Ilta Sanoma

Suomalaisista myös Jaakko Ranta jatkoi maailmancupin pistesijaputkeaan.

Tero Seppälä kuvattuna Kontiolahden maailmancupissa viime viikonloppuna.

Tero Seppälä kuvattuna Kontiolahden maailmancupissa viime viikonloppuna. Kuva: Lehtikuva

Helsinki/Otepää

Sakoton ammunta ei auttanut Tero Seppälää torstaina kärkisijoille ampumahiihdon miesten maailmancupissa Viron Otepäässä. Nollat ampunut Seppälä sijoittui 10 kilometrin pikakilpailussa 11:nneksi.

Hän hävisi kisan voittaneelle Ranskan Quentin Fillon Maillet'lle 40,6 sekuntia. Palkintopallikolmikon täydensivät toiseksi sijoittunut Norjan Sturla Holm Lägreid 7,2 sekuntia voittajasta ja kisan kolmonen, Saksan Benedikt Doll (-11,1).

Kärkikymmeniköstä ilman sakkoja ampuivat kaikki muut paitsi pystypaikalla yhden laukauksen ohi paukuttanut, seitsemänneksi sijoittunut Saksan Erik Lesser.

-?Oli tosi tiukka kisa, suksella alle 40 sekuntia nopeimmalle, ja silti en aivan mahtunut kymmenen parhaan joukkoon, vaikka penkalla en hävinnyt juuri mitään. Lajin taso on kova, Seppälä kommentoi tiedotteessa.

Kilpailussa ammuttiin vahvasti, sillä 23 miestä selvitti pikakilpailun ilman sakkokierroksia.

-?Hienosti nyt tuli nolla-ammunta, ja oli penkalla varmaa tekemistä, mutta tänään oli sitten myös aika monella muullakin varmaa tekemistä, Seppälä lisäsi.

Maailmancupin pisteissä 12:nneksi kivunnut Seppälä on kilpaillut ahkerasti. Se alkaa jo tuntua kropassa.

-?Vähän meinasi myös väsy painaa vielä viime viikonlopun kisoista ja kuitenkin on jo yli 30 starttia tälle talvelle takana. Kolme kisaa viime viikonloppuna, ja aika nopeasti tuli jo tämä kisa, niin ei ollut aivan paras vire, edellisen kerran cupissa kotiladuilla Pohjois-Karjalan Kontiolahdella kisannut Seppälä pohti.

Hänen urakkansa jatkuu lauantaina Otepäässä 15 kilometrin yhteislähdössä.

-?Koetetaan lauantaina löytää kovempaa vauhtia ladulle ja jatkaa hyvää ampumista, Seppälä päätti.

Jaakko Ranta sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena pikakisassa 38:nneksi. Rannan pisteputki jatkui, sillä hän nappasi uransa ensimmäiset maailmancupin pisteensä viime viikonloppuna Kontiolahden takaa-ajossa.

-?Hyvä vire näkyy tällä hetkellä tekemisessä. Tänään oli pirteää meno niin suksella kuin penkallakin, ja huolto oli tehnyt jälleen hyvää työtä, yhden laukauksen pystypaikalla ohi ampunut Ranta kertoi.

Kolme sakkoa ampunut Heikki Laitinen sijoittui 59:nneksi.

Ilta Sanoma
jeudi 10 mars 2022 20:16:00 Categories: Ampumahiihto Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.