Ilta Sanoma

Euroopan vapaa-ajanajoneuvomarkkinoiden ykkösmerkki ei yllättäen ole yksikään matkailuajoneuvokaupan suurista toimijoista. Koronaviruspandemialla on ollut suuri vaikutus yllätysnimen menestykseen.

Adria oli viime vuonna Suomen myydyin matkailuautomerkki lähes 400 ajoneuvolla. Vaunukaupassa slovenialaisvalmistaja oli toinen. Euroopassa Volkswagen jyrää.

Adria oli viime vuonna Suomen myydyin matkailuautomerkki lähes 400 ajoneuvolla. Vaunukaupassa slovenialaisvalmistaja oli toinen. Euroopassa Volkswagen jyrää. Kuva: Pekka Virtanen

Matkailu- eli vapaa-ajanajoneuvojen ensirekisteröintitilastointi ei ole yhtä yksiselitteistä kuin henkilöautojen tilastointi. Esimerkiksi Suomessa rekisteröintejä tehdään jonkin verran virheellisillä valmistajanimillä.

Suomessa autoverovapaaksi ei myöskään hyväksytä monia sellaisia ajoneuvoja, jotka ovat joissakin muissa maissa matkailuautoja. Esimerkiksi 1950-luvulta alkaen Volkswagenin Transporter-pakettiautosta tehdyt nostokattoiset retkeilyautot ovat Suomeen tuotuna normaalin autoveron alaisia henkilöautoja.

Euroopan vapaa-ajoneuvokauppaa ajatellen Suomessa tehdyillä nimeämisvirheillä on kuitenkin olematon vaikutus tilastojen oikeellisuuteen, täällä kun myydään vain erittäin pieni osa tämän mantereen uusista matkailuautoista ja -vaunuista.

Oman ongelmansa tilastoinnissa muodostaa se, että matkailuajoneuvokaupassa on ainakin tähän saakka eletty kalenterivuosien sijaan mallivuosissa, ja uusi mallivuosi alkaa alalla aina syksyllä. Esimerkiksi tämän uutisen aineistona olevissa slovenialaisen matkailuajoneuvovalmistajan Adrian tilastoinnissa on aina kaksi vuosilukua tyyliin 2020/21.

Vuonna 2021 Euroopassa ensirekisteröitiin 179?397 matkailuautoa ja 77?889 matkailuvaunua. Kasvua edelliseen vuoteen oli matkailuautoissa peräti 27 prosenttia ja matkailuvaunuissakin seitsemän prosenttia. Matkailuautojen myynti kasvoi myös ensimmäisenä koronavuotena, mutta vaunukaupassa tapahtui silloin pieni notkahdus.

Vertailun vuoksi todettakoon, että Suomessa vuoden 20?210 ensirekisteröintimäärät olivat 2?634 matkailuautoa ja 1?052 matkailuvaunua. Matkailuautojen kokonaismäärästä 477 oli pääasiassa Suomessa rakennettuja retkeilyautotyyppisiä matkailuautoja.

Erilaiset tuotantoon liittyvät ongelmat tulevat pudottamaan tämän vuoden ensirekisteröintejä Euroopassa matkailuautojen kohdalla noin kymmenen prosenttia 160?000 ajoneuvon tasolle ja vaunuissa nelisen prosenttia 75?000 ajoneuvon tasolle.

Volkswagenin Crafter-korisia Grand California -retkeilyautoja on myyty Suomessa pari vuotta.

Volkswagenin Crafter-korisia Grand California -retkeilyautoja on myyty Suomessa pari vuotta. Kuva: Pekka Virtanen

Adrian kansainvälisessä mallivuoden 2023 ajoneuvojen julkistamistilaisuudessa näytettyjen tilastojen suurin yllätys liittyi Euroopan ajanjakson 2020/21 valmistajakohtaisiin ensirekisteröinteihin.

Adrialta ei lupauksista ja useista kyselyistä huolimatta toimitettu Ilta-Sanomille tietoa aiemmilta tilastointijaksoilta, joten vertailua 2010-luvun tapahtumiin ei pystytä tekemään.

Adrian statistiikka on kuitenkin uskottavaa, sillä slovenialaismerkki ei ole rekisteröinneissä ykkösenä - tuskin yksikään valmistaja heikentäisi tarkoituksella asemaansa.

Ykkösenä tässä tilastossa on Volkswagen 18?232 ajoneuvolla ja 7,1 prosentin markkinaosuudella. Adria on kakkosena 16?061 ajoneuvolla (markkinaosuus 6,1 %). Seuraavina ovat Hobby (13?396 kpl, 5,3 %) ja Knaus (13?024 kpl, 5,1 %). Vain peltikorisia retkeilyautoja valmistava ja valmistuttava Pössl on 11 514 ajoneuvolla ja 4,5 prosentin markkinaosuudella viides.

Caddy California on Suomessa henkilöauto, mutta ilmeisesti juuri retkeilyvarustellut Caddyt ovat nostaneet Volkswagenin Euroopan matkailuajoneuvokaupan ykkösmerkiksi.

Caddy California on Suomessa henkilöauto, mutta ilmeisesti juuri retkeilyvarustellut Caddyt ovat nostaneet Volkswagenin Euroopan matkailuajoneuvokaupan ykkösmerkiksi. Kuva: Pekka Virtanen

Lue lisää: Isoja muutoksia matkailu­ajoneuvojen valmistuksessa -?Volkswagenin merkitys kasvaa

Volkswagen aloitti oman ison, Suomessakin matkailuautoksi hyväksyttävän retkeilyautomallin valmistamisen vasta muutama vuosi sitten. Suomessa näitä Crafter-korisia Grand California -malleja ensirekisteröitiin viime vuonna 42 kappaletta. Lisäksi tilastoihin kirjattiin 102 Volkswagenia, jotka oli rakennettu Suomessa.

Volkswagenin Transporter-koria retkeilyautoja ei ole Suomen tuontiohjelmassa, mutta Caddyn California-malleille on hinnat. Caddy Californiassa on retkeilyautovarustus, eli se on normaalin autoveron alainen henkilöauto, eikä se näin ollen näy Suomen matkailuautotilastoissa.

Transporterin ja varsinkin Caddyn California-mallit lienevät kuitenkin se "syy", mikä on nostanut Volkswagenin Euroopan matkailuautokaupan kärkimerkiksi, sillä koronavirusepidemia lisäsi kotimaanmatkailua muuallakin kuin Suomessa.

Lue lisää: Matkailuautoissa pieni mullistus -?iso peluri menettää taas asemiaan

Lue lisää: Volkswagen Caddy Maxi California on oiva teltan korvike - kahden nukuttavan sängyn leveys tosin askarruttaa

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 18:15:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.