Venäläisen öljyn tuonti Intiaan on kasvanut voimakkaasti sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Intiaa on helppo moittia, mutta yhä edelleen" /> Venäläisen öljyn tuonti Intiaan on kasvanut voimakkaasti sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Intiaa on helppo moittia, mutta yhä edelleen" />

YLE


Venäläinen öljy on nyt halpaa, ja sille riittää sodasta huolimatta ostajia.

Yksi sellainen on maailman toiseksi väkirikkain maa Intia. Aikaisemmin Intia ei ole juuri ostanut Venäjältä öljyä, mutta sodan alettua tilanne on muuttunut. Kesäkuussa jopa noin viidennes Intian öljytuonnista tuli Venäjältä.

Intia on siis käyttänyt sotatilanteen hyväkseen, hamstrannut halpaa öljyä ja tukenut samalla Venäjän sotakassaa. Tätä ei ole katsottu lännessä hyvällä. Jo keväällä sekä Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden että EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen viestivät Intialle, ettei öljyostoja Venäjältä kannattaisi lisätä vaan syventää suhteitaan länteen.

Intiaa on helppo moittia, mutta kokonaiskuvassa sen öljyostot jäävät selvästi EU-maiden pimentoon - siitäkin huolimatta, että EU on asettanut energia-alaan kohdistuvia Venäjä-pakotteita.

Energia-alaan ja ilmansaasteisiin keskittyvä tutkimuslaitos CREA on julkaissut tietoja fossiilisten polttoaineiden virroista Venäjältä maailmalle. Tiedoista käy ilmi, että vielä kesäkuussa 51 prosenttia venäläisistä fossiilisista polttoaineista tuli EU-alueelle, eniten Saksaan, Hollantiin ja Italiaan. Intian osuus oli neljä prosenttia ja Kiinan 25 prosenttia.

Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen neuvonantajan Risto Herralan mukaan Intia puolustaa kasvaneita Venäjän öljyostojaan nimenomaan sillä, että myös EU-maat tuovat edelleen fossiilisia polttoaineita Venäjältä.

- Intia on selvästi pienempi öljynostaja Venäjältä kuin Eurooppa. Siinä mielessä perustelu on vankalla pohjalla, Herrala sanoo.

Fossiilisten polttoaineiden vienti on presidentti Vladimir Putinin sotakassan tärkein lähde. Kaiken kaikkiaan fossiilisten polttoaineiden virta Venäjältä maailmalle on laskenut maaliskuun huippulukemista. Myös tuonti EU-alueelle on arvion mukaan supistunut merkittävästi, kuten myös Venäjän fossiilienergiasta saamat tulot.

Herralan mukaan kesäkuun epävirallisten lukujen valossa näyttää siltä, että Intiankin öljyostot Venäjältä ovat kutistumaan päin. Yksi syy voi olla siinä, että Venäjän öljykaupalle on tullut pakotteiden myötä uusia esteitä. Öljyn maksaminen on hankaloitunut, mutta sitäkin enemmän kauppaa on vaikeuttanut venäläistä öljyä kuljettavien alusten vakuuttamisen rajoittaminen, Herrala sanoo.

Sodan alkamisen jälkeen Venäjälle on CREA:n tekemän arvion perusteella kertynyt mittavia tuloja energian viennistä. Kaikkiaan sotakassaa on tuettu noin 125 miljardilla eurolla ja tästä noin 70 miljardia euroa on peräisin EU-mailta.

Venäläisen fossiilisen energian virroissa tapahtuu kuitenkin pian merkittäviä muutoksia. Reitti Eurooppaan on sulkeutumassa.

CREA:n johtava analyytikko Lauri Myllyvirta kirjoittaa tutkimuslaitoksen nettisivuilla, että Intian ja Kiinan roolin ylikorostaminen on voinut johtaa siihen, ettei pian voimaan tulevien EU-pakotteiden mittavia vaikutuksia ole ymmärretty.

EU:n päättämä venäläisen kivihiilen täystuontikielto tulee voimaan elokuussa ja raakaöljyn vuoden lopussa. Sen jälkeen tuontilukemat ovat varmasti hyvin toisenlaiset.

Maakaasun suhteen on sen sijaan nyt paljon avoimia kysymyksiä. Kaasutoimitukset Venäjältä Eurooppaan ovat vähentyneet ja von der Leyenin mukaan Venäjä käyttää kaasua aseena Euroopan kiristämisessä. Euroopan komissio esitti keskiviikkona, että jäsenmaat vähentävät maakaasun kulutusta 15 prosenttia varautuen tulevaan talveen.

Aiheesta voi keskustella maanantaihin 25. heinäkuuta kello 23 saakka.

Lue lisää:

Venäjä alkoi kuristaa Eurooppaa jo viime kesänä, sanoo professori - "Kaasuvarastoja ei saatu täytettyä, hinta nousi ja inflaatio alkoi"

EU-komissio ehdottaa jäsenmaille kaasun säännöstelyä elokuun alusta ensi vuoden maaliskuun loppuun

Putinin sota on jatkunut jo viisi kuukautta, ja EU:ta riivaavat hintojen nousu, helle ja taantuman pelko - uhkaako Ukrainan asia unohtua?

dimanche 24 juillet 2022 09:00:00 Categories: YLE energia

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.