Jukka Hovila oli itse reissussa, kun koko Suomi seurasi mursun kohtalon hetkiä hänen pihassaan Kotkan Tavastilassa. Mursun käsittelyyn joutuneest" /> Jukka Hovila oli itse reissussa, kun koko Suomi seurasi mursun kohtalon hetkiä hänen pihassaan Kotkan Tavastilassa. Mursun käsittelyyn joutuneest" />

YLE


Jukka Hovilan ensimmäinen kesälomapäivä sai yllättävän käänteen viikko sitten, kun hän havaitsi mursun löhöilemässä pihansa kuusiaidan katveessa Kotkan Tavastilassa. Tilanne huvittaa vielä viikko tapahtuman jälkeenkin.

- Duuniporukan whatsapp-ryhmässä oltiin juuri viestitelty työpaikan sisälle lentäneestä linnusta. Sitten pääsin kuittaamaan, että minullapa on mursu pihassa, Hovila muistelee nauraen.

Pitempään ihmettelyyn ei kuitenkaan ollut aikaa, koska Tallinnan-lautta ja kauan odotettu Rammsteinin keikka odottivat. Hovila soitti hätäkeskukseen ja suuntasi itse reissuun.

Mursun maihinnousu

Haminasta Kotkaan uiskennellut mursu saapui Jukka Hovilan pihaan Nummenjoen uomaa pitkin. Matkaa mereltä on noin kilometrin verran.

Se oli rantautunut todennäköisesti yöaikaan, koska naapuri kertoi koiriensa haukkuneen ja käyttäytyneen levottomasti yöllä.

Tieto mursusta levisi nopeasti ja pian Jukka Hovilan pihalla alkoi kuhista. Paikalle saapui kymmeniä viranomaisia, eläinlääkäreitä, mediaa ja muita uteliaita.

Korkean heinikon keskellä oleva pienen joen uoma, johon pääsee pienellä veneellä rantautumaan.
Tästä mursu kömpi Jukka Hovilan pihaan viikko sitten.Kiira Ikavalko / Yle

Hovila pysyi kartalla pihansa tapahtumista naapureiden välityksellä sekä seuraamalla tiedotusvälineiden uutisointia netissä.

Miltä tuntui, kun koko Suomi tapitti lähes vuorokauden sinun kotipihaasi?

- Enemmän varmaan naapurit stressasivat, mutta eipä tarvinnut itse juosta kameroita karkuun, kun en ollut paikalla, Hovila vastaa.

Rammsteinin keikalta palattuaan Hovila kiersi tiluksensa mursun jättämiä merkkejä kartoittaakseen. Niitä ei kuitenkaan juurikaan ollut. Ei edes haisevia kakkakasoja.

- Nurmikko oli enemmän kärsinyt paikalla olleiden ajoneuvojen renkaiden painaumista. Ja kaikki pihakalusteet oli levitetty miten sattuu. Olisi ollut mukavaa, jos ne olisi palautettu oikeille paikoilleen, Hovila harmittelee.

Mattoteline mutkalla

Mursun maihinnousupaikalla on edelleen nähtävissä mursun painon alle lyttääntynyttä rantaheinikkoa. Se jätti jälkeensä myös käyttökelvottomaksi vääntyneen mattotelineen sekä osin ryttääntyneen alppiruusupensaan.

Vahingot ovat rahallisesti niin pienet, ettei Jukka Hovila aio kysellä korvauksia miltään taholta.

- Ei se ollut muutenkaan mikään tuliterä mattoteline. Alppiruusupensaskin tokenee ensi kesään mennessä, Jukka Hovila summaa.

Mursun mutkalle vääntämä mattoteline toi kuitenkin lukuisia yhteydenottoja Hovilalle.Jopa ostotarjouksia tuli, tosin mistään summista ei ollut puhetta.

Lopulta Hovila päätyi lahjoittamaan mattotelineen naapurikaupunkiin.

Lippalakkipäinen mies istuu maalle nostetun puuveneen vieressä ja osoittaa vieressä olevaa vääntynyttä mattotelinettä.
Mattoteline päätyi Patu Patasen hoteisiin. Se tulee näytille Haminan Tullikamariin.Kiira Ikavalko / Yle

Henkaritelineeksi Haminaan

Nyt metallisen telineen omistaa haminalainen majakkalaiva s/s Hyökyn kippari Patu Patanen.

- Patulla on siellä Tullikamarissaan kaikenlaista erikoista, joten päätin kysyä olisiko hän kiinnostunut mursun tunnetuksi tekemästä mattotelineestä, Jukka Hovila kertoo.

Patanen tarttui Hovilan lahjoitustarjoukseen heti ja haki kapistuksen Tervasaareen, jossa hän pyörittää ravintolaa ja museota vanhassa Tullikamarissa.

Ensimmäiseksi mattoteline pääsee Kotkan Meripäivien avajaisparaatiin, joka järjestetään keskiviikkona. Sen jälkeen se löytänee paikkansa Patu Patasen museosta.

- Se saa arvokkaan paikan, siitä saa vaikka henkaritelineen, Patanen suunnittelee.

Asfalttiin valkoisella maalilla maalattu teksti mursun muistoksi
Mursu on saanut muistokirjoituksen Haminan Tervasaareen.Kiira Ikavalko / Yle
mardi 26 juillet 2022 22:22:00 Categories: YLE mursut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.