

Junalipun voi ostaa myös asemalta.

Minkälaista haittaa tieliikenteelle?

Väylävirasto arvioi, että rataremontin vaatimat tilapäiset liikennejärjestelyt ja työmaaliikenne aiheuttavat liikenteen ruuhkautumista Turun keskustassa.

Projektipäällikkö Erkki Mäkelä arvioi, että erityisesti vuonna 2023 turkulaisilta vaaditaan pitkää pinnaa, sillä tuolloin rakennetaan esimerkiksi kaksoisraiteen vaatimat viisi siltaa.

Kaaviokuva Turun kaksoisraidehankkeesta ja rakennettavista silloista.
Karttakuvassa näkyvät kaksoisraiteen rakentamisen vuoksi tehtävät siltaratkaisut.Väylävirasto

Pahiten ruuhkautuvat kadut tulevat olemaan Helsinginkatu ja Koulukatu sivukatuineen, sillä Kupittaa-Turku-ratahankkeessa kehitetään myös Turun ratapiha-aluetta Iso-Heikkilään asti. Välillä osa kaistoista joudutaan sulkemaan, ja liikenne sumppuuntuu.

Kaavakuva Kupittaa-Turku-ratahankkeesta
Väylävirasto

Lisätietoja tilapäisistä liikennejärjestelyistä löytyy Kupittaa-Turku-hankkeen verkkosivuilta, jonne pääsee tästä linkistä.

Miksi kaksoisraide rakennetaan?

Kaksoisraiteen avulla Turun ja Helsingin junaliikenne saadaan sujuvammaksi, kun ei tarvitse odottaa vastaantulevaa junaa. Rataremontissa parannetaan myös Turun aseman henkilö- ja tavararatapihoja.

Kaksoisraide ennakoi Turun Tunnin junan rakentamista. Se mahdollistaa myös Turun keskusta-alueen maankäytön kehittämisen.

Väylävirasto esittelee ratahankkeen lyhyesti allaolevassa kuvassa.

Kupittaa-Turku-ratahankkeen esittelykaavio
Väylävirasto

Voit keskustella aiheesta 16. elokuuta kello 23:een asti.

Lue lisää:

Kupittaan ja Turun välisen kaksoisraiteen rakentaminen alkaa ensi viikolla - Väylävirasto toivoo turkulaisilta kärsivällisyyttä

Turun ratapihalle ja Turku-Kupittaa-kaksoisraiteelle mittava EU-rahoitus

Kaarinassa ja Salossa valmistaudutaan Tunnin junaan - alueella kartoitetaan maastokohteita ja rakennuksia

lundi 15 août 2022 08:33:00 Categories: YLE rautatieliikenne

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.