Ilta Sanoma

Yleisurheilun MM-kilpailuissa nähtiin pelottavia tilanteita, kun miesten seiväshyppy ja naisten keihäänheitto suoritettiin samaan aikaan.

Sondre Guttormsen ylittää riman seiväshypyn karsintakilpailun aikana.

Sondre Guttormsen ylittää riman seiväshypyn karsintakilpailun aikana. Kuva: Ezra Shaw / AFP

Vaikka MM-kisojen näyttämö Hayward Field on suunniteltu yksinomaan yleisurheilua varten, Eugenessa nähtiin perjantaina pelottava tilanne.

Järjestäjät olivat laatineet aikataulun, jossa naisten keihäänheiton loppukilpailu ja miesten seiväshypyn karsinta menivät päällekkäin.

Seiväshyppypaikat olivat keihäänheiton sektorialueen oikealla puolella ja joidenkin mielestä vaarallisen lähellä keihään mahdollista alastulopaikkaa.

Norjalaiset seiväshyppääjäveljekset Sondre ja Simen Guttormsen ovat kertoneet karsintakokemuksestaan Dagbladet-lehdelle.

-?Pikkuveljeni oli valmistautumassa hyppyynsä, kun keihäs lensi melkein sektorin ulkopuolelle, Sondre Guttormsen sanoi.

Hän arvioi, että hieman pidemmät kaaret olisivat voineet tehdä tuhoisaa jälkeä.

-?Jos oikealle suuntautunut yli 60 metrin heitto olisi kaartunut sektorin ulkopuolelle, keihäs olisi pudonnut seipään vauhdinottoväylälle.

Norjalaiset ja myös muut hyppääjät selvisivät lopulta säikähdyksellä. Siitä huolimatta he olivat sitä mieltä, että järjestäjien olisi pitänyt miettiä uudemman kerran lajien järjestämistä samaan aikaan.

Dagbladet tiedusteli asiaa järjestäjiltä. Heidän mukaansa lajit suoritettiin samanaikaisesti myös USA:n mestaruuskilpailuissa, eikä silloin ollut ongelmia. Siksi lajit päätettiin suorittaa päällekkäin myös MM-kisoissa.

Guttormsenin veljeksistä Sondre selviytyi seipään loppukilpailuun, jossa hän sijoittui kymmenenneksi tuloksella 570.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 20:53:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.