Ilta Sanoma

KuPSin matkareitti Moldovaan on kaikkea muuta kuin optimaalinen

Gabriel Bispo ja KuPS joutuvat kammottavalle vierasmatkalle.

Gabriel Bispo ja KuPS joutuvat kammottavalle vierasmatkalle. Kuva: LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA

Kuopion Palloseuralla on edessään joukkueen kauden toistaiseksi tärkein ottelu torstaina Moldovan Orheissa. KuPS kohtaa paikallisen Milsamin Konferenssiliigan karsintojen toisen kierroksen toisessa osaottelussa.

Avausosa Kuopiossa päättyi kotijoukkueen pettymykseksi 2-2-tasatulokseen, joten vierasottelu sen olisi voitettava päästäkseen jatkoon.

Matkustusolosuhteet eivät helpota kuopiolaisten urakkaa. Savon Sanomat kertoo, että pikatahtiin varaamaan jouduttu Moldovan-matka on suorastaan painajaismainen.

KuPS aloitti retkensä jo varhain maanantaiaamuna bussimatkalla Helsinkiin. Sieltä pelaajat ja taustahenkilöt jatkoivat matkaansa SS:n mukaan viiteen ryhmään jaettuna viittä eri reittiä Romanian Bukarestiin. Reitit kulkevat Lontoon, Amsterdamin, Münchenin, Frankfurtin ja Varsovan kautta.

Bukarestissa kokoontumisen jälkeen edessä on vielä arviolta 11 tunnin bussimatka määränpäähän Orheihin. Matkustamiseen kuluu aikaa käytännössä pari päivää.

Kaiken lisäksi matka on varsin kallis. SS kertoo, että kustannukset nousevat jopa 150?000 euroon. Vertailun vuoksi KuPS lensi pari viikkoa sitten Georgiaan noin kolmanneksella tuosta hinnasta ja viime kesänä jopa charter-lento Ukrainaan oli halvempi. Charter-vaihtoehto Moldovaan olisi maksanut 300?000 euroa.

Ottelu on KuPSille taloudellisesti varsin tärkeä, sillä jatkoon menemällä sen palkintopotti europeleistä nousisi 200?000 eurolla. Tähän mennessä KuPS on tienannut 350?000 euroa, ja jatkopaikka korottaisi summan 550?000 euroon.

Ensimmäisen osaottelun tulos oli KuPSille pettymys, sillä se lähti ottelupariin ennakkosuosikkina. Palloseura pystyi kotikentällään hallitsemaan pelivälinettä varsin selvästi, kolautteli pari kertaa maalipuita ja johti ottelua kahdesti, mutta harvemmin hyökänneet vieraat onnistuivat tasoittamaan pelin kahdesti.

Veikkausliigassa KuPS on kärkipaikalla. Kakkosena majaileva HJK on kolmen pisteen päässä, vaikka on pelannut yhden ottelun kuopiolaisia enemmän.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 15:37:00 Categories: Ilta Sanoma Veikkausliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.