Ilta Sanoma

Ukrainalaisyhtye oli valmistautumassa esittämään viimeisen kappaleensa, kun yleisössä ollut huutaja keskeytti heidät.

Go_A-yhtyeen laulaja Kateriina Pavlenko antoi huutelijan kuulla kunniansa.

Go_A-yhtyeen laulaja Kateriina Pavlenko antoi huutelijan kuulla kunniansa. Kuva: Michal Kamaryt / CTK / Alamy / MVPhotos

Sunnuntaina 3. heinäkuuta Weekend Festivaaleilla koettiin inhottava välikohtaus, kun ukrainalaisyhtye Go_A:n esitys keskeytyi hetkellisesti erään katsojan huuteluiden vuoksi.

Ukrainaa vuoden 2021 Euroviisuissa edustanut yhtye valmistautui esittämään viimeisenä kappaleenaan Shum-edustuskappalettaan. Samalla yhtye ohjeisti yleisöä, kuinka nämä voisivat tanssia piirissä ukrainalaista kansantanssia.

Paikalla olleen Olli Tammisen mukaan keikka oli ennen sitä ollut intensiivinen, eikä hiljaisia hetkiä ollut ollenkaan. Ohjeistuksen takia tilanteessa oli hetkellisesti hiljaista, mikä antoi reunassa olleelle katsojalle mahdollisuuden huuteluihin.

- Sellainen kookas korstomainen pitkä nuori mies, todennäköisesti päihtyneenä, alkoi huudella 'Russia, Russia' ja jotain Putinista yleisöä kohti, Olli kertaa tilannetta.

Kyseinen huutelija sai kuulla yhtyeen laulajalta Kateriina Pavlenkolta kunniansa.

- Fuck you, fuck you, laulaja oli huutanut osoittaen yleisön joukossa ollutta huutelijaa.

Go_A esiintymässä Glastonbury-festivaaleilla.

Go_A esiintymässä Glastonbury-festivaaleilla. Kuva: Ben Birchall / PA Images / MVPhotos

Yhtye kerääntyi lavan reunalle näyttämään miehelle keskisormea. Tammisen mukaan Venäjä-huudahduksia huudellut mies naureskeli tilanteelle.

- Hänellä oli ilmeisesti jotain naisseuralaisia siinä mukana ja he näyttivät todella kiusaantuneilta. Naiset eivät olleet todellakaan mukana siinä, mitä tämä mies teki.

- Hän tuntui olevan hyvin hauska omasta mielestään.

Yleisö yltyi myös kannustamaan yhtyettä ja Ukrainaa huutamalla "Slava Ukraini".

- Se oli valtava pauhu, mikä yleisöstä lähti, Olli kertoo.

Yhtyeen laulaja kiitti yleisöä tuesta ja he esittivät vielä viimeisen kappaleensa.

Sitä Olli ei tiedä, jäikö huudellut mies seuraamaan loppuesitystä. Yhtye ei enää kappaleen jälkeen myöskään huomioinut tilannetta sen enempää.

Go_A-yhtye sijoittui vuoden 2021 Euroviisuissa viidenneksi. Yleisöäänten perusteella yhtye olisi sijoittunut toiseksi, mutta tuomaristoäänet laskivat sijoitusta hieman.

Ilta Sanoma
lundi 4 juillet 2022 21:23:00 Categories: Ilta Sanoma Musiikki

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.