Tutkija Teemu Väisänen kerää talteen sotamuistoja SKS:n projektissa. Heinäkuussa oli Lapissa keruumatkalla, jolla hän löysi muun muassa venäläise" /> Tutkija Teemu Väisänen kerää talteen sotamuistoja SKS:n projektissa. Heinäkuussa oli Lapissa keruumatkalla, jolla hän löysi muun muassa venäläise" />

YLE


Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää muistitietoa ja kokemuksia sodan näkymisestä ihmisten omassa elinympäristössä ja muualla liikkuessa. Erityisesti lappilaisten sota- ja evakkoaikojen paikkoja koskevaa muistitietoa toivotaan mukaan.

Turun yliopiston väitöskirjatutkija Teemu Väisänen oli heinäkuussa tarkastamassa maastossa sota-ajan rakenteita ja muita merkkejä muun muassa Sodankylässä ja Kaamasessa.

- Käytännössä meillä on tavoitteena kerätä ihmisiltä muistoja joko sota aikaan tai sota-ajan muistipaikkoihin liittyen. Käytännössä on kyse siitä, miten sota-ajalla rakennettuja kohteita tai sota-ajalla raunioituneita kohteita on hyödynnetty viimeisen 80 vuoden ajan. Meitä kiinnostaa se, mitä sota ajalla on tehty, mutta myös lapsuuden leikit juoksuhaudoissa tai varusmiespalveluksen kylmät yöt vanhassa parakkirakennuksen.

Mahdolliset muistot voi ilmoittaa SKS:lle myös itse.

- Jos johonkin paikkaan liittyy sota ajan tapahtumia, kertomuksia, tarinoita, se kannattaa ilmoittaa meille ja kertoa siihen liittyvät omat henkilökohtaiset kokemuksensa, olivatpa ne omia muistoja vaikkapa omasta lapsuudestaan, tai jos omassa perheessä on liikkunut tarinoita ja kertomuksia sota ajalta tai sota ajan jälkeen. Me olemme avoimia hyvin monenlaisille kokemuksille, ja sen takia meillä onkin aika laaja skaala näiden muistojen osalta.

Sodasta alkaa olla niin pitkä aika, että muistot alkavat haaleta ja sota-ajan sukupolvet pienentyä. Osin vanhat taistelupaikatkin alkavat hävitä uudisrakentamisen ja tietoisen raivaamisen vuoksi.

- Sen takia me olemme tämän keruun käynnistäneet ja puhunkin myös sota-ajan tarinoista, eli välttämättä kaikkiin paikkoihin ei enää saada kerättyä sota ajalta muistoja. Mutta jos keskuudessa näitä on ollut, niin ne mielellään otetaan vastaan. Samaan tapaan tämmöisiä tuhoutuneita kohteita ei välttämättä pystytä enää millään muulla tavoin tutkimaan, kuin näiden kertomusten kautta mitä ihmisillä vielä on.

Omista muistoista voi tehdä ilmoituksen verkossa osoitteessa www.finlit.fi elokuun loppuun asti. Verkossa voi täyttää lomakkeen tai kirjoittaa siellä olevien ohjeiden ja ohjaavien kysymysten perusteella tai vaikka käsinkin kirjeenä.

Lappi on arkeologin aarrearkku

Tutkija Teemu Väisäsen mukaan Lapista löytyy mieletön määrä aineistoa.

- Itse kun olen arkeologi taustalta, niin tietysti huomio kiinnittyy näihin sota-ajan raunioihin ja rakenteisiin, mitä on ympäriinsä metsissä vaikka kuinka paljon. Näihin tietysti liittyy paljon tarinoita ja kertomuksia, mitä ollaan jo jonkin verran saatu kokoon. Kun ihmiset liikkuvat metsässä, oli sitten retkeilemässä koiran kanssa, marjastamassa tai sienestämässä, niin väkisinkin näitä kohteita tulee vastaan.

Paikallisten tieto on korvaamatonta monissa tapauksissa, kun kyse on pienestä yksityiskohdasta isossa metsässä. Esimerkiksi Savukoskella Väisänen sai apua paikalliselta rouvalta, joka vei hänet Seitajärven seudulla puupiirroksen äärelle.

Naisen mukaan piirros oli ilmestynyt puuhun sillä aikaa, kun paikalliset asukkaat olivat evakossa, ilmeisesti neuvostopartisaanin toimesta.

- Puuhun oli kaiverrettu sotilaan kuva, ja sotilaalla oli kädessä pistin ja toisessa kädessä kivääri. Enhän minä sitä puuta sieltä metsästä olisi millään löytänyt, jos ei olisi ollut jotain paikallista ohjaamassa ja vielä liittämässä siihen tämän tarinan. Eikä se puu tai kaiverrus itsessään vielä kerro, milloin se on tehty tai kuka sen on tehnyt tai minkälaisia tarinoita siihen liittyy.

Teemu Väisänen valmistelee parhaillaan väitöskirjaa. Hän palaa Lappiin syyskuussa isomman joukon kanssa, johon kuuluu konfliktiarkeologeja muun muassa Yhdysvalloista ja Tsekistä.

- Kun miettii tätä säilyvyyttä Lapissa, niin onhan tämä maailmanlaajuisestikin merkittävää. Monet ulkomaiset arkeologit ovat vähän kateellisia siitä, kuinka paljon Lapissa onkaan kaiken maailman tavaraa tuolla metsissä, joten kyllä täällä tulee varmasti pyörittyä vielä jatkossakin.

Lue lisää

Nuoret tutkijat löysivät natsi-Saksan kadonneen viestiaseman Käsivarren Lapista: "Vastaavaa ei todennäköisesti Suomesta löydetä"

Partisaanit murhasivat Suomessa lapsia ja naisia, yhteensä yli 150 siviiliä - tietokirjailija selvitti, kuka antoi käskyn julmuuksiin

Sodasta ja jälleenrakentamisesta riittää tarinoita Sallassa - museo houkuttelee tuhansia kävijöitä

Inarissa pääsee seuraamaan sotasairaalan kaivauksia

lundi 25 juillet 2022 09:00:00 Categories: YLE historia

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.