Poliisin toiminta on Japanissa suurten muutosten edessä entisen pääministerin Shinzo Aben murhan vuoksi. " /> Poliisin toiminta on Japanissa suurten muutosten edessä entisen pääministerin Shinzo Aben murhan vuoksi. " />

YLE


Japania kuohuttanut entisen pääministerin Shinzo Aben murha kesken kampanjatilaisuuden on johtamassa poliisitoimen perinpohjaiseen uudistamiseen.

Uutistoimisto Reuters kysyi japanilaisten turvallisuusasiantuntijoiden näkemyksiä Aben vartioinnin virheistä.

Tähän juttuun on koottu niistä keskeisiä.

1. Kampanjarekka olisi tuonut turvaa

Kampanjatilaisuuden lava oli avoin.

Entinen pääministeri Shinzo Abe puhui mikrofoniin matalalta korokkeelta avoimella kadulla Naran kaupungissa. Lähimmät katsojat olivat aivan hänen edessään. Epäilty ampuja seisoi 67-vuotiaan Aben takana noin seitsemän metrin päässä.

- Jos käytössä olisi ollut kampanjarekka, selusta olisi turvattu ja henkivartijoilla olisi ollut helpompaa tarkkailla ympäristöä 360 astetta kaikkiin suuntiin, sanoo professori Mitsuru Fukuda tokiolaisesta Nihonin yliopistosta.

Terrorismiin perehtynyt professori sanoo, että rekkaa käytetään usein vaalien puhetilaisuuksissa. Rekan hankkiminen oli hänen mukaansa tässä tapauksessa joko Aben LDP-puolueen vaaliorganisaation tai Aben turvallisuustiimin vastuulla.

2. Tehtävänjaossa oli puutteita

Henkivartijoiden ja poliisien välinen tehtävänjako oli epäselvä.

Entisen pääministerin puhetilaisuudessa oli paikalla kymmenkunta poliisia.

Shinzo Abea kohti ammuttiin kaksi luotia. Toinen meni ohi ja toinen osui Abea selkään. Noin viiden metrin päästä ammuttu laukaus oli kuolettava. Abe menehtyi verenhukkaan.

- Jos jokainen vartiointiryhmän jäsen olisi ymmärtänyt tehtävänsä ja tarkkaillut ympäristöä herkeämättä, jo ensimmäinen laukaus olisi voitu estää, arvioi turvallisuuskonsultti Koichi Ito.

Henkivartijat eivät reagoineet, vaikka epäilty tekijä Tetsuya Yamagami siirtyi vähitellen aivan entisen pääministerin selän taakse ampumalinjalle.

Ensimmäisen ja toisen laukauksen välillä oli 2,5 sekuntia. Myös tässä ajassa olisi konsultti Iton mukaan voitu nopeimmillaan reagoida.

Japanin entinen pääministeri Shinzo Abe nousee puhujalavalle 8.7.2022.
Japanin entinen pääministeri Shinzo Abe nousee puhujalavalle 8.7.2022. Ampujaksi epäilty ja teon tunnustanut Tetsuya Yamagami seisoo taustalla kädet yhdessä.EPA-EFE/JIJI PRESS JAPAN

3. Liikkumista ei rajoitettu

Liikkuminen kampanjatilaisuudessa oli vapaata.

Poliisin taktisten joukkojen entinen jäsen Koichi Ito sanoo, että ihmisten liikkumisen kontrolloimattomuus oli kenties turvallisuusjärjestelyjen vakavin virhe.

- Kielteiset asiat yhdistyivät tässä mahdollisimman ikävällä tavalla, Koichi Ito sanoo.

Entisen pääministerin poliisisaattueen ja paikallisviranomaisten yhteydenpito oli myös puutteellista.

4. Henkivartijat rynnistivät taltuttamaan ampujaa

Abe jäi suojatta kadulle, kun lähes kaikki turvamiehet juoksivat epäillyn perään.

Pääministerin lähellä, suojakaiteiden sisäpuolella oli neljä henkivartijaa.

Ampumispaikalle jäi vain yksi vartija. Maassa makaavaa Abea ei suojattu millään tavoin. Tämä jätti teoriassa mahdolliselle rikoskumppanille täysin avoimen maalin jatkaa ampumista.

- Henkivartijoilla ei ollut vaaran aavistusta, vaikka heitä oli riittävä määrä. Jälkiviisaus on jälkiviisautta, mutta vaisto saattaa joskus auttaa kriisitilanteissa, sanoo entinen arvovieraiden vartiointiin erikoistunut poliisi Yasuhiro Sakaki.

Ensimmäisen laukauksen jälkeen entinen pääministeri kääntyi ja katsoi vasemman olkapäänsä yli. Videolla näkyy, kuinka kaksi henkivartijaa yrittää rynnätä ampujan ja uhrin väliin. Yksi vartija kohottaa mustaa ohutta salkkua. Kaksi muuta juoksee kohti ampujaa, joka lähestyy heitä savun läpi.

Turvallisuusselvityksessä kuultujen yhdysvaltalaisten konsulttien arvion mukaan loukkaantuneen verenvuoto olisi tukahdutettava esimerkiksi vyöllä ja kohde kuljetettava ampumispaikalta suojaan välittömästi. Japanilaiset keskittyivät tapahtumapaikalla ensiavun antamiseen.

Japanin entistä pääministeriä Shinzo Abea surevia ihmisiä.
Japani on poliittisesti vakaa maa. Entisen pääministerin murha nostatti kollektiivisen surun. EPA-EFE/KIMIMASA MAYAMA

5. Itsepuolustusvoimien henkilöstön taustat olisi pitänyt tutkia tarkemmin

Epäilty ampuja on palvellut 2000-luvulla Japanin laivastossa.

Suoraa yhteyttä hänen taustaansa itsepuolustusjoukoissa ei ole osoitettu. Esimerkiksi laivastossa selvitetään jatkossa tarkemmin palvelukseen pyrkivien taustoja.

41-vuotias Tetsuya Yamagami seurasi pääministerin puhetta ja taputti muiden tavoin jonkin aikaa ennen kuin hän aloitti ampumisen.

Poliisi on saanut haltuunsa Yamagamin eräälle toimittajalle lähettämän sähköpostin, jossa hän kuvailee katkeruuttaan ja äitinsä tuhlailua. Yamagamin mukaan hänen perheensä ajautui taloudellisiin vaikeuksiin, koska äiti lahjoitti suuria summia Yhdistymisen kirkko -nimiselle ryhmälle.

Sivun mittaisessa viestissä epäilty sanoo, että Abe ei ole hänen pääkohteensa vaan ryhmän kannattaja, jota kohtaan hän tuntee katkeruutta. Hän vihjaa, että varsinaisena kohteena saattavat olla kirkon perustajaperheen jäsenet.

Yamagami on kertonut testanneensa asetta ainakin kahdesti, vuorilla ja Yhdistymisen kirkon paikallisissa tiloissa.

Yamagamin väitetään sanoneen kirjeessään, ettei hänellä ole voimia ajatella Aben kuolemasta aiheutuvia seurauksia.

Lue myös:

Japani jätti hyvästit pitkäaikaisimmalle pääministerilleen - perjantaina murhatun Shinzo Aben hautajaisia vietettiin tänään Tokiossa

Hallituskoalitio vahvisti asemiaan Japanin vaaleissa - Murhatun ex-pääministerin ajama voimankäytön mahdollistaminen nytkähtänee eteenpäin

Asiantuntijat Ylelle: Entisen pääministerin surma järkyttää japanilaisten turvallisuudentunnetta - Shinzo Abe jakoi kansaa, mutta jätti vahvan perinnön

vendredi 22 juillet 2022 21:40:00 Categories: Japani YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.