Ilta Sanoma

Suomi on pelannut itsensä jo aivan MM-kisapaikan kynnykselle, mutta nykyrungon parhaat vuodet ovat vielä edessä, kirjoittaa Tony Pietilä.

Lauri Markkanen on Suomen kaikkien aikojen koripalloilija.

Lauri Markkanen on Suomen kaikkien aikojen koripalloilija. Kuva: RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

Kun Suomen koripallomaajoukkue hävisi marraskuussa MM-karsinta-avauksessaan Ruotsille varsin heikon esityksen jälkeen, oli vaikea uskoa, että karsinnat jatkuisivat viidellä perättäisellä voitolla.

Vaikka Ruotsi on kehittynyt selvästi takavuosista, sen piti olla helpoin vastustaja lohkossa, jonka muut joukkueet olivat kivikova palloilumaa Kroatia sekä hallitseva Euroopan mestari ja olympianelonen Slovenia.

Susijengi kuitenkin taisteli heti perään upean voiton Kroatiasta kotonaan ja helmikuun karsintaikkunassa se järjesti todellisen jättisensaation.

Kaksi voittoa putkeen Sloveniasta olisi milloin tahansa mieletön temppu, mutta vielä hurjemmaksi Suomen suorituksen tekee se, että NBA:ssa talven ikkunoissa kiinni olleen Lauri Markkasen lisäksi ykköspelintekijä Edon Maxhuni ja Petteri Koponen joutuivat sivuun koronatartuntojen takia.

Toki Sloveniakin pelasi ilman NBA-tähtiään, kuten Luka Doncicia ja Goran Dragicia, mutta joukkue oli siitä huolimatta pullollaan vastikään olympialaisissa mitaliotteluissa esiintyneitä pelaajia.

Kesä-heinäkuun ikkunaan Suomi pääsi parhaalla kokoonpanollaan ja meno oli sen mukaista. Revanssi Ruotsista tuli lopulta melko helposti ja lohkon päätösottelussa kaatui jälleen Kroatia saunaa muistuttavissa olosuhteissa Kroatiassa. Samalla Suomi varmisti Ruotsin paikan jatkokarsinnoissa Kroatian kustannuksella.

Lohkovoitto oli tietysti tärkeä etappi matkalla MM-kisoihin, mutta vielä tärkeämpi on komea viiden voiton saldo alkulohkosta. Suomen C-lohkon kolme parasta joukkuetta muodostavat jatkokarsintalohkon D-alkulohkon parhaiden Saksan, Israelin ja Viron kanssa. Suomi kohtaa kunkin kolmesta joukkueesta kahdesti.

Suomi oli varmistanut lohkovoittonsa jo ennen Kroatia-ottelua, mutta voitto päätösottelusta oli silti merkittävä. Alkulohkon pisteet tulevat mukaan jatkolohkoihin, joten viiden voiton saldollaan Suomi jakaa lohkon ykköspaikkaa Saksan kanssa jo ennen kuin yhtään jatkokarsintaottelua on pelattu.

Lauri Markkanen kuritti Kroatiaa 19 pisteellä.

Lauri Markkanen kuritti Kroatiaa 19 pisteellä. Kuva: Ville Vuorinen / Lehtikuva

Muista D-lohkon joukkueista Israel saa mukaansa kolme ja Viro kaksi voittoa. Suomen lohkosta myös neljän voiton Slovenia ja kahden voiton Ruotsi ovat mukana jatkolohkossa, mutta niitä vastaan Suomi ei enää pelaa. Jatkolohkon kolme parasta joukkuetta jatkaa matkaansa Filippiineillä, Japanissa ja Indonesiassa palloiltavaan MM-lopputurnaukseen.

Suomen tilanne on erinomainen, sillä kisapaikan varmistamiseen riittäisi melko varmasti kolme, ehkä jopa kaksi voittoa jäljellä olevista kuudesta ottelusta. MM-kisapaikkoja ei onneksi ole enää myynnissä, mutta nyt Susijengi on todella lähellä sellaista pelaamalla.

Siksi saavutus olisi historiallinen, vaikka vuoden 2014 kisoissa Suomi oli mukana villi kortti -menettelyn kautta.

Suomi aloittaa jatkokarsintaurakkansa elokuun lopulla aivan EM-kisojen kynnyksellä kotiottelulla Israelia vastaan ja vierasottelulla Virossa. Näissä ottelussa kaikki parhaat ovat vielä mukana, joten Suomella on mahdollisuus pelata itsensä lähes varmaksi kisajoukkueeksi ykköstähtensä Markkasen johdolla.

Susijengin vääjäämättä edessä ollutta sukupolvenvaihdosta pelättiin pitkään - turhaan. Joukkue on uudistunut meneillään olevien karsintojen aikana reippaasti, ja uusi sukupolvi on osoittanut nopeasti, ettei se kalpene vertailussa Suomen EM-kisojen vakiokävijäksi nostaneeseen "kultaiseen sukupolveen".

Ruotsi- ja Slovenia-otteluissa avauskokoonpanossa pelasivat Maxhuni, 24, Elias Valtonen, 23, Mikael Jantunen, 22, Markkanen, 25 ja Sasu Salin, 31. Kun taustalla kasvaa esimerkiksi Miro Littlen, 18 ja Olivier Nkamhouan, 22, kaltaisia lahjakkuuksia, nuorentunut runko takaa jatkuvuuden vuosiksi eteenpäin.

18-vuotias Miro Little on Suomen kovin takamieslupaus.

18-vuotias Miro Little on Suomen kovin takamieslupaus. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Myös seurajoukkuetasolla pelaajien statukset alkavat näyttää muutamaa suvantovuotta paremmalta. Markkanen pelaa tietysti NBA:ssa, mutta lisäksi Valtonen ja Salin vaikuttavat Espanjan kivikovassa ACB-liigassa ja Jantusen odotetaan siirtyvän ensi kaudeksi Euroopan huippusarjoihin.

Kokoonpano saattaa tällä hetkellä olla tasoltaan laajempi kuin koskaan ennen. Siitä kertoo se, että esimerkiksi Jamar Wilsonin ja Murphyn veljesten kaltaiset kokeneet maajoukkuemiehet eivät mahtuneet enää joukkueeseen.

Konkareista Petteri Koponen ja Shawn Huff osoittivat, että heillä on nuorentuneelle joukkueelle aiempaa rajallisemmassa roolissa vielä annettavaa, mutta EM-kisoihin uransa päättävä kaksikko voi siirtyä eläkkeelle rauhallisin mielin.

Henrik Dettmannin lähes ikiaikaisen pestin maajoukkueen päävalmentajana perinyt Lassi Tuovi ei olisi voinut saada paljoa parempaa lähtölaukausta tuoreeseen rooliinsa.

Ranskalaisen Strasbourgin päävalmentajana meritoitunut 35-vuotias on toiminut jo vuosikymmenen Susijengin valmennustiimiinsä ja tuntee joukkueen täysin, mutta meno ensimmäisissä otteluissa oli tämäkin huomioiden vakuuttavaa.

Lassi Tuovi sai lentävän lähdön maajoukkueen päävalmentajana.

Lassi Tuovi sai lentävän lähdön maajoukkueen päävalmentajana. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Tuovi osoitti pystyvänsä reagoimaan ottelun sisällä. Ruotsi-ottelun surkean avausneljänneksen jälkeen Suomi teki muutoksia puolustuspeliinsä ja sai alussa riehuneen Ludvig Håkansonin kuriin. Myös Kroatia-peli näytti karkaavan käsistä päätösneljänneksellä, mutta Suomi taisteli itsensä aina vain takaisin mukaan ja otti voiton.

Lauri Markkanen on tietysti Suomen kaikkien aikojen paras koripalloilija, mutta myös uusi runko hänen taustallaan on vahva. Jos se ei ole sitä vielä, tämä sukupolvi on matkalla kaikkien aikojen parhaaksi Suomen koripallomaajoukkueeksi. Parhaat vuodet ovat vielä edessä.

Ilta Sanoma
mardi 5 juillet 2022 22:11:00 Categories: Ilta Sanoma Koripallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.