Torstaina Haminan keskustan tuntumassa nähtiin harvinainen näky, kun mursu kömpi Salmenkylässä maihin. Mursu on herättänyt viime päivät keskustel" /> Torstaina Haminan keskustan tuntumassa nähtiin harvinainen näky, kun mursu kömpi Salmenkylässä maihin. Mursu on herättänyt viime päivät keskustel" />

YLE


Tänään hieman ennen aamuyhdeksää Kotkaan omakotitalon pihaan rantautunut mursu on todettu nälkiintyneeksi ja hyvin huonokuntoiseksi.

Luonnontieteellisen museon yli-intendentin Risto Väinölän mukaan Suomen vierailullaan mursu on todennäköisesti syönyt merenpohjasta simpukoita. Väinölä on kuitenkin huolissaan saatavilla olleen ruoan määrästä.

Mursut syövät tyypillisesti ravinnokseen pohjalla liikkuvia selkärangattomia, kuten simpukoita, äyriäisiä, merimakkaroita ja matoja. Väinölän mukaan simpukat ovat Itämeressä pieniä.

Mursu ei varsinaisesti pyydystä ravintoaan. Väinölän mukaan mursu tyypillisesti purskuttaa vettä pehmeään merenpohjaan ja herkän tuntoelimensä, niin sanottujen mursuviiksiensä, avulla tunnistaa pohjaeläimiä sekä kuolleita ja liikuntakyvyttömiä kaloja ja vesilintuja.

Väinölä kertoo, kuinka mursut eivät viihdy syvissä vesissä, koska ne syövät ravintonsa merenpohjasta. Mursut elävät tyypillisesti jään tuntumassa.

Mursuja esiintyy muun muassa Huippuvuorilla, Koillis-Grönlannissa ja Venäjän luoteisosassa Vienanmerellä Novaja Zemljan ympäristössä.

Mursu.
Mursu lepäili veneiden välissä Haminassa viime perjantaina.Juha Metso / AOP

Tapaus on harvinainen

Väinölän mukaan mursu on arktinen hylje-eläin, kuten suomalaisille tutumpi norppa.

Mursuja on kolmea alalajia, Suomessa nyt nähty atlantinmursu, tyynenmerenmursu ja Siperian rannikolla viihtyvä laptevinmursu.

Kolmesta lajista tyynenmerenmursu on isoin. Lajin mursukoiras voi painaa jopa 2 000 kiloa ja naaras yli 1 000 kiloa. Atlantinmursukoiras painaa noin 1 000 kiloa ja naaras 500-800 kiloa. Pituutta lajilta voi löytyä jopa kolme metriä. Haminaan ja Kotkaan päätynyt mursu on naaras.

Haminan mursu on Suomen historian ensimmäinen. Saksan rannikkoa pidemmälle mursu ei ole uinut aiemmin.

Mursun vaellusreitti Ålesundista Kotkaan -kartta.
Suomen rannikolle uinut mursu lähti liikkeelle Norjasta.Jyrki Lyytikkä / Yle

Väinölän mukaan kymmenien vuosien välein Itämerellä on tehty esimerkiksi valashavaintoja, mutta tällaiset "eksoottisten eläinten" tapaukset ovat harvinaisia.

- En osaa ennustaa voisivatko tapaukset olla lisääntymässä tai vähentymässä, varmasti jatkossakin tällaista tapahtuu, Väinölä sanoo.

Väinölä kertoo, kuinka mursuasia oli kaiken kaikkiaan täysin odottamaton ja syitä on vaikea arvioida.

Hänen mukaan mursuissa on jonkin verran samaa kuin jääkarhuissa. Ilmastonmuutoksen seurauksena lajien elinolosuhteet ovat kapenemassa, mikä voi mahdollisesti selittää viime päivien tapahtumia.

Mursun pää vihreän verkon alla vedessä. Pää veden pinnalla.
Mursut käyttävät syöksyhampaitaan jäälle nousemiseen ja koiraat taistellessaan naaraista. Väinölän mukaan eläin voi olla vaarallinen lähikontaktissa. Merivartiosto

Mursut lisääntyvät laumoissa

Jos mursu selviää, eläin voi kuitenkin olla pidemmällä aikavälillä pulassa, sillä muita mursuja ei ole lähettyvillä. Mursut oleskelevat ja lisääntyvät laumoissa.

Väinölän mukaan mursunaaras voi lisääntyä parin vuoden välein. Mursukoiraat ovat moniavioisia. Ne tappelevat syöksyhampaat viuhuen siitä, kuka saa hedelmöittää mahdollisimman monta naarasta.

Sukukypsiä mursut ovat viiden ja kahdeksan ikävuoden välillä. Ne aloittavat lisääntymisen yleensä noin kymmenenvuotiaina, koiraat naaraita vanhempina saavutettuaan valta-asemaa hierarkiassa.

Väinölän mukaan mursut saattavat elää jopa 30-vuotiaiksi.

Korkeansaaren eläinlääkäri ja paikallinen eläinsuojeluviranomainen selvittävät parhaillaan mursun kuntoa Kotkassa. Eläin on joko lopetettava tai siirrettävä hoitoon Korkeansaareen.

Lue lisää:

Mursua valmistellaan seuraavaa siirtoa varten, traktori saapui paikalle - Yle seuraa suorassa lähetyksessä mursun kohtaloa

Mursu jätti jälkeensä kamalan löyhkän: "Emme voineet montaa minuuttia olla siinä, kun päätä alkoi särkeä"

mardi 19 juillet 2022 20:46:35 Categories: YLE mursut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.