Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi suunnittelee vierailevansa ensi kuussa Taiwanissa. Matkasuunnitelmat ovat kiristäneet myös puhemiehen" /> Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi suunnittelee vierailevansa ensi kuussa Taiwanissa. Matkasuunnitelmat ovat kiristäneet myös puhemiehen" />

YLE


Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi on suunnitellut matkaavansa elokuussa Taiwaniin, eikä Kiina ole aikeista mielissään.

Demokraattista puoluetta edustava 82-vuotias Pelosi tunnetaan kärkkäänä Kiina-kriitikkona, minkä vuoksi puhemiehen matkan toteutumisesta on muodostunut symbolinen taisto kahden suurvallan välille, jossa Taiwan on jäämässä pelinappulaksi.

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian nosti eilen panoksia uhkaamalla vakavilla vastatoimilla, jos edustajainhuoneen johtajan matka toteutuu.

- Kiina on viime aikoina toistuvasti tehnyt Yhdysvalloille selväksi vakavan huolensa ja ankaran vastustuksensa puhemies Pelosin Taiwanin-vierailuun liittyen. Olemme tarvittaessa valmiita vastatoimiin. Jos Yhdysvallat pitää kiinni itsepintaisesti kiinni väärinkäytöksestään, Kiina toteuttaa lujia ja määrätietoisia toimia turvatakseen kansallisen suvereniteettinsa ja alueellisen koskemattomuutensa. Yhdysvallat on vastuussa kaikista seurauksista, tiedottaja Zhao Lijian sanoi.

Pelosi ei ole virallisesti vahvistanut matkaa, mutta on ilmaissut selvän halukkuutensa vierailulle. Yhdysvaltain kongressin alahuoneen puhemiehenä 2007-2011 ja uudelleen vuodesta 2019 lähtien toiminut Pelosi suunnitteli vierailua Taiwaniin jo huhtikuussa, mutta matkan suunnittelu peruuntui hänen saatuaan koronatartunnan.

Nancy Pelosi.
Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi on johtanut liittovaltion kongressin alahuoneessa demokraatteja jo vuodesta 2003 lähtien.Shawn Thew / EPA

Puhemies ei kuitenkaan pistänyt suunnitelmia jäihin, vaan on pitänyt kiinni aikomuksestaan vierailla kautensa aikana Taiwanissa, mikä olisi ensimmäinen edustajainhuoneen puhemiehen tekemä vierailu maahan sitten vuoden 1997.

Pelosin on määrä vierailla Taiwanin lisäksi elokuussa useassa muussakin maassa Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. Pelosin vierailu Taiwanissa olisi ensimmäinen Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen tekemä vierailu maahan sitten vuoden 1997.

Valkoinen talo ei tue matkaa

Tilanteen mutkikkuutta on lisännyt se, että Pelosi ja hänen lähipiirinsä on suunnitellut matkaa ilman presidentin tukea.

Presidentti Joe Biden ei ole tukenut Pelosin matkaa, mutta ei ole myöskään suoraan kieltänyt puoluetoveriansa matkaamasta.. Biden kommentoi Pelosin suunnitelmia viime keskiviikkona sanomalla kiertelevästi, että "[Yhdysvaltain] asevoimien mielestä ei ole hyvä idea" vierailla Taiwanissa juuri nyt.

Pelosi ei presidentin kommentin jälkeen ole kuitenkaan kertonut peruvansa vierailua, vaan sekä hän että maan ulkoministeriö ovat olleet hiljaa matkan suunnittelusta.

The New York Times -sanomalehdelle puhuneet Valkoisen talon virkamiehet pitävät Pelosin vierailun ajankohtaa räjähdysherkkänä, sillä Kiinan kommunistinen puolue valmistautuu vuoden loppupuolella pidettävään puoluekokoukseen, jossa presidentti Xi Jinpingin odotetaan jatkavan valtaansa hamaan tulevaisuuteen.

Joe Biden puhumassa  huolestuneen näköisenä Valkoisessa talossa 24. syyskuuta.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kokisi arvovaltatappion, jos puhemies Pelosi vierailisi Taiwanissa ilman presidentin tukea.Al Drago / EPA

Yhdysvallat on jatkanut presidentti Bidenin kaudella tiukkaa Kiina-politiikkaa, mutta on pyrkinyt välttämään tahallisia provokaatioita. Valkoisen talon virkameihistä osa kertoi The New York Timesille pelkäävänsä Pelosin vierailun olevan turha provokaatio, josta vastatoimena Kiina saattaisi harkita esimerkiksi kulkuyhteyden katkaisemista Taiwaninsalmelle.

Kiinan viranomaiset ovat kesän mittaan puhuneet, että Taiwaninsalmeen ei tulisi suhtautua kansainvälisinä vesinä, toisin kuin Yhdysvallat ja monet muut valtiot ajattelevat.

Juuri nyt koronakaranteenissa oleva presidentti Biden kertoi eilen etäyhteydellä toimittajille aikovansa keskustella tällä viikolla presidentti Xinkanssa. Biden ei kuitenkaan kommentoinut Pelosin matkasuunnitelmia.

Pelosi on saanut tukijoita vierailunsa toteuttamiselle joiltakin republikaanisen puolueen edustajilta, jotka näkevät puhemiehen ja presidentin erimielisyyden hyvänä mahdollisuutena iskeä presidenttiä vastaan ja syyttää häntä heikkoudesta.

- Puhemies Pelosin pitäisi mennä Taiwaniin, ja presidentti Bidenin pitäisi tehdä selväksi puheenjohtaja Xille, ettei Kiinan kommunistinen puolue voi tehdä asialle mitään, sanoi republikaanisenaattori Ben Sasse, joka on harvoin asettunut Pelosin kannalle poliittisissa kysymyksissä.

Taiwan kärsii vierailun epävarmuudesta

Pelosin matkasuunnitelmien julkisuus, ja Pelosin ilmeinen itsepäisyys vierailun toteuttamiselle Valkoisen talon vastustuksesta huolimatta ajoi Yhdysvallat tilanteeseen, jossa sillä on nyt vain huonoja vaihtoehtoja.

Pelosin vierailun peruuntuessa Kiina saa osoituksen, että uhkailemalla se kykenee kontrolloimaan Taiwanin tilannetta. Jos taas matka lopulta järjestetään, Kiina saattaa kostaa suoraan Taiwanille ja syyttää Yhdysvaltoja alueen eskaloinnista, jota Bidenin hallinto on halunnut välttää.

Xi JInping kävelee paikalleen puoluekokouksessa, ihmiset taputtavat rivissä taustalla.
Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeri Xi Jinpingin aikakaudella Kiina on uhkaillut Taiwania yhä useammin.Alex Plavevski / EPA

Taiwanin virkamieslähteet kertoivat brittilehti Financial Timesille, että Taiwan on tilanteessa puun ja kuoren välissä, jossa maan turvallisuustilanne heikkenee, järjestetään Pelosin matka tai ei.

Kiinan kommunistinen puolue on Kiinan sisällissodan päättymisestä lähtien pitänyt Taiwania kapinoivana maakuntanaan, mutta käytännössä Taiwan on täysin itsenäinen saarivaltio hieman yli 100 kilometrin päässä Manner-Kiinan rannikolta.

Ihmisiä ohjataan pommisuojaan kadulta varautumisharjoituksessa.
Ihmisiä ohjattiin Taiwanin pääkaupunki Taipeissa pommisuojaan ilmaiskun harjoitustilanteessa 25. heinäkuuta 2022.Ritchie B. Tongo / EPA

Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on lisännyt huolta siitä, seuraako Kiina tulevaisuudessa esimerkkiä Taiwanin kanssa. Kiinan asevoimat ovat lisänneet viime aikoina uhkauksia Taiwania kohtaan, ja Taiwanissa on lisätty ilmahälytysharjoituksia Kiinan hyökkäyksen varalta. Viimeksi eilen maanantaina pääkaupunki Taipeissa harjoiteltiin ilmapommituksen varalta.

Yhdysvallat ei ole virallisesti tunnustanut Taiwania itsenäiseksi valtioksi, mutta vuonna 1979 säädetty Taiwan Relations Act -laki velvoittaa Yhdysvaltoja auttamaan saaren puolustuksessa. Mikäli Pelosi päättää lopulta peruuttaa vierailunsa, Yhdysvaltojen seuraava pulma on keksiä, miten se osoittaa tukensa Taiwania kohtaan olevan yhtä vahva kuin aiemminkin.

Voit keskustella aiheesta 27.7.2022 kello 23.00 asti.

Lue myös:

Yhdysvaltain ja Kiinan puolustusministerit tapaamassa vihdoin kasvotusten - ilmapiiri on jäätävä Taiwanin takia

Asiantuntijat: Kiinalla ei ennen pitkää ole muuta vaihtoehtoa kuin hyökätä Taiwanille, lentohäiriköinnillä on kuitenkin toinen tarkoitus

mardi 26 juillet 2022 22:28:18 Categories: YLE Yhdysvallat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.