Ilta Sanoma

Mökkivierailut voivat välillä kuumentaa tunteita.

Toisinaan mökille saapuvat vieraat eivät ole kutsuttuja, saati toivottuja.

Toisinaan mökille saapuvat vieraat eivät ole kutsuttuja, saati toivottuja. Kuva: Colourbox

SUOMESSA on yli puoli miljoonaa kesämökkiä. Jokaisen tuttavapiiristä löytyy mökkeileviä ihmisiä. Mökki onkin mukava paikka viettää lomaa, ja niille kutsutaan usein myös mielellään vieraita saunomaan ja kyläilemään. Toisinaan mökille saapuvat vieraat eivät kuitenkaan ole kutsuttuja, saati toivottuja.

Ilta-Sanomien suuresta mökkikyselystä* käy ilmi, että usein mökeillä käy enemmän vieraita kuin tarpeeksi. Lukijat kertovat kokemuksiaan siitä, kun mökille tullaan lomailemaan kutsumatta.

Useimpia vastaajia harmittavat vieraat, jotka odottavat saavansa ilmaisen majapaikan ja sapuskat - joskus jopa ilmoittamatta tulostaan.

"KUTSUMATTOMIA "lokkeja" tulee miltei aina lauantaisin, kun he ovat saaneet selville meidän olostamme siellä. "Ai teillä on grilli kuumana? Tuotiin kahvipaketti, mutta kyllä huikoo, niin sopiiko jos mekin syömme?" Ja 'mekin' on usein kaksi aikuista ja 2-3 lasta. Me olemme siis varanneet eväät kahdelle aikuiselle viikonlopuksi. Pistää välillä närästämään oikein huolella." Mies, 38

"ÄIDIN sisko, joka ei omista mökistä lautaakaan, luulee voivansa käyttää mökkiä miehensä kanssa kuin omaansa. Ikinä ei ole yli 30 vuoden mökkeilynsä aikana ostanut edes kahvia tai wc-paperia, saunapuista puhumattakaan...Todella röyhkeä ja itsekäs ihminen muutenkin. Oikea mökkilokki." Nainen, 37

"YSTÄVÄPARISKUNTA olettaa meidän mökin olevan myös heidän jatkuvassa käytössään, koska he ovat tuoneet sinne tavaroita joita olemme tarvinneet. Tuppaavat joka viikonloppu mukaan. Eivät edes kysy sopiiko, vaan ilmoittavat vain että ovat myös tulossa. Kerran suuttuivat, kun sanoimme, että nyt ei käy kun on tulossa muita vieraita." Nainen, 34

"AIEMMIN, kun omistimme mökin, uteliaat sukulaiset olivat jatkuvana riesana. Heidän häätämisensä ympyröistä oli aina hyvin työlästä. Usein sukulaiset eivät ymmärrä sitä, että heidän ylläpitonsa ja ruokkimisensa maksaa. Kiitoksena oli aina valitukset, jotka kantautuivat korviimme muiden sukulaisten kautta. Suku on aina pahin riesa." Mies, 57

"JOSKUS nuorempana tietyt tuttavat eivät kunnioittaneet sovittua kyläilyn kestoa. Sanoivat vain tyyliin: "Eihän meistä mitään haittaa ole, vaikka oltaisiin täällä pidempään." Sehän on yksilöistä kiinni. Joitain vieraita pitää mielellään paljonkin sovittua pidempään, mutta valtaosan kanssa on parempi, että vierailu tuntuu jäävän kaikkien osapuolten mielestä vähän lyhyeksi." Mies, 45

Moni kertoo sanovansa tutuillensa suoraan, kun vierailut eivät sovi. Toiset taas ovat keksineet muita tapoja pitää kutsumattomat vieraat pois omasta lomapaikasta.

"ALKUUN kutsumattomia vieraita kävi kyllä, mutta sitten rupesimme varailemaan ulkomaanmatkoja heidän lomiensa ajaksi, sillä en jaksanut enää palvella heitä." Nainen, 63

"OMAA MÖKKIÄ ei ole, mutta vuokraamme yleensä 1-3 kertaa vuodessa viikoksi mökin omalle perheelle. Emme kerro osoitetta sellaisille ihmisille, joiden emme halua sinne tulevan. Muutkin tietävät, että kutsumme kyllä jos niin haluamme, mutta muuten ei ole mitään tulemista." Nainen, 47

"EI ONNEKSI ole ystäviä eikä tuttavia, niin ei ole tuollaisia ongelmia." Nainen, 56

"TUTUT ja sukulaiset eivät käy, paitsi silloin kuin kun käsketään. Suomessahan on pilvin pimein vuokramökkejä, ja niihin neuvomme ottamaan yhteyttä, mikäli meidän mökkiä kysytään. Haluamme itse määrätä, kuka mökkiämme käyttää, ja se on joko minä ja puolisoni tai kahden lapsemme perheet. Ei muut." Nainen, 62

"TUTTAVAT käyvät vain kutsuttuina. Tuttavapiiri asuu sen verran kaukana, ettei spontaaneja vierailuja tapahdu ja mökin sijainti on sen verran sivussa, ettei sinne ohimennen eksy." Nainen, 76

"SAARIMÖKKI on hyvä, niin eivät yllätysvieraat tule, kun ei haeta. Hankin mökkini pirun tuulisen selän takaa ja matkaa rantaan on niin paljon, etteivät he tänne näe. Puhelin kiinni, niin saa olla rauhassa." Nainen, 60

Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 19.7.2021.

*IS selvitti ihmisten mökkitapoja ja -sattumuksia verkkokyselyllä 28.-30.6.2021. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 312 ihmistä.

Ilta Sanoma
dimanche 3 juillet 2022 21:00:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.