Kotkan Meripäiviä juhlitaan keskiviikosta alkaen Kotkansaarella, joka on nimensä mukaisesti saari. Liikenneruuhkia on odotettavissa, ja siksi aut" /> Kotkan Meripäiviä juhlitaan keskiviikosta alkaen Kotkansaarella, joka on nimensä mukaisesti saari. Liikenneruuhkia on odotettavissa, ja siksi aut" />

YLE


Iso tietyömaa hidastaa liikennettä tällä viikolla järjestettävillä Kotkan Meripäivillä.

Meripäivät pidetään Kotkan keskustassa Kotkansaarella, johon vievä pääväylä Hyväntuulentie on ollut pitkään remontissa. Kapeimman pullonkaulan eli Paimenportin työmaan ohi kulkee hidas kiertotie, joten ison festivaalin aikana liikenteeseen on odotettavissa melkoisia ruuhkia.

Kyseessä on yksi Suomen suurimmista kesäfestivaaleista, johon odotetaan satojatuhansia kävijöitä. Meripäiviä vietettiin Kotkassa viimeksi ennen koronapandemiaa kesällä 2019, ja tuolloin tapahtuma keräsi 235 000 kävijää.

Suurimman ruuhkapiikin arvioidaan ajoittuvan keskiviikkoiltapäivään, jolloin Meripäivät alkavat.

Kaivinkone tien laidassa.
Paimenportin työmaa hidastaa liikennettä Kotkan keskustaan päin. Antro Valo / Yle

- Työmaalla jatketaan töitä normaalisti, mutta toki pyrimme olemaan rajoittamatta liikennettä. Solmukohtiin eli liikennevaloihin ja Metsolan kiertoliittymään tulevat liikennevalvojat paraatin ajaksi, sanoo työmaajohtaja Antero Lehtinen.

Hyväntuulentien lisäksi Kotkansaarelle pääsee Mussalontietä pitkin ja Hietasen kautta. Tavoitteena on, että liikenne jakautuisi näille kolmelle reitille.

Kartta, jossa kolma ejoreittiä kotkan keskustaan; Mussalon, Paimenportin ja Hietasen kautta.
Kotkansaarelle pääsee Meripäivien ajan kolmea eri reittiä.Väylävirasto

- Tämä työmaahan on ollut käynnissä jo yli vuoden, eli paikalliset osaavat liikkua täällä. Mutta nyt on tulossa paljon ulkopaikkakuntalaisia, joille työmaa-alue ei ole tuttu, Lehtinen sanoo.

Siksi toive onkin, että mahdollisimman moni suuntaisi keskustaan Mussalon tai Hietasen kautta.

Mieluiten Meripäiville voisi saapua muulla kuin omalla autolla.

- Kotkansaarihan on sumppu koko Meripäivien ajan, eikä oikein parkkipaikkojakaan ole. Jos autolla tulee, kannattaa pysyä rauhallisena ja kärsivällisenä, Lehtinen sanoo.

Lisää bussivuoroja ja kaupunkipyöriä

Kaupunki toivoo, että mahdollisimman moni käyttäisi paikallisliikennettä Kotkan seudun bussiliikenteessä on Meripäivien aikana lisävuoroja niin Kotkan sisäisissä linjoissa, Kotka-Hamina-vuoroissa kuin Kotka-Pyhtää-liikenteessä.

Myös Kotkan kaupunkipyöräjärjestelmään lisätään pyöriä Meripäivien ajaksi. Pyöriä löytyy Kotkasta 145 normaalin 120 pyörän sijaan.

Kotkan keskustassa on poikkeuksia reitti- ja pysäkkijärjestelyissä tiistaista sunnuntaihin.

Räjäytys- ja louhintatyöt ovat Paimenportin työmaalla jo takana päin, joten sellaisia ei nyt ole odotettavissa. Suuren silta- ja tieremontin on määrä valmistua aikataulun mukaisesti vuonna 2023.

Lue lisää:

Kotkan Meripäivät juhlistaa 60-vuotistaivaltaan - luvassa erikoisohjelmaa ja muutoksia liikenteeseen

Keskustaan johtava päätie katkeaa nyt valtavaan monttuun Kotkassa - 20 000 autoilijaa ajaa hitaita kiertoteitä pitkin koko talven

lundi 25 juillet 2022 20:56:38 Categories: YLE tapahtumat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.