Ilta Sanoma

Miesten maajoukkuetta edustanut ja useita SM-mitaleita lajissaan voittanut palloilija vaati entiseltä työnantajaltaan 45?000 euron korvauksia työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Oikeus hylkäsi kanteen, joten mies joutui itse maksajaksi.

Urheilijana Suomen maajoukkueessa pelanneen myyntimiehen kanne työsuhteen perusteettomasta purkamisesta ei mennyt läpi Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Urheilijana Suomen maajoukkueessa pelanneen myyntimiehen kanne työsuhteen perusteettomasta purkamisesta ei mennyt läpi Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Kuva: Terho Vuorinen

Potkut tulivat kalliiksi yli 50-vuotiaalle entiselle huippu-urheilijalle Tampereella. Irtisanomisen riitauttanut mies hävisi asian Pirkanmaan käräjäoikeudessa, minkä vuoksi mies joutuu maksamaan sekä omansa että entisen työnantajansa oikeudenkäyntikulut.

Kulujen yhteishinta nousi hieman yli 42?000 euroon.

Myyntimiehenä toiminut ex-urheilija ehti olla työsuhteessa kuutisen vuotta, ennen kuin sai potkut keväällä 2020. Työnantaja oli antanut miehelle jo aiemmin - vuosina 2017 ja 2019 - kaksi varoitusta asiattomasta käytöksestä, mutta oppi ei mennyt perille.

Päinvastoin. Tammikuussa 2020 ex-urheilija soitti silloiselle esimiehelleen työasioista, joissa hän koki tulleensa syrjityksi.

- (Ex-urheilija) oli pyytänyt tulemaan ABC:lle ja uhkasi vetää hänet (esimiehen) siinä kylmäksi. Se oli suoranainen tappouhkaus. Se johti rikosilmoituksen tekoon, kun perhe järkyttyi siitä ihan täysin, käräjäoikeus kirjasi esimiehen kertomaksi.

Tämän jälkeen ex-urheilija vuosi firman liikesalaisuuksia medialle. Firman toimitusjohtaja päätti irtisanoa työssään menestyksekkään ex-urheilijan.

- (Ex-urheilijan) kanssa oltiin pitkämielisiä. Lukemattomia kertoja keskusteltiin ja huomautettiin, mutta lopulta ei enää nähty vaihtoehtoa, toimitusjohtaja kertoi oikeudessa.

ex-urheilijan kanssa käytiin kehityskeskustelut ennen irtosanomista. Työnantajan mukaan ex-urheilija oli "käyttäytynyt kehityskeskusteluissa aggressiivisesti, kiroillut ja haistatellut esimiehelleen".

Työnantaja esitti oikeudessa useita erillisiä syitä aiemmin annetuille varoituksille.

Vuonna 2017 ex-urheilija uhkasi repiä "pään irti" samalta esimieheltä, jonka hän kolme vuotta myöhemmin uhkasi "vetää kylmäksi".

Lisäksi ex-urheilija oli käyttäytynyt huonosti myös asiakkaitaan kohtaan.

- Kantajan käytös on ollut vuosia asiatonta, loukkaavaa ja jopa uhkaavaa. Kantajan käytös on aiheuttanut työyhteisössä pelkoa ja ahdistusta, ja se on vaikuttanut negatiivisesti myös työnantajan asiakassuhteisiin, työnantaja kertoi vastauksessaan.

Ex-urheilija sysäsi puolestaan syyn yritykselle.

- Huono ja itsevaltainen johtaminen työnantajan ja lähimmän esimiehen toimesta on saanut hänet provosoitumaan annetuissa varoituksissa lausuttuun menettelyyn, joihin johtaneet tapahtumat hän on kokenut täysin mielivaltaisiksi ja työkuvansa vakiintuneeseen sisältöön aiheettomaksi puuttumiseksi ja sairastuttaneen hänet, ex-urheilija kuvaili ongelmien taustoja kanteessa.

Mitään näyttöä sairastumisesta ex-urheilija ei kuitenkaan voinut osoittaa.

Ex-urheilijan mukaan kaiken taustalla oli se, että työnantaja halusi muuttaa hänen palkkaustaan, joka perustui voimakkaaseen provisioon. Hän vetosi myös siihen, että myyntikokoukset olivat olleet aina hyvin riitaisia ja että kielenkäyttö "myyntityössä on reipasta".

Rajut puheet ex-urheilija myönsi osittain. Esimerkiksi puhe esimiehen pään irrottamisesta oli "kesken myyntikokouksen tehty paheksuttava heitto, jota ei olisi pitänyt ottaa kenenkään tosissaan".

Ex-urheilija kiisti sen sijaan uhkauksen kylmäksi vetämisestä. Omien sanojensa mukaan hän uhkasi vetää esimiehensä "pystyyn". Hän korosti oikeudessa, ettei ole koskaan uhannut tappaa ketään.

- (Esimies) on ilmeisesti tulkinnut tämän jääkiekkokaukalosta peräisin olevan ja hänellekin hyvin tutun termin uhkauksena tappaa hänet, "vetää hänet kylmäksi".

Esimies veti rikosilmoituksen pois sen jälkeen, kun ex-urheilija oli irtisanottu.

- On vaikea ymmärtää, että (esimiehen) itsensä ja hänen perheensä kokema uhka tapetuksi tulemisesta olisi kadonnut johonkin sen jälkeen, kun henkilö irtisanotaan. Yleisen elämänkokemuksen nojalla voisi kuvitella, että mahdollisuus (esimiehen) kokeman uhkauksen toteuttamiseen olisi tosiasiassa noussut (ex-urheilijan) laittoman irtisanomisen jälkeen, kanteessa kummasteltiin.

Oikeus asettui kiistassa työnantajan puolelle ja hylkäsi kanteen.

Ex-urheilijan käytöstä oikeus piti kaikkiaan moitittavana.

- (Ex-urheilijan) sopimaton kielenkäyttö ja nimittely on jatkunut varoitusten jälkeenkin samoin kuin hänen tapansa soittaa tai lähettää viestejä esimiehelle työajan jälkeen illalla tai jopa yöllä ja viikonloppuna siitä huolimatta, että hänelle on annettu ohjeet palata asiaan työaikana.

Oikeuden mukaan jo pelkästään uhkaus kylmäksi vetämisestä oli riittävä peruste irtisanomiselle.

Ex-urheilijan vaatimus vuoden palkasta eli 45?000 ei siis mennyt läpi. Hänen on sen sijaan maksettava työnantajansa lähes 22?500 euron oikeudenkäyntikulut.

Ex-urheilijan omat oikeudenkäyntikulut olivat puolestaan lähes 20?000 euroa.

Riidan hävinnyt mies kuului aikanaan palloilulajissaan Suomen huipulle. Hän edusti Suomea miesten maaotteluissa ja voitti useita aikuisten SM-mitaleita.

Ilta Sanoma
jeudi 4 août 2022 18:08:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.