Kaikkiaan Kreikkaan lähtee noin 50 suomalaista vakituisista ja vapaaehtoisista palokunnista. Vaikka suomalaiset palomiehet matkustavat avustamaan" /> Kaikkiaan Kreikkaan lähtee noin 50 suomalaista vakituisista ja vapaaehtoisista palokunnista. Vaikka suomalaiset palomiehet matkustavat avustamaan" />

YLE


Suomesta lähtee elokuuksi kymmeniä palomiehiä avustamaan Kreikan maastopalojen sammutustöissä.

Ensimmäinen 25 hengen ryhmä suomalaisia lähtee Kreikkaan Peloponnesoksen niemimaalle kahdeksi viikoksi tänään maanantaina. Toinen ryhmä suomalaisia matkustaa ensimmäisen ryhmän tilalle elokuun puolivälissä.

- Aina näille keikoille lähteminen on lähtö kohti tuntematonta. Olen odottavaisin mielin, tästä tulee todella kiinnostavaa ja opettavaista, sanoo ensimmäisessä erässä tänään Kreikkaan lähtevä pelastusjohtaja Peter Johansson Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Kaikkiaan Kreikkaan lähtee noin 50 suomalaista vakituisista ja vapaaehtoisista palokunnista. Suomen avustuspartion johto tulee Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Palomiehet on koottu Kymenlaakson, Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksilta. He tekevät Kreikassa fyysistä sammutustyötä. Samalla he saavat oppia maastopaloihin, joita mahdollisesti on kotimaassakin tulevaisuudessa.

- Suomalaiset toimivat paikallisten apuna ja tukena. Toimimme aina paikallisen ammattilaisen alaisuudessa. Jotenkin on sellainen kutina, että eiköhän siellä aika paljon juosta metsissä, Johansson ennakoi.

Pelastusjohtaja Peter Johansson Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta katsoo kuvaajaan kotipihallaan Porvoossa, taustalla kesäisen vihreä nurmi.
Pelastusjohtaja Peter Johansson Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta johtaa ensimmäistä 25 hengen suomalaisten palomiesten ryhmää. Hän odottaa alkavaa kahden viikon työjaksoa mielenkiinnolla.Nina Svahn / Yle

Etukäteen Kreikkaan on jo lähetetty raskaampaa kalustoa, muun muassa letkuja, suihkuputkia, pumppuja ja raivaussahoja. Kuuntele, kun Johansson kertoo haastattelussa Kreikan haasteellisista olosuhteista:

Työ itsessään on raskasta, mutta lisäraskautta tuovat sään aiheuttama kuumuus, paloista huokuva kuumuus ja normaalit perussuojavarusteet, kuten hanskat, kengät ja kypärä. Lisäksi työvuorot ovat 12-tuntisia.

- Pahimmillaan Kreikassa on elokuussa yli 40, jopa 45 astetta lämmintä. Maasto Kreikassa eroaa Suomesta kuivuuden ja maaston muotojen, kasvillisuuden ja puuston osalta, joten jokainen voi päätellä, kuinka raskasta työ tulee olemaan, sanoo palomestari Petri Lyttinen Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Lyttinen on toinen alueelle lähtevä suomalaisten esihenkilö. Hän lähtee 25 palopelastajan kanssa Kreikkaan elokuun puolivälissä.

Kreikan maasto on mäkistä ja siellä puhaltaa kovia tuulia.

- Jos ylämäkeen puhaltaa sopivasti, liekkimeren eteneminen on todella nopeaa. Kuvien perusteella siellä pitää ennakoida hyvin paljon ja yrittää ohjata sopivasti, sanoo pelastusjohtaja Johansson.

Palojen leviämistä pyritään rajoittamaan muun muassa metsää kaatamalla ja palokäytäviä raivaamalla. Vesi tuodaan lennättämällä lentokoneilla ja helikoptereilla. Veden saantiin voidaan hyödyntää myös lampia ja järviä, jos niitä on.

- Ei tämä homma ole koskaan riskitöntä täällä Suomessakaan, mutta minulla on täysi luottamus siihen, että paikalliset osaavat neuvoa ja me opimme varmastikin hyvin nopeasti, miten hommat niissä olosuhteissa hoidetaan, Johansson sanoo.

Kreikan lippu liehuu salossa. Taustalla metsäpalo. Sankka tumma savu täyttää ilman.
Vateran rannikkokohdetta itäisellä Lesboksen saarella 23. heinäkuuta 2022. Alueen asukkaita evakuoitiin, koska tulipalo uhkasi kiinteistöjä. Manolis Lagoutaris / AFP

Apuvoimia pyydetty tällä kertaa etukäteen

Kreikassa paloi viime vuonna maata lähes 130 000 hehtaaria. Uuden katastrofin torjumiseksi Kreikka pyysi kansainvälistä apua maastopalojen sammuttamiseen jo ennalta.

- Taustalla on katastrofaalinen viime kesä, joten apua pyydetään ennakkoon, kun Kreikan omat resurssit eivät riitä, palomestari Lyttinen arvioi.

Moni Euroopan maa on vastannut avunpyyntöön. Suomen lisäksi elokuussa palomiehiä on Norjasta ja Bulgariasta. Heinäkuussa Kreikka sai apua Ranskasta, Romaniasta ja Saksasta.

Tänä vuonna Välimeren maissa, Keski-Euroopassa ja Balkanin alueella on tuhoutunut tulipaloissa yhteensä jo 680 000 hehtaaria maata ennen heinäkuun loppua. Tuhoutunut pinta-ala vastaisi kooltaan 95:tä jalkapallokenttää.

- Viime vuonna vastaava määrä koko vuonna oli vajaat puolet ja kymmenen vuoden keskiarvo on ollut noin 150 000, jopa vähän alle. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa hyvinkin ongelmalliselta Etelä-Euroopassa, Lyttinen toteaa.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 2. elokuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

Maastopalokausi tavallista rauhallisempi Keski-Pohjanmaalla - kesä-heinäkuussa jopa alle 10 sammutuskeikkaa

Kymmeniä palopelastajia lähtee Suomesta Kreikkaan maastopalojen sammutustöihin

Kreikassa ja Kaliforniassa riehuvat nopeasti leviävät maastopalot - lisääntyvä kuumuus ja kuivuus vaikeuttavat tilannetta

Tutkimusprofessori: Suomessa pitäisi varautua helleaaltoihin, rankkasateisiin ja tulviin ennen kuin on liian myöhäistä

Maastopalot riehuvat eri puolilla Eurooppaa - katso video Espanjan "tulihelvetistä"

lundi 1 août 2022 17:10:00 Categories: YLE tulipalot

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.