Suomea viimeiset kymmenen vuotta arvokisoissa edustanut uimari Mimosa Jallow lopettaa kilpauransa." /> Suomea viimeiset kymmenen vuotta arvokisoissa edustanut uimari Mimosa Jallow lopettaa kilpauransa." />

YLE


Suomen uinnin kestotähti Mimosa Jallow, 28, päättää pitkän urheilu-uransa. Jyväskyläläinen kertoi asiasta Instagram-tilillään. Tampereen SM-uinnit jäivät hänen viimeisiksi kilpailuikseen.

Jallow kertoi Yle Urheilun haastattelussa, että ajatus lopettamisesta oli hänen mielessään jo vuonna 2019. Tuolloin hän ajatteli, että vuoden 2020 Tokion olympialaiset olisivat hänen viimeinen etappinsa.

- Sitten tuli korona ja halusin, että jatkan vuoden, Jallow naurahti.

Jallow jatkoi harjoittelua täysillä, mutta pääsi myös opiskelemaan. Se vaikutti paljon hänen viimeisen vuoden harjoitteluunsa, sillä hän halusi panostaa molempiin. Tokion kisoissa Jallow ui 100 metrin selkäuinnissa uuden Suomen ennätysajan 1.00,06.

- Se oli niin hyvä tulos, mutta jäi kuitenkin nipin napin niin, ettei mennyt alle minuuttiin. Sain siitä vielä uuden kipinän, että jatkan. Syksy meni hyvin ja antoi luottoa tähän kevääseen. Mutta oikeastaan olen tässä monta vuotta mennyt äärirajoilla, niin tämä oli luonnollinen kohta lopettaa, Jallow sanoi.

Matka on antanut eniten

Selkäuintispesialistina tunnettu Jallow saavutti kilpaurallaan kaksi pitkän radan EM-mitalia, kun hän oli mukana pronssia voittaneessa Suomen 4x100 metrin sekauintiviestijoukkueessa Lontoossa 2016 ja tämän lisäksi hän oli kolmas 50 metrin selkäuinnissa Glasgow'ssa 2018.

Kampuksen Plaania edustava Jallow teki arvokisadebyyttinsä jo vuonna 2012 pitkän radan EM-kisoissa Unkarissa. Hän on edustanut Suomea niin lyhyen kuin pitkän radan EM-kisoissa, lyhyen ja pitkän radan MM-kisoissa sekä Rion ja Tokion olympialaisissa. Sairaanhoitajaksi opiskeleva Jallow on uinut Suomen ennätysaikoja selkäuinnin lisäksi myös vapaa- ja perhosuinnissa.

Jallow totesikin, että hänelle uintiuran kohokohta on ollut koko matka. Hänellä on ollut hyvä valmennussuhde Marko Malvelan kanssa ja treenikaverit ovat kannatelleet häntä koko uran ajan.

- Kyllä se on se matka, joka on antanut kaikista eniten. Olen pystynyt kilpailemaan huipulla, olen pystynyt antamaan hyvää vastusta kansainvälisille kilpakumppaneille ja nauttimaan matkasta. Olen kokonaisuudessa todella tyytyväinen matkaani.

Ovet ovat vielä avoimet

Jallow näkee suomalaisen uinnin tulevaisuuden valoisana. Hänen mielestään Suomella on ollut jo monta vuotta tasainen ja kova kärki, mutta hän kaipaa lisää nuoria haastajia. Kenties Jallow valmentaa tulevaisuudessa jotain tällaista nuorta haastajaa, sillä häntä kiinnostaa nuorien valmentaminen.

- Minulla on vielä puolitoista vuotta opiskeluja jäljellä ja sitten varmaan siirryn työelämään. Ajatuksena on jatkaa edelleen hallilla käymistä. Välillä käyn varmasti itse uimassa, mutta olisi kiva jatkaa valmentamista, Jallow sanoi.

- Ovet ovat myös aika avoimet. Toisaalta kaipaan pikkuisen pientä hengähdystä kaikesta. Ei suunnitella liikaa tulevaa.

Päivitys klo 21.01: Lisätty Jallowin kommentit.

Lue myös:

Välieriin jäänyt Mimosa Jallow joutui pettymään päälajissaan - Kristof Milak tykitti maailmanennätyksen kotialtaassaan

Mimosa Jallow kauhoi huiman Suomen ennätyksen ja jälleen viidenneksi EM-uinneissa

Mimosa Jallow tykitti kaksi uutta SE-aikaa - ylsi EM-finaalissa viidenneksi

dimanche 3 juillet 2022 20:52:35 Categories: YLE uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.