Ilta Sanoma

Vuosi sitten norjalainen Daniel-Andre Tande makasi sydän pysähtyneenä Planican lentomäen juurella. Nyt tuore Holmenkollenin-voittaja hyppää kotonaan Vikersundissa lentomäen maailmanmestaruuskisoissa, kirjoittaa Vesa Mäkinen.

Daniel-Andre Tande on taas kärkikahinoissa.

Daniel-Andre Tande on taas kärkikahinoissa. Kuva: Lehtikuva

KEVÄTTALVELLA 2019 Norjan Vikersundissa hypättiin pienemmistä hyppyrimäistä kuin yleensä on totuttu näkemään. Oli meneillään veteraanien MM-kilpailut. Kuvasin Suomen valmentajien seurassa aikamiesten hyppyjä K64-mäen kummulla.

Kesken kaiken havahduimme ääneen ja käännyimme katsomaan taaksemme. Viereisessä K105-mäessä oli harjoittelemassa paikallista nuorisoa, joista yhden lentäessä jo huminasta ymmärsi, että nyt lennetään ja uljaasti. Hän liiti kuin naulittuna pakettina kohti mäkimonttua ja teki järkähtämättömän alastulon aivan mäen äärirajoille.

Sama toistui hänen seuraavalla hypyllään. Kaikki tuumivat, että onpa kova äijä tämä "juniori". Hänen noustessaan seuraavan kerran ohitsemme tuolihississä joku hoksasi: "Se on Tande!"

AIVAN, narvikilaissyntyinen Daniel-Andre Tande, lentomäen edellistalven maailmanmestari. Yksi Norjan ja maailman parhaimmista hyppääjistä, jonka nykyisiä kotimäkiä Vikersundin hyppyrimäet ovat. Hän oli ilmeisesti harjoittelemassa pienemmässä kotimäessä seuraavan viikon lentomäen maailmancup-osakilpailuja varten.

Hänen ollessa hississä kohdallamme huikkasin: "Daniel". Tande näki kamerani ja vilkutteli kuvassa iloisesti hymyillen. Sama hymy on tavallaan hänen tavaramerkkinsä.

Tande tunnetaan ylipäätään julkisuudessa mitä sympaattisimpana hahmona. Hänen hymynsä tuo urheilukatsojille hyvää mieltä samoin kuin mitä ilmeisimmin myös muille hyppääjille ja koko mäkikonkkaronkalle.

Sitä suurempi oli mäkihyppyperheen järkytys viime vuoden keväällä, kun Tande kaatui Planican jättimäessä hengenvaarallisesti. Tanden suksi haukkasi hypyn korkeimmalla kohdalla, ja hän paiskautui päistikkaa jättimäen alastulorinteen kumpuun useiden metrien korkeudesta yli sadan kilometrin tuntinopeudella pyörien kuin räsynukke pitkän matkan alas mäkimonttuun.

Ennen Tandea hypännyt Norjan lentomäkitähti Robert Johansson seurasi ystävänsä hyppyä jarrutusalueella. Nähdessään tapahtuneen Johansson nosti kätensä kasvoilleen kauhuissaan.

Ja hyvin huolissaan olivat kaikki muutkin, paikalla olleet ja televisiokatsojat. Eikä syyttä. Kesällä Tande kertoi norjalaismedialle, että hänellä ei ollut pulssia kaatumisen jälkeen pariin minuuttiin.

Tandea pidettiin päiväkausia tiedottomana sairaalassa Ljubljanassa. Norjan maajoukkueen valmentaja Clas Brede Bråten oli hänen luonaan koko ajan, ja Tanden perhe sekä kumppani tulivat Norjasta tämän tueksi.

Kukaan ei pystynyt arvioimaan, palaisiko Tande hyppyrimäkeen, eikä se ollutkaan tuolloin tärkeää. Kaikki toivoivat vain, että hän toipuisi.

Viikon päästä kaatumisesta Tande oli herätetty tajuihinsa ja siirrettiin Norjaan. Hiljalleen hän toipui ja alkoi kuntouttaa itseään. Kesällä hän ilmoitti, että ura jatkuu.

Syksyllä Norjan hiihtoliitto nimesi tämän kauden maajoukkueen. Kivikovan hyppääjäryhmän yhteiskuvassa oli myös Daniel Andre Tande. Se herätti ihastusta kautta hiihtourheilupiirien.

Kuusamon Rukalla hypättiin joulukuun alussa kauden toiset maailmancup-kilpailut, tyypillisesti varsin tuulisissa oloissa. Tuolloin norjalaisilla ei mennyt kovin hyvin, eikä mennyt Tandellakaan.

Moni Rukan kilpailuja katsonut varmasti mietti, onko kaatumisesta jäänyt liian paha pelko. Hyppyrillä ja heti sen jälkeen toimiminen on melko lailla vaistonvaraista, eikä siinä voi aristella, jos mielii kärkipituuksiin. Pienikin pelko voi estää menestyksen.

Pari viikkoa myöhemmin nähtiin, että pääkin kestää yhä. Tande sijoittui Saksan Klingenthalissa toiseksi Japanin Ryuou Kobayashin jälkeen. Se ilahdutti kovasti mäkihyppyä seuraavia ihmisiä.

Klingenthalin jälkeen kausi on sujunut vaihtelevasti, eikä Tande ole maailmancupissa kymmenen parhaan joukossa.

Viime viikonloppuna Tande lopulta ensimmäisen kerran kaatumisensa jälkeen nousi maailmancupissa palkintopallin korkeimmalle korokkeelle. Ja missä paikassa! Tande oli paras norjalaisen mäkihypyn pyhätössä Oslon Holmenkollenilla.

Ja heti perään, tänä viikonloppuna on edessä olympialaisten jälkeen kauden tärkein kilpailu. Kilpailu, jota Tande varmasti on odottanut monenlaisin tuntein. Ja se hypätään kotona Vikersundissa lentomäessä.

Torstaina Tande hyppäsi Vikersundissa ensimmäiset hyppynsä lentomäestä Planican kaatumisen jälkeen. Perjantaina ja lauantaina hypätään henkilökohtainen kilpailu ja sunnuntaina joukkuekilpailu.

Ja Tande lähtee lentomäen MM-kilpailuun taustallaan juuri edellisen maailmancupin osakilpailun voitto.

Ei voi edes kuvitella, miten moninaisia ajatuksia ja tuntemuksia Tande on käynyt läpi valmistautuessaan tämän viikonlopun kilpailuun. Ja mitä hän vielä käy läpi Vikersundin lentomäen tornissa.

Samoin hyppytoverit, katsojat ja koko mäkihyppyperhe varmasti odottavat hyvin suurella kiinnostuksella ja myötätunnolla Tanden hyppyjä. Kukaan ei varmasti paheksu häntä, jollei hän menesty.

MUTTA jos hän pärjää, varmasti kaikki jakavat hänen ilonsa.

Itse Tande kommentoi tuntojaan Vikersundin lentomäestä Holmenkollenin voiton jälkeen lyhyesti. Hän totesi norjalaisessa Verdens Gang -lehdessä: "Jeg kan love at jeg skal pröve i hvert fall."

Suomeksi se tarkoittaa: "Voin luvata, että ainakin yritän."

Ilta Sanoma
duorastat, njukčamánu 10. b. 2022 22:44:00 Categories: Ilta Sanoma Mäkihyppy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.