Ilta Sanoma

Pääministerin sijaisena toimivan Tytti Tuppuraisen mukaan Suomessa ei ole valmisteilla omia kansallisia toimia Venäjää vastaan Odessaan tehdyn ohjusiskun jälkeen.

IS:n tavoittamat kansanedustajat vaativat lisää toimia Venäjää vastaan.

IS:n tavoittamat kansanedustajat vaativat lisää toimia Venäjää vastaan. Kuva: Lassi Rinne, Mika Ranta, Ossi Ahola / Aamulehti, Emmi Korhonen / Lehtikuva

Venäjän tekemä ohjusisku Odessan satamaan alle vuorokausi ukrainalaisen viljan viennin sallimiseen liittyvän sopimuksen allekirjoituksesta on aiheuttanut laajaa tyrmistystä.

Venäjä on sunnuntaina väittänyt viljan viennin kannalta tärkeään satamaan tehtyä iskua sotilaalliseksi. Isku on kuitenkin tuomittu erittäin laajasti osoituksena siitä, ettei Venäjä piittaa lainkaan kansainvälisestä oikeudesta tai kunnioita tekemiään sopimuksia.

Lue lisää: Ukraina: Venäjä tuhosi ohjus­iskuillaan tahallaan viljan­vientiin tarvittavaa laitteistoa Odessassa - kova lausunto Putinista

Myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet tuomitsevat iskun yksiselitteisesti. IS:n tavoittamat kansanedustajat vaativat lisää toimia Venäjää vastaan. Esimerkiksi turistiviisumien myöntämisen keskeyttäminen venäläismatkailijoille saa kannatusta.

Pääministerin sijaisena viime viikolla toimineen Tytti Tuppuraisen (sd) mukaan Suomessa ei tällä hetkellä ole valmistelussa omia kansallisia toimia Venäjän suhteen. Tuppuraisen mukaan Suomi toimii asiassa yhdessä EU-kumppaneiden kanssa.

Ilta-Sanomat tavoitti Tuppuraisen sunnuntaina alkuillasta.

-?Suomen linja on tukea EU:n yhteistä pakotepolitiikkaa. Kysymys olisi linjattava EU-tasolla ja Schengen-maiden kesken, Tuppurainen kommentoi.

Näillä näkymin Suomi ei siis olisi lopettamassa turistiviisumien myöntämistä venäläisille, vaikka sekä useat kansanedustajat että tutkijat ovat arvostelleet venäläisten lomailua Suomessa ja liikkumista Suomen kautta muualle Eurooppaan.

-?EU on jo jäädyttänyt osia EU:n ja Venäjän välisestä viisumihelpotussopimuksesta Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Muihinkin toimiin on valmiutta, Tuppurainen vastaa.

Viro päätti jo maaliskuussa poiketa EU:n yhteisestä päätöksestä ja lopettaa turistiviisumien myöntämisen venäläisille tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Itä-Suomen yliopiston matkailuliiketoiminnan professori Juho Pesonen totesi lauantaina IS:lle, että halutessaan myös Suomi voisi kiristää myös itsenäisesti maahantulon ehtoja.

Suomen päätös sallia venäläisten maahantulo vaikuttaa myös muihin maihin. Esimerkiksi Viroon on päässyt maahantulokiellosta huolimatta matkustamaan Venäjältä toisten Schengen-maiden, kuten Suomen, myöntämillä viisumeilla.

-?Se vähän kuin murentaa kaikkien muiden pakotteiden vaikutusta, Pesonen sanoi.

Hallituspuolue keskustaa edustava Jouni Ovaska kutsuu Venäjän toimintaa kestämättömäksi.

-?Se hylkäsi kansainväliset sopimukset jo hyökätessään Ukrainaan. Nyt viljasopimuksen muste ei ehtinyt edes kuivua, kun iskut Odessan satamaa tehtiin.

Keskusta Jouni Ovaskan mielestä ulkoministeriön tulisi ryhtyä valmistelemaan venäläisten viisumikieltoa.

Keskusta Jouni Ovaskan mielestä ulkoministeriön tulisi ryhtyä valmistelemaan venäläisten viisumikieltoa. Kuva: Ossi Ahola

Ovaska sanoo olevansa huolissaan siitä, saadaanko kriittisiä elintarvikkeita maailmanmarkkinoille tilanteen vuoksi.

-?Venäjä on syyllinen siihen, että ruokakriisi pahenee ja nälkä sekä köyhyys maailmalla lisääntyvät. Sodan seurauksena aliravitsemuksesta kärsivien määrä nousee kymmenillä miljoonilla. Sota on häpeällistä, surullista, armotonta.

Tärkeintä hänen mukaansa on, että kansainvälinen yhteisö tekee kaikkensa viljan viennin mahdollistamiseksi Ukrainasta. Myös materiaalisen tuen antamista Ukrainalle tulee jatkaa.

Suomessa viime päivinä puhuttaneiden turistiviisumien myöntämisen venäläisille Ovaska keskeyttäisi välittömästi.

-?Ulkoministeriön on alettava toimia pikaisesti, hän vaatii.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esitti viisumien myöntämisen keskeyttämistä jo aiemmin IS:n haastattelussa. Sunnuntaina Purra vaati Twitter-viestissään hallitusta ryhtymään käytännön tekoihin asiassa.

-?Tämäkään asia ei tosin juttelulla ratkea, vaan hallitukselta vaaditaan toimia, Purra kirjoittaa.

Perussuomalaisia UAV:ssa edustava Ville Tavio on samoilla linjoilla Purran kanssa. Hän tosin näkee viisumien myöntämisen keskeyttämisen varsin pieneksi teoksi, kun puhutaan Venäjän vastaisista sanktioista.

-?Venäjän toimet ovat erittäin tuomittavia. Venäjä suhtautuu aiheuttamaansa ruokakriisiin näköjään välinpitämättömästi, Tavio kommentoi.

-?Toivottavasti mietitään uusia toimenpiteitä. Nyt Venäjää tukevien maiden olisi aika ymmärtää, että Venäjä on tässä ruokakriisin aiheuttaja.

Perussuomalaisten Riikka Purra ja Ville Tavio kannattavat viisumikieltoa.

Perussuomalaisten Riikka Purra ja Ville Tavio kannattavat viisumikieltoa. Kuva: Lassi Rinne

Kokoomuksen Elina Valtonen sanoo olevansa henkilökohtaisesti viisumien myöntämisen keskeyttämisen kannalla, vaikka kokoomuksella ei puolueena ole asiaan kantaa.

-?Isku osoittaa jälleen Venäjä täyden piittaamattomuuden kansainvälisistä laeista ja sopimuksista. Se, ettei Venäjä ole luotettava sopimuskumppani, tulee vaikuttamaan maan kansainväliseen asemaan pitkään, Valtonen kommentoi.

-?EU:n tulee miettiä uusia toimia Venäjää vastaan ja ennen muuta hakea tehokkaita keinoja viljanviennin varmistamiseksi yhdessä Ukrainan kanssa.

Lue lisää: Professori näkee venäläisten matkailun sallimisessa selkeän ongelman

Valtosen puoluetovereista esimerkiksi Timo Heinonen on vaatinut jo pitkään viisumien myöntämisen lopettamista. Sunnuntaina lähettämässään Twitter-viestissä Heinonen epäilee venäläisten käyttävän hyväkseen Suomen sinisilmäisyyttä ja kiertävän EU-pakotteita matkustamalla Suomen kautta muualle Eurooppaan.

-?Onko Suomi pakotteiden heikoin lenkki? Heinonen kyselee, osoittaen viestinsä pääministeri Sanna Marinille (sd) ja sisäministeri Krista Mikkoselle (vihr).

Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö sanoo pitävänsä Venäjän Odessaan tekemään ohjusiskua pöyristyttävänä tekona, jota ei tietenkään voida hyväksyä.

-?Aika kuvaavaa, että isku tapahtui näin nopeasti viljasopimuksen jälkeen. Tämä on jälleen kerran osoitus siitä, että Venäjä ei ole neuvottelukumppani, ja se tekee kaikesta hyvin mutkikasta, jos mietitään vaikka jossain tulevaisuudessa häämöttäviä rauhanneuvotteluja.

Lue lisää: Tutkija hämmästelee Putinin kannattajien matkustelua lomailemaan Suomen kautta - kansan­edustajat väläyttävät jo rajan sulkemista venäläisiltä

Hyrkön mukaan uusia Venäjän vastaisia toimia tulisi miettiä ohjusiskusta riippumatta.

-?Mutta tämä varmasti kiihdyttää niitä seuraavia pohdintoja. Uudet pakotteet tai niiden kiristäminen entisestään. Se on piinallisen hidas tapa vaikuttaa tähän sotaan, mutta kuinkin yksi osa sitä keinovalikoimaa joka meillä on. Varmasti se on pöydällä.

Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö kiristäisi Venäjän vastaisia toimia myös riippumatta tuoreesta ohjusiskusta.

Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö kiristäisi Venäjän vastaisia toimia myös riippumatta tuoreesta ohjusiskusta. Kuva: Mika Ranta / HS

Muita keinoja ovat entistä nopeampi irtautuminen venäläisestä fossiilienergiasta sekä aseavun antamisen jatkaminen Ukrainalle.

-?Kiinnittäisin huomiota myös malttiin ja kestävyyteen Suomessa, EU:ssa ja koko lännessä siinä, että me jaksamme tukea Ukrainaa, emmekä turru tähän tilanteeseen. On ollut todella hienoa ja poikkeuksellista, kuinka yhtenäisesti paitsi valtiot, myös kansalaiset ja esimerkiksi yritykset ovat suhtautuneet pakotteisiin ja olleet valmiit niitä tukemaan, Hyrkkö sanoo.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.