Nuorempi poliitikkopolvi on jo oppinut, että roistovaltiot eivät kunnioita sopimuksia eivätkä totuutta. Siksi heidän tehtävänsä on nyt puolustaa " /> Nuorempi poliitikkopolvi on jo oppinut, että roistovaltiot eivät kunnioita sopimuksia eivätkä totuutta. Siksi heidän tehtävänsä on nyt puolustaa " />

YLE


Fasistisen Venäjän hyökkäys Ukrainaan jää historiaan Euroopan tulevaisuuden murtokohtana. Suomen se sai liittymään Natoon, mutta lisäksi Venäjän raketit ovat täällä tuhonneet näyttävän joukon poliitikkoja.

Reilut kolmekymmentä vuotta sitten rautaesiripun kiihtyvä rakoilu Itä-Euroopassa johti Neuvostoliiton kuolemaan. Silloin julistettiin, että historia on tullut päätepisteeseensä. Että liberaali maailmanjärjestys on voittanut pelkällä omalla painollaan.

Liberaalilla maailmanjärjestyksellä tarkoitetaan sitä, että valtioiden välinen toiminta on sääntöpohjaista. Toisin sanoen: että asioista sovitaan ja sopimuksista pidetään kiinni. Ettei valehdella ainakaan silmittömästi.

Samaan pakettiin kuuluu myös demokratia, tasa-arvo ja sananvapaus. Eli arvomaailma, minkä varassa Suomenkin olemassaolo lepää.

Kyseessä on liima, joka tähän asti on pitänyt Euroopan yhdessä. Se syntyi toisen maailmansodan tuhkasta ja ajatuksesta: ei koskaan enää.

Eräs sen varhaisimmista muotoiluista oli Ventotenen manifestina tunnettu julkilausuma. Nimi viittaa Rooman ja Napolin välissä sijaitsevaan avomerisaareen, jossa sinne vangitut italialaiset antifasistit laativat vuonna 1941 hahmotelman Euroopan tulevaisuudelle.

Manifestin innoittamana perustettiin Hiili- ja teräsyhteisö, joka kasvoi Euroopan unioniksi. Euro on osa tätä samaa prosessia, jonka kuluessa Eurooppa on vaurastunut, demokratisoitunut ja elänyt rauhassa.

Pitkään kuviteltiin, että Euroopan esimerkin ansiosta kaikki rationaaliset toimijat ymmärtäisivät liberaalin maailmanjärjestyksen siunauksellisuuden. Että rauha ja hyvinvointi kiinnostaisivat kaikkia. Että valtioiden välinen kauppa ja lisääntyvä tiedonvälitys vähitellen muuttaisivat jopa roistovaltiot lempeiksi liberaaleiksi demokratioiksi.

Ajateltiin, että naapuri kyllä liittyy järkivaltioiden joukkoon, kun sitä vähän tönitään oikeaan suuntaan. Jutustellaan kaverin kanssa ja jeesataan.

Neuvostoliiton romahduksesta alkaen tämä usko toimi Suomen venäjäsuhteen moottorina. Ajateltiin, että naapuri kyllä liittyy järkivaltioiden joukkoon, kun sitä vähän tönitään oikeaan suuntaan. Jutustellaan kaverin kanssa ja jeesataan.

Junayhteyksiä rakenneltiin. Viipuriin kannettiin rahaa. Autettiin puhdistamaan jätevesiä. Suomalaisyhtiöt sijoittivat Venäjälle miljardeja.

Mutta kuten pulitzer-palkittu Anne Applebaum on todennut, liberaali maailmanjärjestys ei ole itsestäänselvyys, päinvastoin. Hänen mukaansa yksinvaltaiset järjestelmät tuhoavat sen, jollei sitä puolusteta.

Ennakkovaroituksia oli toki saatu jo aiemmin, esimerkkeinä vaikkapa presidentit Trump, Orban ja Erdogan. Mutta hitainkin heräsi viimeistään tämän vuoden helmikuussa, kun Venäjä alkoi murhata ja tuhota Ukrainassa täysin vailla pidäkkeitä.

Samalla Venäjän sotatoimien hyökyaalto pyyhkäisi yli tietyn varttuneemman suomalaisen poliitikkokaartin, joka vielä hetki sitten paistatteli valtansa huipulla.

He olivat tulevia valtiomiehiä, mahdollisia presidenttiehdokkaita, yhteiskuntaviisaita, joiden lausunnot loistivat lehtien otsikoissa.

He puhuivat rauhasta, kumppanuudesta, Venäjän hitaasta mutta väistämättömästä muutoksesta kohti demokratiaa.

Samalla he sulkivat silmänsä vaaran merkeiltä ja sanovat nyt yllättyneensä täysin. He toivoivat ja uskoivat viimeiseen saakka. Mutta he olivat väärässä.

Nyt heidän ajatuksensa muistuttavat aaltojen rantahiekkaan heittämää hylkytavaraa. Historia ei tule muistamaan heitä hyvistä tarkoitusperistään, vaikka he olisivat voineet olla oikeassa.

Kun Yhdistyneen kuningaskunnan tuolloinen pääministeri Neville Chamberlain vuonna 1938 heilutteli Hitlerin kanssa neuvottelemaansa sopimusta ja julisti "Rauha meidän elinajaksemme", hän olisi voinut olla oikeassa.

Mutta hän oli väärässä. Ja vain siitä hänet muistetaan.

Valitettavasti sama kohtalo odottaa osaa kotoisista poliitikoistamme. Se on tavallaan traagista, mutta sillä tavoin lantti on nyt pudonnut. Heitä tulee aina tahraamaan se, miten pahasti he erehtyivät Venäjän suhteen.

Tietysti oli niitäkin, jotka ajoissa haistoivat tuulen suunnan. Heille nostan hattua.

Nuorempi poliitikkopolvi sen sijaan on jo oppinut, että roistovaltiot eivät kunnioita mitään: eivät sopimuksia eivätkä totuutta. Siksi heidän tehtävänsä on nyt puolustaa suomalaisia arvoja ja liberaalia maailmanjärjestystä kaikin keinoin, myös asein.

Toivottavasti väärin veikannut vanhempi polvi ei enää yritä selitellä tekemisiään vaan repii arpalippunsa ja siirtyy sovinnolla syrjään.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja kirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Kolumnista voi keskustella 21.7. klo 23.00 saakka.

mercredi 20 juillet 2022 09:45:00 Categories: Venäjä YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.