Krister Savosen salibandyura päättyi.
Krister Savonen lopettaa peliuransa. Kuva: Kalle Parkkinen
Salibandypelaaja Krister Savonen lopettaa peliuransa. Tampereen Classicin 27-vuotias tähtipuolustaja kertoi asiasta tiistaina Instagramissa. Lopettamisen syynä on toistuvat aivotärähdykset.
- Eilen saatiin hieno päätös kaudelle, kun Family (toim. huom. Classic) pääsi nostamaan Suomen mestaruus -pyttyä. Samalla päättyy oma salibandyura. Asia on edelleen itselle vaikea hyväksyä, mutta silti ainoa oikea päätös. Arjessa on edelleen sen verta haasteita, ettei muuta vaihtoehtoa ole, Savonen kirjoitti Instagram-päivityksessään.
Urallaan viisi Suomen mestaruutta ja kaksi maailmanmestaruutta voittanut Savonen lukeutui pelipaikkansa eliittiin ja oli useana vuonna mukana spekulaatioissa maailman parhaasta kenttäpelaajasta.
Viimeinen ja uran päättymiseen johtanut päätälli sattui päättyneen kauden toisessa ottelussa Espoossa, kun puolustaja löi päänsä Tapiolan urheiluhallin kaukaloa reunustavaan pehmustamattomaan seinään.
Lue lisää: Dramaattinen tilanne salibandyottelussa Espoossa - peli keskeytettiin loukkaantumisen takia, 27-vuotias pelaaja suojattiin katseilta pressulla
Lue lisää: Suomen maajoukkuetähti löi päänsä betoniin Espoossa - lajipomo myöntää turvallisuuspuutteet
Aivotärähdys oli tamperelaiselle lyhyen ajan sisään toinen. Tärskyn takia Savoselta jäi väliin ensin joulukuun MM-kotikisat ja lopulta koko kausi.
Joulukuussa Savonen kommentoi tilannettaan Instagramissa näin:
- Sain tänä vuonna mun viidennen ja kuudennen aivotärähdyksen. Oon kärsinyt masennuksesta ja ahdistus/paniikkikohtauksista. Mulla on ollut ongelmia muistin, keskittymisen, tasapainon ja silmien liikkeiden kanssa. Näiden takia oon päättänyt, että otan etäisyyttä mulle tärkeestä asiasta eli salibandysta ja lopetan tämän kauden omalta osaltani tähän hetkeen.
Lue lisää: Suomen maajoukkueen tähti kertoi karusta tilanteestaan - päätti lopettaa kautensa aivotärähdysten takia: "Oon kärsinyt masennuksesta"
Lue lisää: Suomen tähti Krister Savonen, 27, löi rajusti päänsä - ei pysty pelaamaan MM-kotikisoissa: "Vaikeaa aikaa tämä on ollut"
- Koen, että tällä päätöksellä saan itselleni paremman olon ja paineen kentälle menosta pois omilta hartioilta. On tullut aika keskittyä oikeesti omaan terveyteen ja saada ukko kuntoon ennen kuin tekee mitään muuta, Savonen kirjoitti ja kertoi, että haluaa kuntoutua rauhassa ja kieltäytyy haastattelupyynnöistä.
Savonen pelasi ensimmäiset liigapelinsä Classicissa jo kaudella 2010-11. Suomessa pelatessaan aina Classicia edustanut Savonen pelasi urallaan myös sveitsiläisessä Wiler-Ersigenissä. Suomen salibandyliigassa runkosarjapelejä kertyi 180 ja niissä puolustaja taituroi tehot 51+75=126.
Suomen maajoukkueen paidassa Savonen pelasi 50 ottelua ja teki tehot 16+16=32.
- Haluan kiittää kaikkia ketkä on ollut mukana matkassa. Ne tuhannet muistot, mitä oon saanut kokea ei tuu koskaan poistumaan ja tuun pitään niitä isossa arvossa koko loppuelämäni ajan. Suunta on vähän hukassa, mutta se on kohti parempaa huomista! Savonen päätti uran loppumisesta kertovan Instagram-päivityksensä.
Tamperelaisseura Classic voitti maanantai-iltana salibandyn miesten Suomen mestaruuden kuudennen kerran peräkkäin.
TetraSys Oy.