Kaupunkipuutarhat monipuolistavat urbaanien ympäristöjen biologista monimuotoisuutta. Samalla ne voivat sytyttää kipinän lähiruoan kasvattamiseen" /> Kaupunkipuutarhat monipuolistavat urbaanien ympäristöjen biologista monimuotoisuutta. Samalla ne voivat sytyttää kipinän lähiruoan kasvattamiseen" />

YLE


- Huomaan, että tätä olen kaivannut. On ihana nähdä, kuinka siemenet ja pienet taimet lähtevät nousemaan, Maija Hallikainen pohtii.

Aiemmin hän on viettänyt aikaa siirtolapuutarhoissa. Nyt hän nauttii taloyhtiönsä kaupunkipuutarhasta.

Olemme Espoon Latokaskessa. Tänne on kevään aikana asennettu useita viljelylaatikoita osana Helsingin seudun ympäristöpalvelujen koordinoimaa hanketta.

Hallikainen on talotoimikunnan puheenjohtaja ja toimii yhteyshenkilönä projektin sekä asukkaiden välillä.

Hänen mukaansa asukkaat, jotka eivät ole aiemmin viljelleet mitään, ovat nyt onnistumisten kautta kiinnostuneet puutarhanhoidosta ja oman ruoan kasvattamisesta.

- Monet ovat innostuneet siitä, kuinka helppoa tämä on. Tämä on yhdessä tekemistä ja kokemista, Hallikainen sanoo.

Nainen pitää kädessään hyönteishotellia ja katsoo kohti kameraa ulkona. Taustalla sinisiä rakennuksia ja kasveja.
Talotoimikunnan puheenjohtaja Maija Hallikainen viihtyy puutarhoissa. Viljelylaatikoiden lomassa on hyönteishotelli odotettuja vieraita, pölyttäjiä varten.Sara Aaltio / Yle

Iloa puutarhoista

Maija Hallikaisen tapaan monet voivat kaivata kaupungista keskelle luontoa rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Tutkimuslaitos VTT:n luontopohjaisten ratkaisujen tutkimustiimin päällikkö Laura Wendlingin mukaan mahdollisuus olla yhteydessä luontoon on tärkeää terveyden edistämisen kannalta.

- Puutarhoissa vietetty aika luo fyysisiä että henkisiä terveyshyötyjä, olipa kyseessä aktiivinen puutarhanhoito kuten kasvien viljely tai vain luonnossa ajan viettäminen, Wendling kertoo.

Tutkimusten perusteella tiedetään, että metsässä liikkuminen vähentää stressiä ja nostattaa mielialaa.

Nainen katsoo hymyillen kameraan.
VTT:n luontopohjaisten ratkaisujen tutkimusta vetävä Laura Wendling tutkii, miten kaupunkipuutarhat voisivat auttaa sopeutumisessa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.Sara Aaltio / Yle

- Työnnä kätesi multaan ja tunnet olosi paremmaksi. Puutarhan hoidossa ei ole aina kysymys ruoan tuotannosta, joskus se on vain sitä, että nauttii kukkien kasvatuksesta tai ulkona ja luonnossa olemisesta, Laura Wendling toteaa.

Lähiruokaa parhaimmillaan

Vähemmän kuljetusta, vähemmän hiilijalanjälkeä. Näin toteaa Blokgardenin toimitusjohtaja Tuomas Ilander puhuessaan kaupunkipuutarhoissa kasvatetusta ruoasta.

- Omalla takapihalla kasvatetut vihannekset ovat lähiruokaa parhaimmillaan.

Blokgarden toimittaa viljelylaatikoita, joita löytyy tänä kesänä Maija Hallikaisen taloyhtiön pihamaalta. Tuomas Ilanderin mukaan pihalle tai vaikka parvekkeelle sijoitettavat viljelylaatikot ovat hyvä tapa aloittaa puutarhaharrastus ja opetella oman ruoan viljelyä.

- Oikeastaan kaupunkipuutarhojen kautta voitaisiin luoda lähiruoasta vielä suurempi konsepti, hän pohtii.

Mies katsoo kameraan ulkona taustallaan kasvillisuutta.
Blokgardenin toimitusjohtaja Tuomas Ilanderin mielestä yhdessä viljely on hauskaa ja voi sytyttää kipinän puutarhanhoitoon.Sara Aaltio / Yle

Monipuolisempi ympäristö

Tutkija Laura Wendlingin mukaan puutarhoissa kasvilajien biologinen monimuotoisuus on lisääntynyt verrattuna nurmikenttiin tai alueisiin, joille on istutettu vain yksi tai muutama eri kasvilaji.

Latokasken viljelylaatikoiden äärellä järjestetään tapahtumia viljelyyn liittyen. Siellä Tuomas Ilander on pitänyt asukkaille keskustelutilaisuuksia luontokadosta ja biodiversiteetistä.

Ilanderi näkee, että kaupunkipuutarhoilla voi olla suuri merkitys ympäristölle niiden luodessa lajikirjoa ja tarjoessa ravintoa pölyttäjille.

Kimalainen Isotähtiputkessa.
"Pölyttäjät ahkeroivat täällä. Ne kaverit ovat erittäin toivottuja tyyppejä", Tuomas Ilander kertoo.Henrietta Hassinen / Yle

Pölyttäjien elinympäristön kaventuminen uhkaa luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen lisäksi myös ruokatuotantoa. Pölyttäjien hälyttävään katoon on pyritty vastaamaan kaupunkiympäristössä esimerkiksi pölyttäjäpenkillä.

Apuna ilmastonmuutokset tuomiin haasteisiin

- Suomen ilmasto tulee olemaan lämpimämpi ja kosteampi. Puutarhat viilentävät ympärillä olevaa ilmaa ja varjostavat lähellä olevia rakennuksia sekä lisäävät kokonaishaihduntaa, Laura Wendling kertoo.

Kokonaishaihdunnalla tarkoitetaan veden siirtymistä maaperästä ilmakehään.

Rakennusten viileneminen puutarhan varjoissa vähentää viilennyskustannuksia.

Wendlingin mukaan on kiinnostavaa, millaisia ratkaisuja kaupungit etsivät sopeutuessaan tehokkaasti tulevaisuuden lämpimämpään ilmastoon.

Puutarhat voivat olla myös tehokkaita hiilinieluja, jotka sitovat hiilidioksidia ilmakehästä ja varastoivat hiiltä maaperään ja kasveihin.

Kaupunkipuutarhoja on aina ollut

- Kaupunkipuutarhoja on ollut niin pitkään kuin kaupunkeja on ollut, Laura Wendling kertoo.

Hänen mukaansa suosittuja niistä tuli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun köyhä väestö pyrki kaupunkiympäristössä kasvattamaan itse osan omasta ruoastaan.

- Kaupunkisuunnittelijat jopa pyrkivät säilyttämään suurempia puutarhatiloja ja maatalousmaita kävelyetäisyydelle kaupungista, Wendling kertoo.

Suomessa Turkuun kaupunkipuutarhan perusti 1700-luvun puolivälissä luonnontieteilijä Pehr Kalm. Hän loi jo silloin kaupunkipuutarhallaan tieteellistä merkitystä viihtyisän ympäristön luomisen ja ruoan tuotannon lisäksi.

Oman ruoan kasvatus takapihalla ei ole kaupunkiympäristössä siis uusi trendi, vaikka hyötykasvien viljely on nostanut suosiotaan pandemian myötä sekä Venäjän hyökäyksen nostaessa ruokakustannuksia.

Nainen kyykistyneenä puutarhassa kesäkurpitsojen edessä.
Laura Wendling pitää hyötykasvien kasvattamisesta. "Tuntuu kivalta syödä itse kasvattamia yrttejä ja vihanneksia."Sara Aaltio / Yle

Lue lisää:

Puisto puhkesi valtavaksi pionimereksi - Kotkaan nousi yksi Euroopan suurimmista pionipuistoista

Suomessa elää pölyttäjiä, joista emme tiedä juuri mitään - uudella seurannalla kerätään nyt tietoja lajien esiintymisestä ja runsaudesta

Pihanhoidosta ei tarvitse ottaa stressiä - anna nurmikon kasvaa ja voikukkien rehottaa, niin mehiläiset saavat ravintoa

Luontokato on kohtalon kysymys myös ihmiselle, sanoo asiantuntija Paloma Hannonen - "On turha puhua ruokaturvasta, jos meillä ei ole pölyttäjiä"

mardi 26 juillet 2022 22:15:00 Categories: YLE kaupunkipuutarhat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.