Professori Antti Oksasen mukaan edelleen näyttää siltä, että mursun varsinainen kuolinsyy on nälkiintyminen." /> Professori Antti Oksasen mukaan edelleen näyttää siltä, että mursun varsinainen kuolinsyy on nälkiintyminen." />

YLE


Haminaan ja Kotkaan viime viikolla päätyneen mursun elimistöstä on löytynyt laajasti erilaisia suolistobakteereita.

Esimerkiksi yleistä Escherichia coli -bakteeria oli levinnyt mursun elimistöön kaikkiin tähän mennessä tutkittuihin osiin, kuten keuhkoihin, maksaan, pernaan ja munuaisiin.

Ruokaviraston tutkimusprofessori Antti Oksanen kertoo, että bakteerien leviäminen johtuu mursun viimeisten hetkien heikosta kunnosta.

- Kun mursu on ollut kuolemaisillaan, sen vastustuskyky on ollut niin heikko, että bakteerit ovat verenkierron välityksellä lähteneet leviämään ympäri elimistöä, Oksanen sanoo.

Oksasen mukaan bakteerien leviäminen elimistöön on tavanomainen kuolemassa olevan eläimen tila.

- Mursun huono terveydentila on vaikuttanut siihen, että nämä bakteerit kertovat jonkinmoisesta verenmyrkytystilasta, joka on aiheutunut siitä, että se on ollut todella heikossa kunnossa.

Bakteerit muodostuivat mursun elimistöön sen viimeisinä hetkinä, eli todennäköisesti viimeisten tuntien tai vuorokauden aikana.

Oksanen kertoo, että edelleen vaikuttaa vahvasti siltä, että mursun kuolinsyy on nälkiintyminen.

Aiheesta kertoi ensimmäisenä Uutissuomalainen.

Lue lisää:

Haminan mursu kuoli todennäköisesti nälkään, paljastaa ruumiinavaus - rakastettu eläin tulee esille museoon Helsinkiin

Mursusta jäljelle jäävät osat päätyvät Kankaanpäähän, missä siitä tehdään muun muassa biodieseliä

Mursua auttaneiden niskaan sataa rajuja syytöksiä - neljä eläinlääkäriä julkaisi tiedotteen tapahtumista ennen mursun kuolemaa

mardi 26 juillet 2022 22:27:19 Categories: YLE mursut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.