Moni järjestäjä on tänä kesänä joutunut keskeyttämään tai perumaan tapahtumansa. Pakollisen vastuuvakuutuksen lisäksi tapahtumalle voi hankkia ke" /> Moni järjestäjä on tänä kesänä joutunut keskeyttämään tai perumaan tapahtumansa. Pakollisen vastuuvakuutuksen lisäksi tapahtumalle voi hankkia ke" />

YLE


Vaikka tapahtumaa on valmisteltu pitkään ja hartaasti, kaikki ei välttämättä aina mene täysin suunnitelmien mukaan.

Esimerkiksi viime viikolla Kemissä järjestetty Satama Open Air -festivaali jouduttiin keskeyttämään kovan tuulen vuoksi, eikä illan viimeinen esiintyjä ehtinyt lavalle ollenkaan.

Parin viikon takainen Pietarsaari Open Air -festivaali sen sijaan peruttiin aivan viime metreillä kokonaan. Syyksi kerrottiin lava, joka ei täyttänyt turvallisuusvaatimuksia.

Tämänkaltaisissa tilanteissa festivaalin järjestäjä voi saada korvauksia vakuutusyhtiöltä. Se mitä korvataan riippuu siitä, minkälaisia vakuutuksia tapahtumalle on hankittu.

- Koska miltei jokainen tapahtuma on erilainen, myös vakuutuksen sisältö vaihtelee järjestäjän tarpeen ja tapahtuman luonteen mukaan, kertoo Ifin viestintäjohtaja Ainomaija Pippuri.

Myös vakuutusyhtiöillä on erilaisia käytäntöjä vakuutusten suhteen.

Keskeytysvakuutus kattaa äkillisiä peruuntumisia

Mustakari Memories -musiikkitapahtuman johtaja Jaki Silvennoinen kertoo, että festivaalien kaltaisille suurille tapahtumille on olemassa pääsääntöisesti kahdenlaisia vakuutuksia: vastuuvakuutuksia ja keskeytysvakuutuksia.

Fennian riskipäällikkö Sampsa Hakulisen mukaan vastuuvakuutus kattaa sellaisia henkilö- ja esinevahinkoja, joista tilaisuuden järjestäjä on lain mukaan korvausvastuussa. Tällainen vahinko olisi esimerkiksi tapahtumateltan romahtaminen.

Vastuuvakuutus ei kata niin sanottuja puhtaita vahinkoja. Jos tapahtumaan osallistuva henkilö esimerkiksi kompastuu ja rikkoo silmälasinsa, ei tilaisuuden järjestäjä ole tapahtuneesta vastuussa.

- Sen sijaan jos kaatuminen johtuu esimerkiksi kulkureitillä olevista johdoista, niin vastuu voi olla järjestäjällä, ja asia käsiteltäisiin hänen vastuuvakuutuksestaan, kommentoi Hakulinen.

Silvennoisen mukaan vastuuvakuutus on järjestäjälle pakollinen. Sen lisäksi järjestäjä voi halutessaan hankkia tapahtumalle myös keskeytysvakuutuksen.

Se, mitä kaikkea keskeytysvakuutus pitää sisällään, riippuu kunkin sopimuksen sisällöstä.

Keskeytysvakuutus voi auttaa esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, missä osa esiintymisistä joudutaan perumaan sääolosuhteiden vuoksi. Järjestäjä voi olla oikeutettu hakemaan korvauksia vakuutusyhtiöltä myös silloin, jos esiintyjä itse peruuttaa keikkansa.

Jotta keskeytysvakuutuksesta on hyötyä, täytyy tiettyjen ehtojen täyttyä.

- Vahingon syyn pitää aina olla äkillinen ja ennalta arvaamaton, toteaa Pippuri.

Myös sillä on suuri merkitys, mikä taho esimerkiksi keskeytyspäätöksen takana on. Pippurin mukaan vakuutus kattaa vain sellaiset tilanteet, joissa päätöksen on tehnyt pelastusviranomainen, ja kyse on yleisön turvallisuudesta.

"Turvallisuus tulee ensimmäisenä"

Kolmipäiväisellä Vaasa Festivalilla koettiin viime viikolla ikävä tilanne, kun lähestyvä myrsky pakotti keskeyttämään tapahtuman kesken viimeisen illan.

Tapahtuman tuottaneen Nordic Live Productionsin promoottori Tommi Mäki kertoo, että säätilannetta seurattiin yhdessä pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa pitkin viikkoa ennen tapahtuman alkua.

Kun tilanne lauantai-iltana alkoi näyttää siltä, että myrsky iskee illan aikana myös Vaasaan, alettiin paikan päällä varautua mahdolliseen keskeytykseen. Kun ennusteet lopulta kävivät toteen, pelastusviranomainen teki Mäen mukaan päätöksen tapahtuman keskeyttämisestä.

- Meillä on vakuutus luonnonilmiöitä vastaan, joten vakuutus kattaa keskeytyksestä aiheutuvat kustannukset, kertoo Mäki.

Myös Silvennoisen johtamassa Mustakari Memories -tapahtumassa Kokkolassa jouduttiin heinäkuussa tekemään ohjelmamuutoksia, kun yksi esiintyminen täytyi perua kokonaan. Syynä olivat niin ikään haastavat sääolosuhteet.

Vaikka suunnitelmista poikkeaminen tuntuu varmasti ikävältä sekä järjestäjistä että asiakkaista, Silvennoinen korostaa päätösten vastuullisuutta.

- Jos esimerkiksi koetaan, että alue ei ole turvallinen, niin tarvittavat toimenpiteet täytyy tehdä. Turvallisuus tulee ensimmäisenä, hän toteaa.

Oletko sinä ollut tapahtumassa, joka on yllättäen jouduttu keskeyttämään tai perumaan? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 12. elokuuta kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi:

Saitko koronan juuri ennen festareita? Kysyimme asiantuntijalta, voiko lippurahoja saada takaisin: "Silloin on vitsit vähissä"

Tänä vuonna järjestetään ennätykselliset 430 musiikkifestivaalia, eikä työntekijöitä löydy tarpeeksi - alalta on lähtenyt 6 500 vakitekijää

jeudi 11 août 2022 22:15:00 Categories: YLE festivaalit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.