Belgia ja Islanti pelasivat 1-1-tasapelin rangaistuspotkujen ja pienen stadionin sävyttämässä D-alkulohkon avausottelussa." /> Belgia ja Islanti pelasivat 1-1-tasapelin rangaistuspotkujen ja pienen stadionin sävyttämässä D-alkulohkon avausottelussa." />

YLE


- Olimme kaikki valmiina hakkaamaan selaimen päivitysnappia heti, kun Uefa laittoi liput myyntiin. Halusimme varmistaa paikan katsomossa.

Näin kuvaili islantilainen jalkapallokannattaja lippujen hankkimista maajoukkueensa otteluihin naisten EM-kilpailuissa. Futishullulle kansalle lippuja on kisoihin tarjolla yksinkertaisesti liian vähän.

Islannin lohkovaiheen "kotistadion", Manchesterin Academy Stadium on näiden kisojen areenoista selvästi pienin. Stadion on osa Manchester Cityn akatemiakeskusta.

Stadionille mahtuu 7 000 katsojaa, mutta koska Uefa ei salli seisomakatsomoja ja rajaa tietyt tilat omiin tarkoituksiinsa, suurin mahdollinen yleisömäärä on näissä kisoissa 4 700 katsojaa.

- Olen pettynyt meille annettuihin stadioneihin. On järkyttävää, että pelaamme Englannissa, missä on paljon suuria stadioneja, ja me saamme pelata 5 000 katsojan harjoituskentällä. Tämä on noloa, eikä osoita meille ansaitsemaamme kunnioitusta, Islannin tähtipelaaja Sara Björk Gunnarsdottir puhisi kisojen alla ESPN:lle.

- He eivät ole varautuneet siihen, että pystymme myymään enemmän kuin 4 000 lippua. Se on epäkunnioittavaa naisten jalkapalloa kohtaan.

Sara Björk Gunnarsdottir
Islannin tähtipelaaja Sara Björk Gunnarsdottir pettyi joukkueen alkulohko-otteluiden stadionvalintaan.imago images/Sports Press Photo/ All Over Press

Myös Helmareiden pelaajat ovat kummastelleet Islannin otteluolosuhteita. Suomi pääsee pelaamaan ottelunsa Milton Keynesissa stadionilla, joka vetää 30 000 katsojaa.

- On todella harmi kuulla, että porukkaa olisi halunnut tulla enemmän katsomaan, mutta ei ole mahtunut. Se on jotain, mitä ei voi ymmärtää näin isossa turnauksessa, Olga Ahtinen totesi stadiontilanteesta.

- Toisaalta positiiviselta kannalta kysyntää selkeästi on. Sitä me halutaan. Se kertoo, miten pitkälle meidän peli on mennyt, arvioi Sanni Franssi.

"Ainoa vastaus on täyttää tämä stadion"

Lähes kaikki Islannin kannattajat allekirjoittivat pelaajien näkemykset ottelun alla.

- Olisimme ansainneet suuremman stadionin ihan vain jo kunnioituksesta naisjalkapalloa kohtaan. Ainoa vastaus on täyttää tämä stadion ja me islantilaiset olemme siinä hyviä, vaikka kansamme onkin pieni, kannattajat kertoivat Yle Urheilulle.

- Monet jättivät valitettavasti lähtemättä Englantiin, kun eivät saaneet lippuja.

Myös vastakkaisia mielipiteitä löytyi.

- Stadion on ihan sopivan kokoinen. Meitä on täällä ehkä noin 6 000 fania, Belgialla 1 000. Old Trafford olisi näiden joukkueiden kohtaamiselle aivan liian suuri, Islannin kannattaja Óli totesi.

Islannin kannattajia ottelussa Belgiaa vastaan.
Islantilaisfaneilta nähtiin tutun railakasta kannattamista sunnuntaina Manchesterissa.UEFA via Getty Images

Islannin kannattajien kertomuksissa toistui tyytyväisyys siitä, että halutut liput joukkueen avausotteluun olivat tarttuneet haaviin.

- Olimme onnekkaita, saimme liput marraskuussa. Ne oli kyllä vaikea saada, jouduimme päivystämään internetissä ja olemaan valmiina, eräs kannattaja kuvaili lipun hankkimisen prosessia.

Islantilainen kannattajakulttuuri on noussut eurooppalaisten jalkapallofanien tietoisuuteen ryminällä. Maan 366 000 kansalaisesta merkittävä osa on matkustanut tälläkin kertaa kannustamaan omiaan.

- Me elämme tätä varten. Jalkapallo on elämämme. Olemme yhdessä, katsomme jalkapalloa yhdessä ja pelaamme jalkapalloa yhdessä, perheensä kanssa Englantiin lähtenyt kannattaja kuvaili futishulluuden perustaa ennen ottelua.

Ottelun käännekohtina rangaistuspotkut

Itse ottelu päättyi Manchesterissa 1-1-tasalukemiin 3 800 katsojan silmien edessä. Ottelun piti olla loppuunmyyty aikoja sitten, mutta aamulla peliin oli vielä vapautunut lippuja. Stadionin edessä myyntipisteellä kerrottiin kuitenkin, että peli olisi loppuunmyyty.

Islannilla oli ensimmäisellä puoliajalla loistavat mahdollisuudet siirtyä johtoon, kun joukkue sai rangaistuspotkun Belgian käsivirheen seurauksena. Belgian maalivahti Nicky Evrard aavisti kuitenkin Berglind Thorvaldsdóttirin laukauksen oikein ja liimasi pallon hanskoihinsa.

Thorvaldsdóttir sai toisen mahdollisuuden jälkimmäisellä jaksolla kulmapotkun jälkitilanteesta. Nyt pallo meni Evrardin käsien kautta maalin perukoille asti ja Islanti siirtyi johtoon 1-0.

Belgia tasoitti varttia myöhemmin rangaistuspotkusta. Jody Vangheluwe kaadettiin rangaistusalueella ja Justine Vanhaevermaet painoi pallon vastustamattomasti Islannin verkkoon.

Molemmilla joukkueilla oli vielä ottelun loppuhetkillä paikkansa, mutta kumpikaan ei onnistunut maalinteossa. Ottelun lopputuloksena oli siis yksi piste molemmille joukkueille.

EM-kisat jatkuvat sunnuntai-iltana Ranskan ja Italian kohtaamisella. Lähetys ottelusta on käynnissä Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa. Kaiken kisoista löydät EM-kisasivuilta täältä.

Lue myös:

Ruotsi ihmetytti asiantuntijoita mestarisuosikkien kohtaamisessa - hallitsevalle Euroopan mestarille Hollannille huonoja uutisia

Helmarit hyödynsi salamamaalissaan mestarisuosikin omaa vahvuutta, sitten iski vanha murheenkryyni - asiantuntija perkaa videoiden avulla EM-avauksen

Suomelle unelma-alku, mutta Espanja jyräsi voittoon puskumaaleilla - asiantuntija hämmästeli ja moitti Helmareiden puolustusta lepsuksi

lundi 11 juillet 2022 00:31:40 Categories: YLE jalkapallon EURO 2022

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.