Ilta Sanoma

Jari-Matti Latvala on tyytyväinen tallinsa tilanteeseen.

Jari-Matti Latvala pääsee seuraamaan Suomen MM-rallia levollisin mielin.

Jari-Matti Latvala pääsee seuraamaan Suomen MM-rallia levollisin mielin. Kuva: Hannu Rainamo / Lehtikuva

On viime vuoden voittajaa, on viimeisintä Jyväskylän suomalaisvoittajaa ja on MM-sarjan dominoijaa. He ovat siis Elfyn Evans, Esapekka Lappi ja Kalle Rovanperä.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala naurahtaa vertaukselle pikkupojasta, joka on saanut jouluaattona ihan kaikki toivomansa lahjat, mutta myöntää tilanteen herkullisuuden.

- Noo. Olet ihan oikeassa siinä, että meillä on kaikki elementit voittamiseen. Täytyy kuitenkin muistaa pysyä nöyränä. Rallissa voi tapahtua mitä tahansa, varsinkin näin nopeassa kilpailussa, Latvala yrittää toppuutella, tosin melkoisen leveän hymyn takaa.

Lue lisää: Jyväskylän viimeisin suomalaisvoittaja ei säästele: "Otetaan vähintään kolmoisvoitto"

Kuljettajana Latvala ajoi "Jyskälän" 17 kertaa vuosina 2003-2019. Korkeimmalle pallille hän pääsi nousemaan ensimmäisen kerran vasta vuonna 2010 ja myöhemmin myös 2014 ja 2015.

- Onhan täällä nähty näitä kotikisan kirouksia. Itsellänikin vähän sellainen oli ja myös Kankkusen Juhalla aikoinaan, Latvala viittaa Laukaan rallilegendaan.

Totta tuokin. Kaluston puolesta Kankkunen olisi voinut voittaa milloin tahansa 1980-luvun puolivälistä alkaen, mutta voitti kotikisansa ensimmäisen kerran vasta vuonna 1991 - ollessaan jo kaksinkertainen maailmanmestari. Sittemmin Kankkunen oli ykkönen kotiteillään vuosina 1993 ja 1999.

Alussa mainitun kuljettajatrion taustalla Toyotaa komentaa myös Takamoto Katsuta. Japanilainen asuu nykyään Jyväskylässä.

- Tämä on "Takalle" tärkeä kisa, toinen kotikisa. Hänellä on hyvä ralli alla Virosta ja hän pystyy lähtemään rennosti, Latvala sanoo.

- Varsinkin, jos ei ole kovin liukasta, hän pystyy ajamaan hyvän kisan.

Latvala on valmis lähettämään Katsutan ja muut kuskinsa Keski-Suomen soraränneihin kaasu pohjassa ja rehdissä kilpailuhengessä.

- Jos oltaisiin muutaman pisteen erolla Hyundaihin, niin sitten kiristeltäisiin hampaita. Mutta nyt meillä ei ole mitään hätää eikä haluta edes miettiä tallimääräyksiä.

Valmistajien MM-tilanteessa Toyota on 87 pistettä Hyundaita edellä. Kalle Rovanperän johto kuljettajien MM-sarjassa on puolestaan 83 pistettä.

Latvala kehuu syystäkin porukkaansa vuolaasti.

- Nämähän ovat tehneet mun elämän aivan älyttömän helpoksi. Huipputiimi ja huippukuskit. Ihan unelmatilannehan tämä on, hän sanoo.

Eikä toppuuttele enää.

Ilta Sanoma
vendredi 5 août 2022 09:06:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.