Ilta Sanoma

Ivana Trumpin muistotilaisuus järjestetään keskiviikkoiltana Suomen aikaa New Yorkissa. Seurapiirihautajaisten kerrotaan heijastelevan naisen värikästä elämää.

73-vuotiaana kuolleella Ivana Trumpilla oli laaja ystäväpiiri.

73-vuotiaana kuolleella Ivana Trumpilla oli laaja ystäväpiiri. Kuva: Slavek Ruta/ZUMA

73-vuotiaana kuolleen seurapiirihahmon ja Donald Trumpin ex-vaimon Ivana Trumpin hautajaisia vietetään keskiviikkoiltana Suomen aikaa New Yorkissa.

Hautajaismessun on määrä alkaa St. Vincent Ferrerin katolisessa kirkossa noin klo 20.30 Suomen aikaa. Live-lähetys kirkon ulkopuolelta alkaa Ilta-Sanomien sivuilla noin klo 19.15.

Ivana Trump löytyi viime torstaina Upper East Sidella sijaitsevan asuntonsa portaikon juurelta ja hän menehtyi kuolinsyyntutkijan mukaan vartaloon tulleisiin vammoihin. Kuolemaa pidetään onnettomuutena.

Trumpin yli 40 vuotta tuntenut seurapiiritoimittaja R. Couri Hay kertoo hautajaisten kunnioittavan rouvan "glamoröösiä" elämää.

-?Olemme kiitollisia perheelle, erityisesti lapsille, tämän suuren, glamoröösin tilaisuuden järjestämisestä kaikkien hänen ystäviensä ympäröimänä, Hay totesi People-lehdelle.

Ivana Trumpin kotitalon ovelle oli tuotu kukkia.

Ivana Trumpin kotitalon ovelle oli tuotu kukkia. Kuva: Niyi Fote / ZUMA

Kirkkoon odotetaan Trumpin lasten Ivankan, Donald Jr:n ja Ericin lisäksi lukuisia seurapiirirouvan ystäviä ympäri maailmaa. Myös ex-presidentti Donald Trump saapui nykyisen Melania-puolisonsa kanssa New Yorkiin hautajaisia edeltävänä päivänä.

-?Olen täällä. Olen New Yorkissa. Olen kunnossa. Sain vähän levättyä, vähän unta. Mutta olen surullinen, apean oloinen Donald Trump totesi New York Postin toimittajalle.

- Hän oli upea. Kaunis sisältä ja ulkoa. Aloitimme kaiken, elämämme yhdessä, mahtavalla suhteella, Trump hehkutti.

Pari kävi läpi riitaisan skandaalieron 90-luvun lopulla, mutta paikkasi sittemmin välinsä ja piti säännöllisesti yhteyttä.

Donald Trumpin uskotaan tulevan paikalle, mutta Melanian osallistuminen on epävarmaa. Naisilla tiedetään olleen hankauksensa vuosien varrella.

-?Jos Melania ilmaantuu paikalle, ja se on iso jos, se on vain Donaldin tukemiseksi. toimittaja Paula Froelich analysoi The Hill -politiikkasivustolla.

Ivana Trump viihtyi erityisesti Ranskan Rivieralla, jonne hän suunnitteli matkaa myös kuollessaan. Vieraiden joukossa uskotaan olevan paljon rouvan eurooppalaisia ystäviä.

Ivana Trump viihtyi erityisesti Ranskan Rivieralla, jonne hän suunnitteli matkaa myös kuollessaan. Vieraiden joukossa uskotaan olevan paljon rouvan eurooppalaisia ystäviä. Kuva: zz.arch Garcia / ZUMA

Kukkien tuomisen sijaan vieraita on pyydetty lahjoittamaan rahaa Big Dog Ranch Rescue -eläinsuojeluyhdistykselle.

-?Ivana oli filantrooppi ja mukana monissa hyväntekeväisyyshankkeissa elämänsä aikana, mutta erityisen vahva oli hänen rakkautensa eläimiä kohtaan. Kukkien sijaan pyydämme teitä tukemaan Ivanaa hänen pyrkimyksessään auttaa koiria ja lahjoittamaan Big Dog Rescue Ranchille, lahjoitussivulla todetaan.

Ivana Trump keräsi elämänsä aikana miljoonaomaisuuden, jonka kohtalo on toistaiseksi epäselvä. Joidenkin spekulaatioiden mukaan rahat saattaisivat mennä jopa tämän rakkaalle koiralle, yorkshirenterrieri Tigerille.

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 17:55:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.