Ilta Sanoma

Euran onnettomuuspaikka täyttyi päivän aikana muistokynttilöistä.

Onnettomuuspaikalle oli tuotu kynttilöitä ja nalleja.

Onnettomuuspaikalle oli tuotu kynttilöitä ja nalleja. Kuva: Kaisa Ylhäinen

Satakunnassa sijaitsevassa Euran kunnassa tapahtui lauantaina vakava liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto törmäsi mopoauton kanssa.

Mopoauton kyydissä olleista yksi kuoli onnettomuudessa, toinen päätyi sairaalahoitoon. Mopoauton kyydissä olleet olivat paikallisia nuoria.

Onnettomuuspaikalla on sunnuntain aikana käynyt lukuisia vierailijoita. Paikalliset nuoret ovat käyneet osoittamassa osanottonsa lämpimässä kesäsäässä.

Paikalla päivystivät Suomen Punaisen Ristin edustajat Susanna Kujala ja Eeva-Liisa Tuominen. He muun muassa varoittelivat vilkkaalla tiellä kulkenutta liikennettä onnettomuuspaikasta ja siellä olevista ihmisistä. SPR saapui onnettomuuspaikalle jo lauantai-iltana onnettomuuden jälkeen.

- Nuoria on käynyt tasaisesti kuudesta asti. Olemme täällä olemassa läsnä, he kertovat.

Henkilöauton kuljettaja ei poliisin mukaan loukkaantunut. Häntä epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Eeva-Liisa Tuominen ja Susanna Kujala olivat avustamassa onnettomuuspaikalla.

Eeva-Liisa Tuominen ja Susanna Kujala olivat avustamassa onnettomuuspaikalla. Kuva: Kaisa Ylhäinen

Onnettomuuspaikalla oli sunnuntai-iltana käynyt taukoamatta ihmisiä tuomassa kynttilöitä ja muistamassa kolarissa menehtynyttä nuorta. Osanottonsa osoittamaan tulleet ihmiset parkkeerasivat autonsa tien viereen kapealle pientareelle.

Sunnuntaina Euran nuorisopalvelut järjestivät nuorisotalolla tilaisuuden, jossa paikallisilla nuorilla oli mahdollisuus keskustella tapahtuneesta. Kuolleelle nuorelle järjestetään maanantaina muistotilaisuus Euran kirkolla.

Lue lisää: Eura heräsi järkyttävään uutiseen - kirkko­herra: "Kyllä tämä kovasti on osunut"

Euran seurakunnan kirkkoherra Sami Tolvanen kertoo, että onnettomuuden myötä on toivottu, että seurakunta järjestäisi tilaisuuden.

- Laulamme virsiä, luemme rukouksia ja pyrimme tätä kautta tukemaan kaikkia järkytyksen ja surun kanssa omalta osaltamme, Tolvanen sanoo.

Tilaisuuden jälkeen on mahdollista puhua seurakunnan tai Punaisen Ristin työntekijöiden kanssa tapahtuneesta.

Ilta Sanoma
lundi 11 juillet 2022 00:20:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.