Ilta Sanoma

Valtteri Bottaksen tallikaveri on kunnossa.

Zhoun kisa päättyi epäonnisesti.

Zhoun kisa päättyi epäonnisesti. Kuva: ANDREW BOYERS / Reuters

Alfa Romeon kiinalaiskuljettajan Guanyu Zhoun kilpailu päättyi hurjalla tavalla. Zhoun auto ajautui ylösalaisin ja liukui kovaa vauhtia Silverstonen radan halki. Onnettomuus tapahtui pian lähdön jälkeen.

Kahdeksannesta ruudusta lähtenyt Zhou ajautui lähtösuoralla ahtaalle. Kolari tapahtuu hänen huomaamattaan, sillä Mercedeksen George Russellin auton etuosa osuu Zhoun auton oikeaan takarenkaaseen. Tämän törmäyksen voimasta Zhoun auto paiskautuu ylösalaisin.

Kuva: ANDREW BOYERS

Auton turvakaaren merkitys kuljettajan pelastamisessa oli todennäköisesti jälleen merkittävä.

Russell oli tilanteessa itsekin voimaton, sillä Alpha Taurin Pierre Gaslyn auto antaa pienen töytäisyn puolestaan britin autoon, josta taas Russell menetti hallinnan ja osui Zhouhun.

Sky Sportsin tietojen mukaan Zhou joutui olemaan autossaan jumissa pitkään. Hänet saatiin kuitenkin autosta ulos ja kiinalainen on tiettävästi kunnossa. Hänet kannettiin paareilla pois radalta.

Alfa Romeo vahvisti kanavalle, että kuljettaja on kunnossa. Talli tiedotti kiinalaisen voinnista myös Twitter-tilillään.

Alfa Romeon tiimiradiossa kerrottiin Zhoun tallikaverille Valtteri Bottakselle, että rajun kolarin ajanut tiimikaveri voi tilanteeseen nähden hyvin.

Talli kertoi suomalaiselle Zhoun olevan sairaalassa tajuissaan ja puhuvan. Kiinalainen ei myöskään saanut murtumia rajusta kolaristaan.

Kuva: ANDREW BOYERS

Ilta Sanoma
dimanche 3 juillet 2022 20:47:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.