Ilta Sanoma

Kotikentällään 1-4-tappion turkulaisille kärsinyt HJK sai revanssin Interistä.

Interin Petteri Forsell ajettiin tiistaina ulos kentältä. Arkistokuva.

Interin Petteri Forsell ajettiin tiistaina ulos kentältä. Arkistokuva. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Miesten jalkapalloliigassa rökäletappion Interille pari viikkoa sitten kärsinyt HJK piti turkulaiset hyvin pihdeissä, kun joukkue haki Turun Kupittaalta 1-0-vierasvoiton. Kahdessa viime ottelussaan yhteensä kahdeksan maalia iskenyt Inter oli tiistaina kotiareenallaan vaisu eikä saanut maalihanojaan auki.

Voittonsa myötä HJK on sarjakärjessä tasapistein KuPSin kanssa.

-?Vahva esitys meiltä huonokuntoisella kentällä. Pelasimme mielestäni fiksua futista, ja avausjaksolla meillä oli paikkoja useampiinkin osumiin, summasi HJK:n päävalmentaja Toni Koskela.

Bojan Radulovic vei HJK:n johtoon rangaistuspotkulla ensimmäisen puoliajan lopulla. Vapaapotkun jälkitilanteessa pallo osui Interin pelaajan käteen, ja pallo tuomittiin pilkulle.

Petteri Forsell sai maalin jälkeen suunsoitosta varoituksen, ja toisella puoliajalla mies ajettiin kentältä toisen varoituksen myötä. Forsellin ulosajo ei yllättäen näkynyt Interin pelissä, vaan kotijoukkue loi vaarallisimmat maalipaikkansa viimeisen puolen tunnin aikana.

Interin päävalmentaja Miguel Grau oli ottelun jälkeen vihainen eikä sulattanut rankkarituomiota.

-?HJK sai ilmaiseksi kolme pistettä. Pystyimme vajaamiehisenäkin hallitsemaan peliä ja olisimme kyllä ansainneet pisteitä, Grau harmitteli.

Ilta Sanoma
mercredi 4 mai 2022 00:15:00 Categories: Ilta Sanoma Veikkausliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.