Joutsaa lähestyttäessä nelostien kulkijoiden huomiota on kerännyt jo alkukesästä harvinaisen värikäs talo. Sinisen, punaisen, valkoisen ja keltai" /> Joutsaa lähestyttäessä nelostien kulkijoiden huomiota on kerännyt jo alkukesästä harvinaisen värikäs talo. Sinisen, punaisen, valkoisen ja keltai" />

YLE


Kneettisen taiteen talo Kita Joutsassa esittelee liikkeeseen perustuvaa taidetta. Sitä on jo aiemmin ollut esillä Joutsassa taidelaitos Haihatuksen Avantgardevekkula -näyttelyssä.

Kitan ensimmäiseen näyttelyyn ei tarvinnutkaan taiteiljoita kaukaa hakea kertoo Kitan taiteellinen johtaja Tuomo Vuoteenoma.

Taiteilija Tuomo Vuoteenoma on Kineettisen taiteen talon ensimmäinen taiteellinen johtaja.
Taiteellinen johtaja Tuomo Vuoteenoma on ollut kunnostamassa ja rakentamassa Kineettisen taiteen taloa. Timo Hytönen / Yle

- Olemme Avantgarde-Vekkula -näyttelyitä järjestäneet jo kuusi kertaa ja mukana on ollut tiettyjä yhteistryökumppaneita. Antti Immonen ja Jari Johannes ovat tulleet mukaan sitä kautta. Jari Johannes on tehnyt myös Kitan graafisen ilmeen.

Vuoteenoman mukaan unelma omasta näyttelytilasta oli elänyt jo vuosia ja ratkaisevaa oli keskustelun avaaminen talon omistavan Huttulan kahvila-ravintola-huoltoaseman Jaakko Ikosen kanssa.

- Sitten ryhdyimme miettimään rahoitusta ja saimme ELY-keskukselta Leader-rahoitusta. Sen jälkeen on pikku hiljaa ja pala kerrallaan kunnostettu taloa ja rakennettu näyttelyä.

Vuoteenoma ja toinen näyttelyn taiteilijoista Mimosa Pale asuvat Joutsassa ja saapuivat Kitan työmaalle talvella. Palelle muutto Joutsaan oli iloinen yllätys: se avasi silmät joutsalaisen maiseman ja kulttuurimyönteisyyden osalta.

Taiteilija Mimosa Pale teoksensa Timantti kanssa Kineettisen Taiteen talon pihamaalla.
Mimosa Pale saapui talvella Saksasta lumiseen Joutsaan. Kesänäyttelyssä hän on mukana muun muassa tällä Timantti-teoksellaan.Timo Hytönen / Yle

- Asuin viimeksi Schwarzwaldissa, se oli myös sellainen pienempi maaseutupaikkakunta. Täytyy sanoa, että täällä on ihanan kulttuuripositiviinen ilmapiiri, Pale sanoo.

Talvisen lumen jälkeen iloinen yllätys oli myös talon ympäristö, vehreys ja se millaiselta talon ympäristö näyttää avautui vasta keväällä ja kesällä.

- Nythän tästä on kehkeytynyt oikein keidas, tällainen Huvikumpu, Pale hehkuttaa.

Kineettinen taide kutsuu koskemaan

Kineettisen taiteen ominaisuuksiin kuuluu, että se houkuttaa taiteen kokijaa liikkeellä ja usein myös äänillä. Osa kesänäyttelyn töistä on kuitenkin suojattava koskettamiselta.

Pale lupaa opastusta vieraille.

- Teoksen rohkea lähestyminen ja jopa koskeminen on tärkeätä. Yritämme kuitenkin täällä opastaa, mihin teoksiin voi koskea ja mistä kannatta pitää sormet irti.

Kita tekee läheistä yhteistyötä jo pitkään Joutsassa kulttuuria tarjoavan taidelaitos Haihatuksen kanssa. Tekijät ovat toisilleen jo vuosien ajalta tuttuja.

- KIta vahvistaa Joutsaa taidepaikkakuntana, toteaa Haihatuksen toiminnanjohtaja, tirehtööri Risto Puurunen.

Haihatuksen toiminnanjohtaja, tirehtööri Risto Puurunen.
Haihatuksen toiminnanjohtaja, tirehtööri Risto Puurunen iloitsee siitä, että Joutsaan on syntynyt aktiivinen taiteen tekijöiden yhteisö.Timo Hytönen / Yle

- On koko Joutsan julkisivun kannalta hieno asia, että aiemmin tyhjillään ollut talo muuttuu eläväksi taiteen keskukseksi, siitä tulee koko Joutsan keskustan kannalta tärkeä sisäänheittäjä, uskoo Puurunen.

Haihatuksen toiminnassa taiteen tekeminen on keskiössä ja viime aikona sitä on pystytty kasvattamaan yhteisölliseen suuntaan. Paikallnen taideyhteisö vahvistuu sekä Joutsan sisältä että ulkoa. Puurunen siteeraa Haihatuksen vanhaa slogania "Taide kuuluu kaikille".

- Meillä on alkanut muodostua tänne yhteisö eli tänne on liittynyt enenevissä määrin paikallisia ja vähän kauempaakin tekijöitä, jotka on mukana taiteilijan roolissa, mutta myös pyörittämässä tätä organisaatiota eri tavoin, hän sanoo.

Erityisesti taiteilijaresidenssit lisäävät Jousan verkottumista maailmalle. Kitan esikoisnäyttelyyn osallistuu myös kazakstanilainen Walerija Peter.

Walerija Peter on yksi Kineettisen taiteen talon kesänäyttelyn taiteilijoista.
Kazakstanista kotoisin oleva residenssitaiteilija Walerija Peter rakensi Kitan näyttelyyn ovi-teemaisen teoksen, joka saa pohtimaan toisaalta elämän katoavaisuutta ja toisaalta sen läsnäoloa.Timo Hytönen / Yle

- Kitan talo ympäristö, kesäinen luonto ja varsinkin viereinen järvi inspiroivat minua tekijänä, kertoo Peter.

Luontoympäristö on tarkeä myös Petrin seuraavassa työskentelykohteessa: hän on lähdössä Joutsasta Kazakstanin autiomaahan taidetta tekemään.

Immosen, Johanneksen, Palen, Peterin ja Vuoteenoman ja Johanneksen lisäksi Kineettisen taiteen talon esikoisnäyttelyssä ovat mukana myös Kati Hyyppä.

Kineettisen taiteen talo KITA avautui heinäkuun alussa Joutsassa. Kuvassa talon ensimmäisen kesänäyttelyn taiteilijoita  Mimosa Pale, Tuomo Vuoteenoma ja Jari Johannes.
Kitan ensimmäinen näyttely on yleisölle avoinne elokuun loppuun saakka.Timo Hytönen / Yle

Kita kesänäyttelyineen on avoinna elokuun alkuun saakka keskiviikosta sunnuntaihin kello 11-18 . Elokuussa se on avoinna viikonlopulla lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-18.

Voit halutessasi keskustella ja kommentoida, keskustelu on auki 19.7. kello 23:00 saakka.

Lue myös:

Kineettinen taide saa polttoainetta vaikkapa näkkileivästä: tällaisia ovat liikkuvat veistokset

samedi 16 juillet 2022 18:15:00 Categories: YLE kineettinen taide

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.