Brittney Griner on ollut pidätettynä Venäjällä kaksi ja puoli kuukautta. Yhdysvallat on nyt puuttumassa asiaan entistä tarmokkaammin.
Brittney Grinerin tapaus on herättänyt huolta Yhdysvalloissa pitkin kevättä. Kuva: Pan Yulong/ ZUMAPRESS.com
Venäjällä helmikuussa pidätetyn koripalloilijan Brittney Grinerin tapauksessa on tapahtumassa merkittävä käänne, uutisoi ESPN.
Griner, 31, pidätettiin Moskovan läheisellä lentokentällä epäiltynä huumeiden salakuljetuksesta.
ESPN:n mukaan Yhdysvallat on nyt määritellyt Grinerin perusteettomasti pidätetyksi, ja maan ulkoministeriö on puuttumassa peliin.
Tämä tarkoittaa sitä, etteivät Yhdysvaltain viranomaiset enää odota, että Grinerin tapausta käsiteltäisiin venäläisessä rikosoikeudessa, vaan koripalloilijan palauttamisesta pyritään aloittamaan neuvottelut Venäjän kanssa.
- Olemme innoissamme tästä. Mutta tiedämme myös, että prosessi saattaa pitkittyä, joten emme odota liikoja, Grinerin läheisiin kuuluva lähde totesi ESPN:lle.
Yhdysvaltain ulkoministeri on aikaisemmin ohjeistanut Grinerin läheisiä pitämään mahdollisimman matalaa profiilia tapauksesta, jotta koripallotähdestä ei muodostuisi arvokkaampaa neuvotteluvalttia Vladimir Putinin hallinnolle.
Nyt, mikäli ESPN:n tiedot pitävät paikkaansa, Yhdysvallat aikoo kiinnittää tapaukseen entistä enemmän huomiota kansainvälisesti.
Lue lisää: Venäjällä pidätetyn Brittney Grinerin, 31, tilanne on edelleen mysteeri - "Voimme vain rukoilla"
Venäjän tulliviranomaiset pidättivät Grinerin, koska heidän mukaansa koripallotähden matkatavaroista löydettiin hasisöljyä sisältäviä sähkötupakan patruunoita.
Venäjällä WNBA:n talvitauolla pelannutta Grineria uhkaa jopa 10 vuoden vankeusrangaistus.
Pidätys tapahtui vain viikkoa ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. On epäilty, että Griner olisi Venäjän poliittinen vanki.
- Tässä on paljon laittoman ja mielivaltaisen pidätyksen tunnusmerkkejä. Venäläiset saavat hänet kuulostamaan huumepomolta, useiden amerikkalaisten vapauttamiseen osallistunut Jonathan Franks sanoi taannoin CNN:lle.
Grineriä vastaan ei ole vielä nostettu virallista syytettä, mutta häntä on määrä kuulla 19. toukokuuta.
Se, että Yhdysvaltain hallitus on nyt muuttanut kantaansa ja pitää Grineriä perusteettomasti pidätettynä, ei saane Venäjää muuttamaan virallista kantaansa hänen vangitsemisestaan.
Uusimman käänteen valossa Yhdysvallat kuitenkin pitää Grinerin oikeudenkäyntiä epäolennaisena.
Griner on koripallon kaksinkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari.
TetraSys Oy.