Ilta Sanoma

Nuori poika menehtyi Itä-Suomen Kontionlahdella 4. heinäkuuta lämpöhalvaukseen kuumassa autossa.

Pojan kuolinpäivänä Kontionlahdella mitattiin yli 30 asteen lämpötiloja.

Pojan kuolinpäivänä Kontionlahdella mitattiin yli 30 asteen lämpötiloja. Kuva: Launo Päivätie

Itä-Suomen Kontionlahdella kuumaan autoon kuolleen pojan äiti kertoo MTV Uutisille antamassaan haastattelussa, että poika oli soittanut iltapäivällä hänelle töihin ja kertonut lähtevänsä ulos. Tapahtumapäivänä oli jo tuolloin yli 30 astetta lämmintä.

Lue lisää: Alakouluikäinen lapsi kuoli kuumuuteen autossa Kontiolahdella

Poika oli ottanut kotiavaimen mukaansa, mutta jättänyt puhelimensa kotiin latautumaan. Jonkin aikaa kylällä oltuaan poika oli palannut takaisin kotiinsa, mutta ei ollut mennyt sisälle ulkoilmaa viileämpään taloon.

Sen sijaan hän oli mennyt yhteen perheen autoista. Kun äiti tuli kotiin, hän huomasi pojan kadonneen ja soitti poliisille. Etsijät olivat tutkineet pihalla olleet autot, mutta väärinymmärryksen takia juuri pojan valitsema auto oli jäänyt tutkimatta.

Poika kuoli lämpöhalvaukseen.

Poliisi kertoi jo aiemmin poliisi kertoi, että asiassa ei epäillä rikosta. Sitä siis tutkitaan kuolemansyyntutkintana. Tuolloin poliisi myös kertoi, että auton sisällä ollut lapsi oli löydettäessä eloton. Ensiapu aloitettiin välittömästi, mutta siitä ei ollut enää apua.

Äiti kertoo MTV:n haastattelussa, että pojalla oli todettu ADHD, ja että hän tavallisestikin unohteli asioita. Hän oli ehkä siis unohtanut, missä kotiavaimet olivat eikä ollut siksi mennyt sisälle kotiinsa.

- Äitinä syytän itseäni siitä, että en ollut viikonloppuna lukinnut auton ovia. Jos ovet olisivat olleet lukossa, poika ei olisi päässyt autoon sisään. Sanoin poliisillekin, että äitinä minulla on asiasta ikuinen syyllisyys.

Tapaus kosketti laajasti Kontionlahden asukkaita. Kaksi päivää pojan menehtymisen jälkeen kylässä järjestettiin läheisille muistotilaisuus perheen pihapiirissä. Paikalle saapui noin 80 henkeä.

- Siellä oli paljon lapsia, pojan kavereita ja luokkatovereita. Lisäksi paikalle saapui paljon perheitä ja pojan sukulaisia, kertoi Kontionlahden seurakunnan kirkkoherra Jukka Reinikainen Ilta-Sanomille heinäkuun alussa.

Lue lisää: Kuumaan autoon kuolleen pojan muistoksi järjestettiin Kontiolahdella koskettava tilaisuus

- Ystävien mukaan hän oli sellainen hyvin reipas, iloinen ja ystävällinen nuori poika. Hymyili aina ja oli hyvin valoisa, Reinikainen sanoi samassa haastattelussa.

Poliisi harkitsi tuolloin, ettei tiedottaisi traagisesta tapahtumasta ollenkaan perheen yksityisyyden suojelemiseksi.

- Nähtiin tämä kansalaisten varoittaminen kuumenevista henkilöautoista sen verran tärkeänä, että päätettiin ilmoittaa tästä tapauksesta, sanoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen poliisin tiedotteessa heinäkuun alussa.

Ilta Sanoma
samedi 23 juillet 2022 14:33:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.