Ilta Sanoma

Tummiin pukuihin pukeutuneet teinit ovat vallanneet elokuvateattereiden saleja ympäri maailmaa. Ilmiö on rantautunut myös Suomeen.

Kuva: RONI REKOMAA / Lehtikuva, Pasi Autio / Lehtikuva

Sosiaalisen median palvelu TikTokissa liikkuu kysymyksiä herättävä trendi.

Palvelu on nimittäin täyttynyt videoista, joissa nuoret miehet tai teinit ovat pukeutuneet mustiin tai tummiin pukuihin ja menevät katsomaan Kätyrit: Grun tarinaa -lastenelokuvaa. Trendiä on kutsuttu sosiaalisessa mediassa nimellä "gentleminions". Trendin nimi on englanniksi yhdistelmä sanaa "gentleman" ja "minions", eli suomeksi herrasmies ja kätyrit.

Sosiaalisessa mediassa leviävillä videoilla näkyy joukoittain nuoria miehiä, jotka menevät suurella ryhmällä elokuvateatteriin ja istuvat ja elehtivät teatterissa kuten Itse Ilkimys -elokuvien hahmo Gru. Osassa videoista on miljoonia tykkäyksiä ja niistä on tullut viraalihittejä, mikä on villinnyt trendiä lisää.

BBC kertoo, että jotkut elokuvateatterit Britanniassa ja Yhdysvalloissa ovat jopa estäneet mustiin pukuihin pukeutuneita ihmisiä pääsemästä katsomaan elokuvaa. Teini-ikäisten nuorten on katsottu häiritsevän muuta yleisöä meluamalla ja heittelemällä tavaroita ja roskaa valkokangasta kohti.

BBC:n mukaan teinijoukot ovat iloinneet, että viiden vuoden odotus on ohi, sillä viimeisin Itse Ilkimys -elokuva ilmestyi vuonna 2017. Kätyrit: Grun tarina on Itse Ilkimys -elokuvien spinoff, joka kertoo Grun pienistä ja keltaisista työläisistä.

Kätyrit: Grun tarina -elokuvaa esitettään parhaillaan elokuvateattereissa.

Kätyrit: Grun tarina -elokuvaa esitettään parhaillaan elokuvateattereissa. Kuva: Illumination Entertainment and Universal Pictures

Ilmiö on rantautunut myös Suomeen. TikTokissa leviää videoita, joissa tummiin pukeutuneet teinipoikien joukot menevät katsomaan elokuvaa esimerkiksi Turun Finnkino Kinopalatsiin.

Kinopalatsin teatteripäällikkö Kari Korhonen tietää jo heti kättelyssä, mistä on kyse.

- Olin itse töissä viime viikonloppuna, ja silloin nuoria miehiä alkoi saapua puvut päällä kyseiseen elokuvaan. Nuoremmat työntekijät sitten kertoivat minullekin, "vanhalle sedälle", mistä on kyse, Korhonen naurahtaa.

Korhonen kertoo että sunnuntaina jo jopa puolet elokuvan näytössalista oli täyttynyt pukuihin pukeutuneista nuorten miesten joukoista.

Hän myös toteaa, ettei Turun Kinopalatsin näytöksissä ole ollut häiriökäyttäytymistä, vaan ryhmät ovat katsoneet elokuvaa rauhallisesti. Korhonen toivoo, että sama linja jatkuu.

- Toki trendissä on ilmeisesti tapana välillä antaa tietyille kohtauksille aplodit, mutta muuten ei minkäänlaista häiriötä ole ainakaan meidän korviimme kantautunut. Mielestämme trendi on aika hauska, Korhonen toteaa.

Someilmiö on rantautunut myös Finnkinon teattereihin. Kuvassa Helsingissä sijaitseva Tennispalatsi.

Someilmiö on rantautunut myös Finnkinon teattereihin. Kuvassa Helsingissä sijaitseva Tennispalatsi. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Minionit eli kätyrit ovat tuttuja jo vuosien takaa. Sarjan uusin elokuva on käynnistänyt hämmentävän someilmiön.

Minionit eli kätyrit ovat tuttuja jo vuosien takaa. Sarjan uusin elokuva on käynnistänyt hämmentävän someilmiön. Kuva: Illumination Entertainment Universal Pictures

Korhonen muistelee, ettei ole aikaisemmin nähnyt vastaavaa ainakaan samoissa mittaluokissa. Tietyt fantasia- tai sarjakuviin perustuvat elokuvat ovat saattaneet saada ihmisiä pukeutumaan elokuvien hahmoiksi, mutta silloinkin kyse on ollut yksittäisistä asiakkaista.

- Tämä on omalla tapaansa somemaailman ilmiö, että tällainen trendi leviää maailmanlaajuiseksi ihan muutamassa päivässä, Korhonen pohtii.

Maailmalla häiriöitä on syntynyt. Brittiläisellä Guernseyn erillissaarella sijaitseva Mallard Cinema -elokuvateatteri joutui lopettamaan elokuvan jatkonäytökset kokonaan, sillä puvuissa saapuneet teinit tuhosivat elokuvateatteria.

Mallard Cineman esihenkilö Daniel Phillips-Smith totesi BBC:lle, että elokuvanäytösten peruminen aiheutti teatterille valtavia tappioita.

BBC kertoo, että osa tummiin pukeutuneita nuoria elokuviin tulemasta kieltänyt teatteri perustelee päätöstään sillä, että mahdollisesti ensimmäistä kertaa elokuvateatterissa olevat lapset saisivat nauttia elokuvasta ilman häiriötä. Osa teattereista on BBC:n mukaan joutunut myös maksamaan paljon lippurahoja takaisin asiakkaille, joita trendiin hypänneet teinit ovat häirinneet.

Ilta Sanoma
mardi 5 juillet 2022 22:26:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.