Ilta Sanoma

Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjat allekirjoitetaan tiistaina Naton päämajassa.

Liittymiskeskusteluissa Suomea edusti neuvotteluvaltuuskunta, jota johti ulkoministeri Pekka Haavisto.

Liittymiskeskusteluissa Suomea edusti neuvotteluvaltuuskunta, jota johti ulkoministeri Pekka Haavisto.

Suomi ja sotilasliitto Nato ovat käyneet Brysselissä liittymiskeskustelut, jotka edeltävät liittymispöytäkirjan allekirjoittamista. Liittymiskeskusteluissa keskusteltiin Nato-jäsenyyden velvoitteista ja Pohjois-Atlantin sopimuksesta, johon Suomi sitoutuu.

Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjat on tarkoitus allekirjoittaa tiistaina.

Suomea maanantaisissa keskusteluissa edusti neuvotteluvaltuuskunta, jota johti ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Aiemmin keväällä prosessia kuvaillut Nato-virkamies on nimittänyt keskusteluja "vihkivalojen vannomiseksi". Tapaamisen tarkoitus on lähinnä varmistaa, että hakijamaa ymmärtää, mihin on sitoutumassa.

Keskustelut olivat ripeät ja Suomen osalta ohi jo alkuiltapäivästä. Myös Ruotsin liittymiskeskustelut oli ajoitettu maanantaille.

Suomen neuvotteluvaltuuskunnassa oli jäseniä ulkoministeriöstä, puolustusministeriöstä, Puolustusvoimien Pääesikunnasta, valtiovarainministeriöstä sekä Suomen Nato-erityisedustustosta.

Liittymiskeskustelut koskivat puolustus- ja sotilaallisten kysymysten lisäksi poliittisia ja oikeudellisia kysymyksiä, resurssikysymyksiä sekä tietoturvallisuutta. Poliittisiin kysymyksiin sisältyi muun muassa terrorismin torjunta, joka on ollut viime viikkoina puheenaiheena erityisesti Nato-maa Turkin vuoksi.

Turkki jarrutti vastustuksellaan Suomen ja Ruotsin Nato-prosessia viikkokaupalla. Suomi ja Ruotsi hakivat sotilasliiton jäsenyyttä toukokuussa, mutta etenemään päästiin vasta viime viikolla Madridin huippukokouksen yhteydessä.

Yksi Turkin esillä pitämistä ongelmakohdista koski juuri terrorismin torjuntaa.

Turkkia vaivanneista asioista sovittiin kolmen maan välisessä yhteisymmärrysasiakirjassa, mikä tasoitti tietä sille, että Nato-maat kutsuivat viime viikolla Suomen ja Ruotsin liittokunnan jäseniksi.

Yhteisymmärrysasiakirjan muotoilut jättävät kuitenkin tulkinnanvaraa, ja tähän mennessä on käynyt jo ilmi, että Turkki tulkitsee kirjauksia eri tavalla kuin Suomi tai Ruotsi.

Turkki on uhannut, ettei se ratifioi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä parlamentissaan, elleivät maat luovuta ihmisiä, joita Turkki syyttää terroristeiksi.

Suomesta ja Ruotsista tulee sotilasliiton tarkkailijajäseniä, kun 30 Nato-maata ovat allekirjoittaneet liittymispöytäkirjan. Allekirjoitustilaisuus on tiistaina Naton päämajassa Brysselissä.

Nato-maita allekirjoitustilaisuudessa edustavat niiden Nato-suurlähettiläät. Paikalla ovat myös ulkoministeri Haavisto ja hänen ruotsalaiskollegansa Ann Linde.

Ennen kuin Suomesta ja Ruotsista tulee sotilasliiton varsinaisia jäseniä, pitää jäsenyys vielä ratifioida kaikissa Nato-maissa. Ratifiointikierrokseen on arvioitu kuluvan joitakin kuukausia tai jopa vuosi.

Toisaalta esimerkiksi Kanada ja Saksa ovat ilmoittaneet käyttävänsä ratifioinnissa nopeutettua menettelyä. Kierroksen lopullista kestoa on kuitenkin vaikea arvioida, koska nähtäväksi jää, toteuttaako Turkki uhittelujaan.

Tämän viikon torstaina ulkoministeri Haavisto kertoo eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle Nato-huippukokouksesta ja Suomen jäsenyysprosessista. Eduskunta on edellyttänyt, että se pidetään hyvin informoituna Nato-jäsenyysprosessin etenemisestä.

Ilta Sanoma
lundi 4 juillet 2022 21:26:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.