Ilta Sanoma

Yhdysvalloissa senaatti äänesti Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä viime yönä. Vain yksi senaattori vastusti.

Republikaanisenaattori Josh Hawley äänesti yksin Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan.

Republikaanisenaattori Josh Hawley äänesti yksin Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan. Kuva: Anna Moneymaker / Lehtikuva

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä vastaan äänestänyt republikaanisenaattori on joutunut omiensa kovan kritiikin kohteeksi. Kritiikistä kertovat muun muassa Business Insider ja Politico.

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden Suomen aikaa torstain vastaisena yönä. Senaatin äänestyksessä Suomen ja Ruotsin liittyminen sotilasliittoon sai murskaavan hyväksynnän. Sadasta senaattorista uusia jäseniä kannatti 95 senaattoria. Republikaanisenaattori Rand Paul äänesti tyhjää. Hän olisi halunnut, että Naton turvatakuiden antaminen edellyttäisi senaatin hyväksyntää.

Ainoana uusia Nato-jäseniä vastaan äänesti republikaanisenaattori Josh Hawley. Hawley kritisoi puheessaan joukkojen, resurssien ja rahankulutuksen lisäämistä Euroopassa ja vaati kanssasenaattoreitaan mieluummin keskittymään Kiinan muodostamaan uhkaan.

Lue lisää: Senaattori ivaili Putinille Suomen ja Ruotsin Nato-äänestyksessä: "Yksi henkilö, jota haluan kiittää"

Hawleyta kritisoitiin senaatin istunnossa laajalti myös oman puolueensa riveistä. Republikaanisenaattori Tom Cotton ihmetteli senaatin istunnossa Hawleyn negatiivisuutta ottaen huomioon, että Hawley äänesti 2019 pienen Pohjois-Makedonian Nato-jäsenyyden puolesta.

- Haluaisin kuulla, miten niin erikoista äänestyspäätöstä puolustetaan, Politico-lehti kertoo hänen sanoneen.

Republikaanisenaattori Ted Cruzin mukaan Hawley on "erehtynyt".

- Me emme voita Kiinaa vetäytymällä muualta maailmasta. Me voitamme Kiinan pitämällä yhtä liittolaistemme kanssa Kiinaa vastaan, Cruz sanoi Politicolle.

Lue lisää: Yhdysvaltojen senaattorit hukuttivat Suomen ja Ruotsin ylistyksiin ennen Nato-jäsenyydestä äänestämistä

Hawleyn puheiden kriitikoihin liittyi floridalaissenaattori Marco Rubio, jonka mukaan vahvempi Nato mahdollistaa Kiinan uhkaan keskittymisen.

- Kun Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon, Euroopan vapaista kansoista tulee vahvempia kuin koskaan aiemmin, ja enemmän Yhdysvaltojen resursseja on käytettävissä kommunistisen Kiinan vastustamiseen.

Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon kannatettiin senaatissa murskaavin luvuin. Ennen varsinaista äänestystä Suomea ja Ruotsia ylistettiin senaatin puheenvuoroissa. Senaattorien mielestä Suomasta ja Ruotsista tulee erinomaisia Nato-maita.

- Tämä on ehkä helpoin äänestyspäätös, jonka teen, republikaani James Risch totesi puheenvuorossaan.

Ilta Sanoma
jeudi 4 août 2022 12:54:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.