Ukrainan kansallislaulu soi kaupungissa iltaisin elokuun loppuun saakka. Suunnitelmissa on myös valaista ainakin kaupungintalo Ukrainan lipun sin" /> Ukrainan kansallislaulu soi kaupungissa iltaisin elokuun loppuun saakka. Suunnitelmissa on myös valaista ainakin kaupungintalo Ukrainan lipun sin" />

YLE


Lappeenrannassa alkaa soida Ukrainan kansallislaulu huomisesta perjantaista alkaen.

Kansallislaulu kuullaan iltaisin kello 19.30 kaupungin keskustan alueella elokuun loppuun saakka.

Kansallislaulua soittamalla kaupunki osoittaa tukeaan Ukrainalle ja ukrainalaisille.

Ukrainan kansallislaulu soitetaan ennen perinteistä Lappeenrannan iltasoittoa, joka kuullaan niin ikään vielä elokuun ajan joka ilta kello 20.

Kansallislaulu ja iltasoitto soitetaan kauppakeskus Isossa-Kristiinassa sijaitsevan Lappeenrannan kaupunginteatterin katolta.

Lappeenrannan naapurikaupungissa Imatralla Ukrainan kansallislaulu on soinut heinäkuun lopulta alkaen ennen koskinäytöksiä.

Kaupungintalon lipputankorivistöön Ukrainan lippu

Lisäksi Lappeenranta nostaa kaupungintalon edustalla sijaitsevaan lipputankorivistöön Ukrainan lipun.

Lippu liehuu myös digitaalisessa muodossa Isossa-Kristiinassa sijaitsevan kaupungin matkailuneuvonnan infonäytöillä.

Ukrainan lippu on nostettu myös satamassa sijaitsevaan lipputankoon.

Iltojen vielä pimetessä suunnitelmana on valaista ainakin kaupungintalo Ukrainan lipun sinikeltaisin värein. Kaupungintalo ja vesitorni valaistiin sinikeltaisiksi myös helmikuussa.

Kaupunki tukenut jo aiemmin

Lappeenranta on venäläisten ostosmatkailijoiden suosima kaupunki.

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mukaan Lappeenranta haluaa toimilla osoittaa näkyvästi tukensa Ukrainalle.

- Uskon, että etenkin kansallislaulun kuuleminen luo erityisesti myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka koskettaa ja yhdistää niin täällä asuvia ukrainalaisia kuin muitakin lappeenrantalaisia, Jarva sanoo tiedotteessa.

Lappeenranta on tähän mennessä tukenut Ukrainaa 40 000 euron humanitaarisella tukisummalla sekä toiminut yhteistyökumppanina tukikonsertissa.

Lisäksi Ukrainan kansalaiset voivat käyttää voimassa olevaa Ukrainan passia tai muuta soveltuvaa asiakirjaa Lappeenrannan joukkoliikenteessä matkustamiseen, muuta lippua ei tarvita.

Helmikuun loppupuolella kaupunki myös valaisi vesitornin ja kaupungintalon Ukrainan lipun sinikeltaisin värein.

Lue seuraavaksi: Ymmärtääkö venäläisturisti, ketä Suomi tukee sodassa? Harva itärajan kaupunki liputtaa näkyvästi Ukrainan puolesta

jeudi 4 août 2022 17:54:50 Categories: Ukraina YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.