MM-mitalin voittaminen on yleisurheilussa olympiamitaliin verrattavissa oleva saavutus. Mitalin voittamiselle on annettava sille kuuluva arvo, ki" /> MM-mitalin voittaminen on yleisurheilussa olympiamitaliin verrattavissa oleva saavutus. Mitalin voittamiselle on annettava sille kuuluva arvo, ki" />

YLE


Yleisurheilun MM-kisat nähdään Ylen kanavilla. Suorat lähetykset, kohokohdat, kisojen aikataulun, kiinnostavat uutiset ja puheenaiheet löydät Ylen kisasivulta.

OREGON. Posilla sisään.

Yleisurheilun MM-kilpailut alkoivat sykähdyttävästi, kun Kimberly Garcia saavutti maailmanmestaruuden ensimmäisenä perulaisena yleisurheilijana. Mitali on ylipäätään Perulle ensimmäinen MM-tasolla.

Lisää positiivisuutta tarjosi MM-kisojen ensimmäinen iltasessio, joka veti Hayward Fieldin lähes täyteen, vaikka iltajakso piti sisällään käytännössä pelkästään karsintakilpailuja.

Stadionilla jaettiin ainoastaan 4x400 metrin sekaviestin MM-mitalit, joissa kotijoukkue Yhdysvallat jäi kolmanneksi. Kyseiset yleisurheilun arvokisat ovat allekirjoittaneelle viidennet. Avauspäivän osalta voi välittömästi sanoa, että kilpailut ovat tunnelmaltaan juuri siellä, missä niiden pitääkin olla.

Etenkin miesten 100 metrin alkuerissä yleisön aikaan saama mökä oli korviahuumaava, kun isäntämaan Fred Kerley juoksi etusuoran aikaan 9,79. Se on historian kovin alkuerissä juostu aika. Ylivoimaisesti.

Edellinen ennätys ei kuulut edes itselleen Usain Boltille, joka juoksi satasen parhaimmillaan, Pekingin olympialaisissa 2008, ennen välieriä aikaan 9,92. Justin Gatlin juoksi vuoden 2015 Pekingin MM-alkuerissä ajan 9,83, mutta aika oli tuulitulos.

Ennen perjantaita ja välieriä oli juostu kovempaa vain Tokion vuoden 1991 MM-kisoissa, joissa Kerleyn maanmiehes Carl Lewis selvitti tiensä välieriin ajalla 9,80. Oliko yhdysvaltalaisyleisö tietoinen asiasta? Kannustus oli kuitenkin korviahuumaavaa jo alkuerissä.

Avausillan kliimaksi koettiin kuitenkin 4x400 metrin sekaviestin toisella osuudella, kun 18-kertainen MM-mitalisti Allyson Felix pääsi vauhtiin. Kotikisat päättävät Felixin, 36, uran, jota Hayward Fieldin yleisö desibelit räjäyttävällä kannatuksellaan.

4x400 metrin sekaviestin MM-mitalistit poseeraavat palkintokorokkeella. Korkeimmalla Dominikaanisen tasavallan joukkue, jonka eteen hopealle sijoittunut Hollannin joukkue istuu. Oikeassa reunassa pronssia voittanut Yhdysvaltain joukkue.
Dominikaanisen tasavallan joukkue (seisomassa takana) vei 4x400 metrin sekaviestin MM-kullan. Hopeamitalit menivät Hollannille ja pronssit Yhdysvalloille.Getty Images

Miksi Kalevan kisa -kaava toistui?

Yhdysvallat on tunnettu omien sankariensa muistajana. Siksi tätä taustaa vasten oli vaikea ymmärtää, miksi Felix ja kumppanit saivat pronssimitalinsa lähes puoli tuntia kilpailutapahtumien päättymisen jälkeen. Tällöin 13 000 katsojaa vetävän historiallisen pienen MM-stadionin lehtereillä oli enää muutamia satoja katsojia.

Vastaavaa ystäville ja sukulaisille suunnattua tapahtumasarjaa voi joka vuosi todistaa Kalevan kisojen palkintojenjaossa perjantaina ja launtaina, kuten vuonna 2019. Kansainvälisen lajiliiton soisi noudattavan tiettyjä etikettiasioita mitä tulee MM-tasolla saavutettuun mitaliin ja sen tunnustamiseen.

Lajien kuten kilpakävelyn arvokisa-asemasta on käyty viime vuosina julkista keskustelua. Argumentoiva keskustelu on aina suotavaa ja toivottavaa. Toiminnan pitää olla kuitenkin tarkastelukelpoista, ja kilpakävely painii yleisurheilulajeista eniten suosio-ongelman kanssa.

Mutta niin kauan kuin Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics eli WA siunaa lajivalikoimansa olympia- tai MM-tasolle, oli lajina sitten kilpakävely tai joku muu, sille on syytä antaa sille kuuluva arvo.

Nyt sekä naisten että miesten 20 kilometrin kilpakävelyn palkinnot jaettiin viimeisenä käydyn lajin eli edellä mainitun sekaviestin jälkeen. Tällöin täydestä kapasiteetista ei ollut enää puhettakaan.

On myös mainittava, että järjestäjien on turha vedota aikataulukiireisiin. Kesken illan parhaaseen katseluaikaan riitti kyllä aikaa spontaaniin alakouluikäisten ja kisamaskotin väliseen juoksukilpailuun, jonka aikana molemmat kävelymitalit olisi ehditty jakaa.

Järjestäjät olisivat voineet ojentaa mitalit urheilijoille lähes täyden katsomon edessä. Näin he eivät kuitenkaan toimineet.

Arvovalintoja. Sen verran aikataulu pelasi järjestäjien pussiin, että Felixin ja muun 4x400 metrin sekajoukkueen palkintojenjako suoritettiin viimeisenä., Se tarkoitti, että tilaisuutta lehtereillä oli seuraamassa sentään muutama sata katsojaa.

Lue myös:

Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä lähtevät MM-finaalijahtiin - toisena kisapäivänä mukana kuusi suomalaista, katso aikataulu

Heta Tuuri ja Sini Lällä olivat vakiokasvoja nuorten arvokisoissa, mutta sitten he lähes katosivat - tänään he tekevät suomalaista urheiluhistoriaa

Suomen MM-finaalikolmikko on pistämässä tilastoja uusiksi - asiantuntija kiinnitti huomion suomalaisten olemukseen: "Paha vastustaja"

Wilma Murto taivutti seiväshypyn finaaliin, huonovointiselle Topi Raitaselle raju pettymys: "Tuntui, että mikään ei pysy vatsassa" - Yle seuraa MM-yleisurheilua

USA:n sprinttitähdeltä hirmuaika, Wilma Murron kilpakumppanin seiväs katkesi vaarallisesti - katso MM-kisayön puhuttavimmat tapahtumat

Kaksi suomalaisnaista moukarin MM-finaaliin - Silja Kosonen yllätti kävyillään tv-haastattelussa

samedi 16 juillet 2022 18:06:42 Categories: YLE pikajuoksu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.