Ilta Sanoma

Kaksi kultaleijonaa on lähellä pelipaikkaa NHL:ssä tulevana syksynä, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.

Leijonien ykkössentteri Sakari Manninen valittiin MM-kotikisojen tähdistökentälliseen viime keväänä.

Leijonien ykkössentteri Sakari Manninen valittiin MM-kotikisojen tähdistökentälliseen viime keväänä. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehti

Suomalaisten pelaajavirta Pohjois-Amerikkaan jatkuu vahvana. Yhdeksäntoista viime kaudella Euroopassa pelannutta suomalaista hakee paikkaa NHL:stä tulevalla kaudella.

Suurin osa pelaajista aloittaa Pohjois-Amerikan valloituksensa farmiliiga AHL:n puolella, mutta joukossa on myös muutamia pelaajia, joilla on täysin realistiset saumat pelata NHL:ssä vakioroolissa heti tulevalla kaudella.

Kuluvan kesän aikana yhteensä 11 eurosarjoista tuttua suomalaispelaajaa on tehnyt NHL-sopimuksen rajoittamattomana vapaana agenttina.

Ryhmän nimekkäin on Leijonien olympia- ja MM-kultasankari Sakari Manninen, joka solmi vuoden sopimuksen Vegas Golden Knightsin kanssa.

Mannisen mahdollisuuksista pelata NHL:ssä riitti puhetta viime keväänä. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen linjasi MM-kotikisojen aikana, että "Manninen on NHL-luokan pelaaja, se on ihan selvä".

Nyt kova väite joutuu puntariin. Asetelma on äärimmäisen herkullinen.

Manninen, 30, on Euroopassa supertähden statuksen ansainnut keskushyökkääjä, joka loisti Leijonien olympia- ja MM-kultajoukkueiden ykkössentterinä viime kaudella.

Manninen on osoittanut laadukkaan kahden suunnan sentteripelaamisen ja ratkaisijan kykynsä useaan otteeseen kansainvälisillä kentillä, mutta hän ei ole koskaan aiemmin pelannut Pohjois-Amerikassa. Kyky sopeutua pienen kaukalon fyysiseen tempopeliin on ensimmäinen koetinkivi.

Pieni koko (172 cm) on suurin yksittäinen syy, miksi Mannista ei ole revitty NHL:ään. Pitää myös muistaa, että Manninen on "myöhäisherännyt". Hän ei ollut nuorempana ikätoveriensa Mikael Granlundin tai Joonas Donskoin kaltainen junioritähti, mikä on myös vaikuttanut NHL-seurojen kiinnostukseen.

Näytöt KHL:ssä ja maajoukkueessa viime vuosilta ovat kuitenkin sen verran kovaa luokkaa, että Mannisen NHL-sopimusta ei voi pitää jättiyllätyksenä. Tämä on Mannisen viimeinen tilaisuus katsoa NHL-kortti.

Manninen teki viisaan peliliikkeen valitsemalla Vegasin. Yltiöpäisesti rahakkaita sopimuksia tehnyt Vegas on maalannut itsensä nurkkaan palkkakaton kanssa. Rosterista löytyy yhä huippulaatua Mark Stonen, Jack Eichelin, Jonathan Marchessault'n ja Alex Pietrangelon johdolla, mutta surkeasti manageroitu seura huutaa lisää syvyyspelaajia.

Manninen (palkka 750?000 dollaria) voi olla huokea vaihtoehto Vegasin 3-4. ketjuihin. Jos sentterin tontti osoittautuu Manniselle liian vaativaksi NHL:ssä, hän voi pelata myös laidalla. Pelipaikka show'ssa on Mannisen otettavissa.

Leijonien olympia- ja MM-kultajoukkueesta myös Saku Mäenalanen ja Jussi Olkinuora solmivat NHL-sopimuksen.

Mäenalanen, 28, rustasi keskiviikkona vuoden sopimuksen Winnipeg Jetsin kanssa. Vaikka sopimus on kaksisuuntainen, Mäenalasella on hyvät mahdollisuudet murtautua Jetsin pelaavaan kokoonpanoon.

Mäenalanen piipahti kaudella 2018-19 Pohjois-Amerikassa, mutta Carolina Hurricanesissa vastuu jäi pieneksi. Kolmen vuoden euroreissun jälkeen raamikas torniolainen tiedostaa, että nyt on hänen viimeisiä hetkiään hakea paikkaa NHL:stä.

Savotta on kova, mutta Mäenalanen (192 cm/94 kg) sopisi luisteluvoimansa ja suoraviivaisen pelityylinsä kautta Jetsin nelosketjun laidalle.

Jussi Olkinuora oli Leijonien tukipilareita MM-kotikisoissa.

Jussi Olkinuora oli Leijonien tukipilareita MM-kotikisoissa. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehti

Detroit Red Wingsiin vuoden sopimuksen tehnyt Olkinuora, 31, on ollut viime vuodet Euroopan parhaita, ellei paras, maalivahti. Tuoreimmat näytöt MM-kisoista olivat vakuuttavia.

Detroitin veskarihierarkiassa Olkinuora on kolmas. Kolmen vuoden ja 14,25 miljoonan dollarin lapun tehnyt Ville Husso, 27, on joukkueen uusi ykkösvahti ja kolmen miljoonan sopimuksella torjuva Alex Nedeljkovic, 26, kirittää. Ilman loukkaantumisia Olkinuoran näyttöpaikat ovat kortilla.

Jos pitäisi laittaa rahaa sen puolesta likoon, kuka kultaleijonista nappaa tulevalla kaudella NHL-paikan, panisin rahani Manniseen ja Mäenalaseen.

Muista rajoittamattomina vapaina agentteina NHL-sopimuksen tehneistä suurin mielenkiinto kohdistuu Tapparan mestarijengin Anton Levtchiin, Otto Leskiseen ja Joona Luotoon sekä TPS:n Markus Nurmeen.

SM-liigan pörssikuningas Levtchi, 26, kokeilee siipiään Florida Panthersin organisaatiossa. Panthersin hyökkäyksessä riittää tähtiloistoa, laatua ja kilpailua. Levtchin murtautuminen hänelle sopivaan tulosrooliin ei tässä vaiheessa näytä realistiselta.

Leskinen, 25, palaa Montreal Canadiensin organisaatioon. Montreal on rajussa uudelleenrakennuksessa, joten joitain näyttöpaikkoja ylhäällä lienee luvassa myös Leskisen kaltaiselle jykevälle yleispuolustajalle.

Luoto lähtee toisella kierrokselleen Pohjois-Amerikassa. Nyt työnantajana on Jarmo Kekäläisen manageroima Columbus Blue Jackets. Luodolle, 24, voi povata samankaltaista arkea kuin aiemmin Winnipegissä eli pääosin aika kuluu AHL:ssä.

Nurmi, 24, ponnistaa ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikkaan ja Nashville Predatorsin organisaatioon uransa parhaan kauden jälkeen. "Ruskon Leijona" aloittanee AHL:ssä.

Muut rajoittamattomina vapaina agentteina NHL-sopimuksen tehneet ovat maalivahti Oskari Salminen (Winnipeg Jets), puolustajat Santtu Kinnunen (Florida Panthers) ja Peetro Seppälä (Seattle Kraken) ja hyökkääjä Ville Petman (Seattle Kraken).

Aiemmin NHL:ään varatuista nuorista suomalaispelaajista kahdeksan siirtyy ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan. Kaikki kahdeksan pelaajaa aloittanevat AHL:n puolella.

Suurimmat odotukset kahdeksikosta kohdistuvat TPS:n viime kauden tähtisentteriin Juuso Pärssiseen, 21, ja Jukureissa loistaneeseen Aatu Rätyyn, 19.

Pärssinen (Nashville Predators) ja Räty (New York Islanders) ovat seuroilleen arvokkaita lupauksia ja pidempiä projekteja. Tuleva kausi on molemmille vielä sisäänajoa Pohjois-Amerikan arkeen AHL:n puolella.

Muista SM-liigassa viime kaudella nähdyistä nuorista pelaajista Pohjois-Amerikkaan suuntaavat Eemil Viro (Detroit Red Wings), Mikko Kokkonen ja Axel Rindell (Toronto Maple Leafs), Samuel Helenius ja Kim Nousiainen (Los Angeles Kings) ja Henri Nikkanen (Winnipeg Jets).

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 23:45:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.