Ilta Sanoma

Vesiskoottereiden suosio kasvoi korona­pandemian aikana. Usean onnettomuuden taustalla on kuljettajan vähäinen kokemus ajoneuvosta.

Vesijeteistä johtuvia kiireellisiä meripelastustehtäviä on ollut pääkaupunkiseudulla yhteensä 12 kuluvan kesän aikana.

Vesijeteistä johtuvia kiireellisiä meripelastustehtäviä on ollut pääkaupunkiseudulla yhteensä 12 kuluvan kesän aikana. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Tänä kesänä poliisin tietoon on tullut muutamia tapauksia, joissa vesijetin kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kerrotaan Suomenlahden merivartioston ja Helsingin poliisin tiedotteessa.

Eräässä tapauksessa poliisi epäilee kuljettajan ajaneen jopa 100 kilometrin tuntivauhdilla alueella, jossa nopeusrajoitus on 10km/h. Kuljettaja oli ajanut Seurasaarenselältä Munkkiniemen ja Kuusisaaren sillalle.

- Tärkeää asiaa venepoliisilta! Viime aikoina vesillä toimivat viranomaiset ovat havainneet piittaamattomuutta ja vaarallisia tilanteita, kun vesiskoottereilla huristellaan kaasu pohjassa ilman kunnollisia ajotaitoja. Tämä on hengenvaarallista! Helsingin poliisi huomauttaa Twitterissä.

- Vesijetit ovat taitavissakin käsissä vaarallisia laitteita, ja suuressa vauhdissa myös riski onnettomuuteen kasvaa. Vesijettiin suhtaudutaan usein kuin leluun, mutta tosiasiassa kyseessä on teholtaan moottoripyörään verrattavissa oleva laite, ylikonstaapeli Panu Kanniainen venepoliisista sanoo tiedotteessa.

Jos vesijetillä leikkii, ei kaatumiseen tarvita isoa aallokkoa, kertoo ylikonstaapeli Jarkko Alastalo. Ajamista hankaloittaa myös se, jos kyydissä on useampi henkilö.

- Jos tottumaton on kyydissä ja ei lähde mukaan kallistukseen tai muuta, niin kyllä siinä helposti tapahtuu kippaaminen.

Muutama viikko sitten poliisi oli puuttunut tilanteeseen, jossa vesijetin kuljettaja oli ajanut Aurinkolahden uimarannan läheisyydessä noin 100 km/h vauhtia. Kuljettaja vaaransi poliisin mukaan törkeällä ajotavalla muut alueella liikkuneet uimarit, melojat ja veneilijät. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi vesiliikennejuopumuksesta.

Alastalon mukaan vuokraus- ja säilöntäpaikat sijaitsevat usein rajoitetuilla alueilla, joissa tyypillinen nopeusrajoitus on 10 kilometriä tunnissa. Vesijetit kiihtyvät nopeasti ja usein näilläkin alueilla vauhtia halutaan jo kokeilla. Kuljettajalla on aina velvollisuus ottaa selvää nopeus- ja aluerajoituksista, myös vuokratulla vesijetillä ajaessa.

Tyynellä säällä vesijetillä voi usein ajaa suhteellisen turvallisesti 60-80 kilometrin tuntivauhtia alueella, jossa se on sallittua.

- Suoraan ajaminen on helppoa, mutta jos hätäväistön harjoittelu on jäänyt tekemättä, on vaikea välttää onnettomuustilanteita sellaisissa vauhdeissa, Alastalo huomauttaa.

Pääkaupunkiseudun edustan merialueella on käynnissä olevan purjehduskauden aikana havaittu kasvavassa määrin vesiliikenneonnettomuuksia, joissa on ollut mukana vesiskootteri.

Vesijeteistä johtuvia kiireellisiä meripelastustehtäviä on ollut yhteensä 12.

Vauhdikkaalla ajoneuvolla kaatuessa voi käydä pahasti, vaikka niillä hurjastellaankin veden päällä. Lihaksia voi venähtää ja luita voi murtua.

- Jos ei ole ihan rannan läheisyydessä ja tällaista käy, eikä siinä ole kukaan auttamassa, niin yhtäkkiä uiminen ei olekaan niin helppoa, Alastalo toteaa.

Aaltojen yli hyppiessä vesijetti on helppo saada nokan kautta ympäri.

- Se saattaa yllättää. Lyö pään joko veteen tai ohjastankoon. Siitä voi seurata tajuttomuus.

Lue lisää: Vesijettiturmat lisääntyneet -?"kun näitä onnettomuuksia sattuu, niitä sattuu nuorelle suomalaiselle miehelle"

Veneily kasvatti suosiotaan korona-aikana. Erityisesti vesijettien suosio kasvoi. Useat vesijettien kuljettajista ovat vuokraajia, joilla käyttökokemusta ajoneuvosta on vain vähän.

Vesijetillä liikkumiseen ei tarvitse koulutusta eikä ajokorttia, ja sellaisen voi kuka tahansa täysi-ikäinen vuokrata.

Viikonloppuna upposi kaksi vesijettiä yhden päivän aikana. Onnettomuuksissa useita ihmisiä oli joutunut veden varaan ja yksi henkilö oltiin kuljetettu sairaalaan.

Ilta Sanoma
mardi 5 juillet 2022 22:08:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.