Ilta Sanoma

Katariina Havukaiselle ja Krisse Salmiselle ovat yhteistä perhe, työkaveruus ja hyvät läpät. - Meidän perheessämme naiset ovat aina olleet hauskoja.

Näyttelijä Katariina Havukaisella ja koomikko Krisse Salmisella ei ole yhteistä dna:ta tai verenperimää. Silti naiset kokevat olevansa samaa perhettä, sukua ja sukulaissieluja.

Näyttelijä Katariina Havukaisella ja koomikko Krisse Salmisella ei ole yhteistä dna:ta tai verenperimää. Silti naiset kokevat olevansa samaa perhettä, sukua ja sukulaissieluja. "Perhe on se, minkä perheeksi kokee." Kuva: Jouni Harala

Krisse-täti. Niin Katariina Havukainen lapsuudessaan kutsui Krisse Salmista, vaikka ikäeroa heidän välillään on vain 14 vuotta.

Katariinasta ja Krissestä tuli sukulaisia, kun Kata oli nelivuotias ja Krisse liki parikymppinen. Silloin Katariinan äiti, näyttelijä Riitta Havukainen, perusti perheen Krissen veljen, näyttelijä Eppu Salmisen kanssa. Epulla oli jo viisivuotias poika, ja myöhemmin syntyi vielä Riitan ja Epun yhteinen lapsi.

- En ole koskaan puhunut velipuolista, Kata sanoo.

- Molemmat ovat veljiäni, aivan kuten Krisse on tätini, vaikka eivät biologisesti olisikaan.

Katariinalla on myös isänsä puolelta kolme sisarusta. Krissen 12- ja 17-vuotiaita lapsia hän kutsuu serkuikseen. Katariina miettii, että perhe on se, minkä perheeksi kokee.

- Kaikki perheet ovat omanlaisiaan. Itse koen rikkaudeksi sen, että minulla on paljon ihmisiä ympärilläni eri puolilla maailmaa, Kata sanoo.

- Ydinperhenormi on niin voimakas, että muistan jo lapsesta, miten omaa perhekuviota oli vaikeaa selittää muille. Itselle se oli aivan selkeä ja normaali.

Nyt aikuisina naiset ovat kollegoita ja ystäviä sekä sukulaissieluja, arvo- ja ajatusmaailmaltaan samankaltaisia. Krisse, 46, on lähdössä stand up -keikoilleen, ja Katariina, 31, odottaa ensimmäisen ison elokuvaroolinsa vastaanottoa, kun Laitapuolen hyökkääjä -elokuva ilmestyy elokuussa.

Vaikka Krissen veli ja Katan äiti ovat sittemmin eronneet, jouluja vietetään joukolla. Suku on yhä tiiviisti tekemisissä keskenään, vaikka väkeä on tullut koko ajan lisää. Porukan WhatsApp-ryhmässä riittää keskustelijoita, kuulumisia ja mielipiteitä. Töistä siellä ei kuitenkaan keskustella. Naiset kertovat, ettei perheessä tunneta kateutta toisen menestyksestä vaan kannustetaan ja iloitaan jokaisesta onnistumisesta.

- Olemme aina tsempanneet toisiamme, emmekä vertaile toistamme töitä. Ihan vieras ajatus sellainen, Krisse sanoo.

Katariina ja Krisse kasvoivat vahvaäänisten naisten keskellä, mutta ammatinvalinta ei ollut kummallekaan itsestäänselvyys. He kokevat olleensa nuorempina pikemminkin sivustakatsojia suvun esiintyjien joukossa. Oman esiintyjänäänensä he löysivät vasta myöhemmin.

Sittemmin Krisse ja Katariina ovat työskennelleet myös yhdessä. Kata on ohjannut Krisseä Nenäpäivän sketseissä ja tietää, miten tämä heittäytyy tekemiseensä.

- Kata puolestaan on salamannopea kirjoittaja. Kun hänelle heittää idean, Kata on jo koneella. Hän on ihan loistava vitsien ja sketsien kirjoittaja.

- Meidän perheessämme naiset ovat aina olleet hauskoja.

Millainen on Katariinaa ja Krisseä yhdistävä esiintyjäsuku? Miksi Krisse fanittaa Katariinan äitiä Riittaa? Miksi Katariina tuntee huijarisyndroomaa aikuisuudesta? Millaista oli kasvaa hauskuuttajaukkeleiden varjosta esiintyjäksi? Lue Katariina Havukaisen ja Krisse Salmisen haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 29/2022. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 10:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.