Ilta Sanoma

Kermaviilikastikkeet ovat raikkaita uusien perunoiden kyljessä. Tässä ohjeessa käytetään hyvin säilyvää kalatuotetta, jota voi pitää mökkikeittiön kaapissa vaikka hätävarana.

Pitkään säilyvä kalasäilyke on kätevä aines vaikka mökkikeittiöön, josta on pidempi matka kauppoihin.

Pitkään säilyvä kalasäilyke on kätevä aines vaikka mökkikeittiöön, josta on pidempi matka kauppoihin. Kuva: Josefiina Baraka

Jos mökillä ei ole kunnon kylmäsäilytystiloja tuoreelle kalalle, tai kauppareissuja ei voida tehdä kovin usein, tässä on yksi toimiva kastike uusien perunoiden kylkeen. Ainekset ovat hyvin säilyviä ja soosi toimii myös esimerkiksi nopeana hätävarana.

Supernopea ja helppo kastike syntyy neljästä pääraaka-aineesta: kotimaisesta säilykekirjolohesta, kermaviilistä, tillistä ja sitruunamehusta. Lisäksi tarvitaan suolaa ja mustapippuria.

Kotimainen säilykekirjolohipurkki maksoi helsinkiläisessä marketissa hieman alle neljä euroa. Se riittää, vaikka kastiketta tekisi isommallekin porukalle.

Kun käytetään yksi kermaliivipurkki, se riittää mainiosti ainakin neljälle. Kahden kermaviilipurkin satsi on sopiva jopa 6-8 ruokailijalle ja makua riittää, vaikka kalaa ei hommaisi lisää.

Säilykekirjolohen sijaan voi käyttää yhtä hyvin vaikka luonnonkalasäilykettä.

1 purkki kotimaista säilykekirjolohta

1-2 purkkia kermaviiliä

tuoretta tilliä (ainakin 3-4 ruokalusikallista tai enemmän, oman maun mukaan)

sitruunamehua

ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita kermaviili ja kala hyvin sekaisin. Silppua tilli pieneksi silpuksi joko veitsellä tai näppärämmin saksilla. Lisää tilli kastikkeeseen ja sekoita.

Lisää ripaukset suolaa ja pippuria. Maista ja lisää molempia tarvittaessa lisää.

Purista sekaan muutama tippa sitruunamehua. Maistele ja lisää tarvittaessa vielä hieman lisää.

Kastikkeen voi laittaa jääkaappiin maustumaan siksi aikaa, kun perunat kiehuvat.

Uusista potuista pienet Annabelle-perunat toimivat tämän kastikkeen kanssa erityisen hyvin.

Ilta Sanoma
samedi 23 juillet 2022 14:30:00 Categories: Ajankohtaista Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.