Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on vihjaillut aikovansa asettua uudestaan ehdolle presidentiksi. Presidenttikaudellaan Trump uhkail" /> Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on vihjaillut aikovansa asettua uudestaan ehdolle presidentiksi. Presidenttikaudellaan Trump uhkail" />

YLE


Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut Yhdysvaltojen ilmapiiriä niin, että Yhdysvaltain entisen presidentti Donald Trumpin olisi vaikeampi saada Nato-vastaiselle kannalleen kaikua, jos hänet valittaisiin uudestaan presidentiksi vuoden 2024 presidentinvaaleissa.

Näin arvioivat valtiotieteiden tohtori Iro Särkkä Helsingin yliopistosta ja Yhdysvaltain politiikkaan erikoistunut toimittaja Maria Lindén Ylen aamussa torstaina.

Yhdysvallat ratifioi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden torstain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Trump on vihjaillut aikovansa asettua ehdolle vuoden 2024 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Entinen presidentti ilmaisi Nato-kielteisyyttään presidenttikaudellaan, ja jopa uhkaili, että Yhdysvallat voisi jättää Naton. Hänen kannatuksensa on edelleen vahvaa republikaanien keskuudessa.

Jos Trump asettuisi ehdolle ja hänet valittaisiin uudestaan presidentiksi, sillä olisi merkitystä sotilasliitto Natolle. Yhdysvallat on Naton vahvin jäsen. Amerikkalaisiin ei kuitenkaan uppoaisi samanlainen Nato-retoriikka kuin aiemmin, arvioi Lindén.

- Poliittinen ilmapiiri on nyt hyvin erilainen, kuin Trumpin tähän mennessä ainoalla presidenttikaudella. Silloin hänen oli helpompi suhtautua Natoon kriittisesti suureen ääneen, koska Nato haki muotoaan ja tarkoitustaan kylmän sodan päättymisen jälkeen. Nyt, kun monet yhdysvaltalaiset kokevat elävänsä uutta kylmää sotaa, on Nato palannut juurilleen ja alkuperäiseen olemassaolon tarkoitukseensa, sanoo Lindén.

Yhdysvaltalaiset kokevat elävänsä uutta kylmää sotaa

Lindénin mukaan moni yhdysvaltalainen kokee, että heillä on Venäjässä yhteinen vihollinen, minkä lisäksi Kiinan asema suurvaltana luo näyttämön suurvaltakamppailun paluulle. Nato-vastaisuus ei ole enää siis yhtä helppoa kuin aiemmin.

Tämän lisäksi kuvat ja videot Ukrainasta lisäävät yhdysvaltalaisten sympatiaa ja samaistumista ukrainalaisiin.

- Se ei uppoaisi samaan maaperään kuin vuonna 2016, jos alkaisi nyt puhua kuten Trump presidenttikaudellaan, että Yhdysvaltojen tulisi olla Venäjän ystävä, Putin on hieno mies ja että liittolaiset (Nato-jäsenet) ovat vain Yhdysvalloille haitallisia loisia, Lindén sanoo.

Lindénin tapaan Särkkä näkee Yhdysvaltojen presidentinvaalit merkittävänä asiana Natolle, ja kertoo muuttuneen maailmanpoliittisen tilanteen vaikuttavan yhdysvaltalaisten Nato-kantaan.

- Nyt on Euroopassa sota. Ukrainan sota on muuttanut tilannetta todella radikaalisti, ja Yhdysvaltojen tulee sitoutua myös Euroopan turvallisuuden tuottamiseen, vaikka Kiina onkin ensisijainen uhka, jonka he nimeävät kansallisella tasolla. Yhdysvallat tulee olemaan Euroopassa vahvasti läsnä, myös jos Trumpista tulee uudestaan presidentti, Särkkä toteaa.

Hän uskoo suomalaisten mielenkiinnon Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan kasvavan mahdollisen Nato-jäsenyyden myötä.

Voit katsoa Ylen aamun lähetyksen Yle Areenasta.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 5.8. kello 23:een saakka.

Lue lisää aiheesta:

Donald Trumpin valtaannousu voisi olla uhka Natolle - viime kaudellaan Trump parjasi Euroopan Nato-maita rajusti mutta perustellusti

Trump palasi Washingtoniin ja vihjaili jälleen presidenttiehdokkuudestaan

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Suomen Nato-jäsenyyden lähes yksimielisesti - senaattori ylisti: "Suomi on taistelijoiden maa"

jeudi 4 août 2022 12:58:20 Categories: Donald Trump YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.