Lindénin mukaan ulkoministeriössä on valmiutta selvittää asiaa. Päätöksiä ei hänen mukaansa ole tulossa vielä tällä viikolla." /> Lindénin mukaan ulkoministeriössä on valmiutta selvittää asiaa. Päätöksiä ei hänen mukaansa ole tulossa vielä tällä viikolla." />

YLE


Suomeen voi yhä matkustaa Venäjältä turistina. Pääministerin sijaisena toimiva perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) olisi valmis lopettamaan viisumien myöntämisen venäläisille. Venäjän raja aukesi heinäkuun puolessa välissä.

- Itse olen sitä mieltä, että käytäntöä pitää kiristää. Sille on perusteita. Tämä viikko on varmasti kesän hiljaisimpia, mutta ulkoministeriössä on valmiutta selvittää asiaa.

Lindénin mukaan päätöksiä asiasta ei ole tulossa tällä viikolla. Hän on tällä hetkellä ainoa töissä oleva ministeri.

Poliitikot yli puoluerajojen ovat ihmetelleet, miksi Suomi sallii yhä venäläisten turistien tulon Suomeen. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet ovat vaatineet hallitukselta pikaisia toimia. Suurimmat puolueet lopettaisivat viisumien myöntämisen. Ylen haastattelussa joukosta poikkesi SDP:n Kimmo Kiljunen, joka toivoi, ettei "Venäjästä tehdä Pohjois-Koreaa". Kiljusen kanta eroaa puolueen eduskuntaryhmän johdon linjasta.

Pääministeriä sijaistava Aki Lindén toteaa, että tähän mennessä on ajateltu, että tavallisia ihmisiä ei rangaista Putinin sodasta. Suomen ja Venäjän välillä myös sukuloidaan ja käydään hoitamassa terveyttä.

- Ymmärrän tämän keskustelun. Itä-Suomessa ihmetellään, että venäläiset käyvät täällä niin kuin ennenkin, vaikka Venäjä käy brutaalia sotaa, vaikka ei se varmaan näiden yksittäisten ihmisten vika ole.

Lindénin mukaan Suomi voi päättää viisumikäytännöistään itse, eikä siihen tarvita EU:n lupaa.

- En osaa nyt sanoa milloin (tästä päätetään), mutta tämä menee ensi viikolle. Ei se tällä viikolla selviä, Linden sanoo.

Hakemuksia tulee tuhat päivässä

Venäläisten viisumihakemuksia tulee nykyisin murto-osa verrattuna koronaa edeltävään aikaan - noin tuhat päivässä. Lindén kuitenkin myöntää, että on ongelmallista, että venäläiset pääsevät Suomesta myös muihin Schengen-maihin.

Ulkoministeriön konsulipalvelujen apulaisosastopäällikkö Leena Liukkonen kertoi maanantaina, että heinäkuun ensimmäisen kolmen viikon aikana hakemuksia on tullut 13 906 ja viisumeita myönnettiin 10 520.

Vuoteen 2019 - eli viimeisimpään niin sanottuun normaaliin vuoteen - verrattuna hakemusmäärät ovat hyvin alhaiset, vain 15 prosenttia, Liukkonen sanoo.

Osa EU- ja Schengen-maista on päättänyt rajoittaa viisumien myöntämistä. Esimerkiksi Tsekki, Viro, Latvia, Liettua, Romania ja Puola uusivat tai myöntävät uusia viisumeita vain perheenjäsenille tai tietyillä tiukoilla ehdoilla. Puola on vaatinut EU:n laajuista viisumirajoitusta.

Alankomaat ei käytännössä pysty myöntämään uusia viisumeita, sillä Venäjä on karkottanut sen edustajat maasta.

Lisäksi esimerkiksi Ranskassa, Kreikassa ja Espanjassa uusia viisumihakemuksia ei lähiaikoina pystytä ottamaan vastaan, sillä korona-ajasta käytännöksi jääneessä ajanvarausjärjestelmässä ei ole vapaita aikoja tuleville viikoille. Sama ongelma koskee siis myös muita kolmansista maista Schengen-aluelle haluavia.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 27. heinäkuuta kello 23:een saakka.

Venäläisten viisumihakemuksia tulee noin tuhat päivässä - venäläispariskunta arvioi, että harva maassa pohtii nyt lomailua

Suurimmat puolueet haluavat lopun venäläisten turistimatkoille Suomeen - SDP:n Kiljunen varoittaa luomasta uutta Pohjois-Koreaa

mardi 26 juillet 2022 15:33:21 Categories: Viisumihakemus YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.