Ilta Sanoma

Suomen joukkueen musiikkivastaava saa joukkuetovereilta kehuja.

Elli Pikkujämsä (vas.) kantaa aina mukanaan kaiutinta. Olga Ahtinen kuuluu Pikkujämsän soittolistan faneihin.

Elli Pikkujämsä (vas.) kantaa aina mukanaan kaiutinta. Olga Ahtinen kuuluu Pikkujämsän soittolistan faneihin. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Milton Keynes

Yllättäen EM-kisoissa sairastapausten takia isoon vastuuseen noussut Elli Pikkujämsä kantaa Helmareissa isoa vastuuta myös kentän ulkopuolella. Hänen musiikkivalintansa vaikuttavat siihen, millainen tunnelma joukkueessa kulloinkin vallitsee.

Pikkujämsä on ikätoveri Jutta Rantalan ja vuotta nuoremman Katriina Talaslahden kanssa joukkueen kuopusosastoa, mutta ei ole ujostellut usein joukkueissa mielipiteitä jakavan dj-roolin ottamista.

- Varmaan vähän otin sen. Olen myös omassa seurajoukkueessa dj, rakastan musiikkia, ja minulla on laaja valikoima, A-maajoukkueessa 2019 debytoinut Pikkujämsä kertoo.

- Olen suht ekstrovertti ja äänekäs, niin moni on kuullut ja kehunut musiikkejani Ruotsissa. Huhu on kiertänyt, joku on ehkä suositellutkin, ja se on sitten tullut vähän tännekin, hän jatkaa.

Lue lisää: Suomen puolustaja on entinen lumilautailija - yksi asia jäi kalvamaan Espanja-tappiossa: "Olisi pitänyt"

Pikkujämsä muistelee perineensä dj:n tehtävän Nora Heroumilta. Siirtymä sujui kiistoitta ja Suomen joukkueesta palaute on vain positiivista.

- On ollut aivan mallikasta musiikkia. Elli on todettu hyväksi, ei ole tarvinnut vaihtaa. Eikä muita dj-ehdokkaita ole hirveästi ollutkaan, kertoo Sanni Franssi.

- Hän istuu bussissa takanani, on ollut kiva kun hän on soittanut hyvää musiikkia. Tosi hyvin on suoriutunut, Olga Ahtinen kehuu.

Pikkujämsä kertoo musiikin olevan hänelle tärkeää. Hän oppii nopeasti eri kappaleiden sanat ja pystyy siten yhtymään lukuisiin kappaleisiin. Pukukoppiin päätyvät soittolistat rakentuvat kokeilun kautta.

- Tykkään etsiä uusia biisejä, kuuntelen vähän toiveita ja kokeilen, miten ihmiset reagoivat. Välillä kuunnellaan vain suomalaista ja pelkkiä vanhoja hittejä, että kaikki pääsevät laulamaan. Nyt oli vähän tällainen chillimpi ja rauhallisempi versio, Pikkujämsä kertoi rauhoittavan joogaharjoituksen päätteeksi.

Elli Pikkujämsän (vas.) mukana kulkeva kaiutin on hänen. Siksi hän vastaa pitkälti myös musiikeista.

Elli Pikkujämsän (vas.) mukana kulkeva kaiutin on hänen. Siksi hän vastaa pitkälti myös musiikeista. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

- Kopissa mennään sitten taas vähän vauhdikkaammin. Siellä voidaan mennä rokkiin, suomalaiseen poppiin, brittipoppiin, ihan ääripäästä ääripäähän.

Musiikkivastaavan musiikkikirjastosta löytyy myös todellisia ässävetoja. Viime viikonloppuna toimittajajoukon oli mahdoton olla hymyilemättä, kun joukkue saapui harjoituskentälle lastenlaulu Baby Sharkin tahtiin.

- Nojuu. Sen jälkeen varmaan tulikin muutama kysymys. Laitoin sen sillä tarkoituksella, että kaikki saavat yhden korvamadon juuri ennen harjoituksia

EM-kisajoukkueessa kaksi kappaletta nousee ylitse muiden. Maalivahti Tinja-Riikka Korpelan kumppanin Emilia Ex:n kappale Helmarit, sekä yksi ikivihreä Paula Koivuniemen tuotannosta.

- Sanon tällaisen pienen insiden, että Aikuinen nainen menee hyvin bussimatkojen lauletuimpana. Enempää en kerro, Pikkujämsä vinkkaa.

Helmarien EM-urakka päättyy lauantaina lohkovaiheen päätösotteluun Saksaa vastaan. Pikkujämsän dj-pesti jatkunee senkin jälkeen.

- Edelleen pyydetään, että otan kajarin mukaan. Tulkitsen sen niin, että minua jaksetaan, hän naurahtaa.

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 18:07:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.