Lassi Etelätalo oli kuudes keihäänheiton MM-finaalissa. Oliver Helander jäi kahdeksanneksi. Grenadan Anderson Peters heitti kolmesti yli 90 metriä ja oli omaa luokkaansa. " /> Lassi Etelätalo oli kuudes keihäänheiton MM-finaalissa. Oliver Helander jäi kahdeksanneksi. Grenadan Anderson Peters heitti kolmesti yli 90 metriä ja oli omaa luokkaansa. " />

YLE


Hallitseva maailmanmestari, Anderson Peters oli hurjalla tasolla keihäänheiton loppukilpailussa Oregonin MM-kisoissa. Peters kiskaisi kolme kertaa yli 90 metriä, ja voitti uransa toisen maailmanmestaruuden.

Grenadalaisen voittotulos oli lopulta viimeisellä keirroksella tullut 90,54. Hänen ennätyksensä 93,07 on toukokuulta Dohan Timanttiliigasta.

Kovatasoisessa finaalissa hopeaa saavutti Tokiossa olympiakultaa voittanut Neeraj Chopra. Intialainen kärsi ensimmäisessä heitossaan kovasta vastatuulesta, mutta hän sai tuulen tyynnyttyä kovia tuloksia. Chopra heitti parhaansa 88,13 metriä neljännellä kierroksella.

Pronssia saavutti Tshekin Jakub Vadlejch, joka jäi vain neljän sentin päähän Choprasta. Vadlejc oli Tokion olympialaisissa sekä Lontoon MM-kisoissa hopealla.

Suomalaisista korkeimmalle ylsi Lassi Etelätalo, joka kiskaisi toisellaan 82,70 metriä. Etelätalon kauden paras heitto riitti kuudenteen sijaan.

Etelätalo on tunnetusti hyvä arvokisaheittäjä. Hän on yltänyt tasoonsa nähden huipputuloksiin finaaleissa, kuten neljä vuotta sitten Dohassa, jolloin Etelätalo oli neljäs.

Oliver Helanderilla oli sen sijaan vaikeuksia. Helanderin ainoaksi tulokseksi jäi kolmannen kierroksen heitto, joka kantoi 82,24. Hän oli tuloksella loppukilpailun kahdeksas.

Helanderin muut heitot olivat yliastuttuja. Osa heitoista oli tahallisesti yliastuttuja, sillä ne kantoivat vain päälle 75 metriä.

Neljännellä yrityksellään Helander heitti kuperkeikan heittonsa päätteeksi. Hän ei kuitenkaan näyttänyt satuttavan itseään tilanteessa sen pahemmin, vaikka myöhemmin tv-kuvassa näkyi verille mennyt polvi.

Helander ei selvästikään ollut tyytyväinen tekemiseensä keihäsfinaalissa. Suomalaisheittäjä pyöritteli päätään useamman kerran heittojensa jälkeen.

Lue myös:

Asiantuntijoiden mielestä Sydney McLaughlinin ME-juoksu oli täydellinen - mitä ylivoimainen aituritähti tekee seuraavaksi?

dimanche 24 juillet 2022 08:57:34 Categories: YLE keihäänheitto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.